Sosiaaliselle luototukselle riittää ottajia



Taloudellisissa vaikeuksissa olevien auttamiseksi tarkoitettu sosiaalinen luototus on herättänyt suurta kiinnostusta. Sosiaali- ja terveysministeriön kolmivuotisessa kokeilussa on mukana kahdeksan kuntaa, jotka ovat voineet myöntää luottoja sosiaalisin perustein kesäkuun alusta lähtien.


Tänä vuonna kokeilukunnat jakavat sosiaaliluottoja yhteensä 5,5 miljoonaa markkaa. Potille näyttää riittävän ottajia.

- Kunnissa luototuksesta vastaavien työntekijöiden aika on suurimmaksi osaksi kulunut siihen, että he ovat vastanneet asiaa koskeviin puheluihin, sosiaaliluototuksen projektipäällikkö Pirjo Sarvimäki sosiaali- ja terveysministeriöstä kertoo.

Hakuruljanssi on kunnissa kiivaimmillaan, mutta muutamia luototuspäätöksiä on ehditty jo tehdä. Sarvimäen mukaan lainaa ovat odotetusti hakeneet pääasiassa vähävaraiset henkilöt, joilla ei ole riittäviä vakuuksia pankkilainaa varten.

- He tarvitsevat lainaa muun muassa pieniin kodin hankintoihin, työllistymiseen liittyviin asioihin ja takuuvuokriin.

Kokeilussa ovat mukana Eura, Helsinki, Hämeenlinna, Kemi, Lahti, Lappeenranta, Tuusula ja Utajärvi. Helsingin lainapääoma on suurin eli 4 miljoonaa markkaa. Muuten pääoma vaihtelee kunnittain 50 000:n ja 300 000 markan välillä.

Pikkukorolla talous tasapainoon

Sosiaaliluoton korko on alle 3 prosenttia. Lainasta ei peritä järjestelypalkkioita tai toimitusmaksuja.

- Pankeista saatavien lainojen korot tai kauppaketjujen kotimyyntiluottojen korot ovat 10-30 prosenttia, joten sosiaaliluotto on hyvin edullinen, Sarvimäki vertaa. Sosiaalista luottoa on mahdollisuus saada kerrallaan 1 000-30 000 markkaa, ja laina-aika on enimmillään viisi vuotta.

Kuukausittain lainasta on maksettava takaisin vähintään sata markkaa.
- Takaisinmaksuvara on oltava olemassa. Kunnille ei ole tarkoitus hankkia luottotappioita, Sarvimäki toteaa.

Hänen mukaansa sosiaaliluototus on ollut käytössä esimerkiksi Hollannista jo viime vuosisadalta lähtien. Kokemukset sieltäkin osoittavat, että luottotappiot ovat olleet vähäiset, vain prosentin luokkaa.

Sosiaaliluotolla uusi jääkaappi

Sosiaalista luottoa on mahdollisuus saada, jos omat varat eivät riitä tarpeellisten hankintojen maksamiseen, eikä pankista heru lainaa vakuuksien puutteen vuoksi.

Sosiaaliluotto voidaan myöntää myös yllättävistä kriiseistä tai menoista selviytymiseen. Halpaa lainaa voi saada vaikkapa silloin, kun jääkaappi on mennyt rikki, eikä uutta ole varaa omasta pussista maksaa.

Heppoisin perustein lainaa ei kunnista kuitenkaan heltiä. Hakijan todellinen maksukyky ja taloudellinen tilanne syynätään tarkkaan.

- Asiakkaan kanssa tehdään yksilöllinen maksuohjelma, ja velkakirjassa määritellään lainan takaisinmaksuehdot. Tarvittaessa asiakkaalle annetaan taloudellista ohjausta.

Luototus ei vaikuta asiakkaan mahdolliseen toimeentulotukeen. Kunnat huolehtivat kokonaan itse luottojen rahoituksesta aiheutuvista menoista. Sen sijaan kokeilusta aiheutuviin toimintamenoihin kunnat saavat valtiolta pientä avustusta.

Kokeilun aikana kerätään tietoa ja kokemuksia luototuksesta. Niiden perusteella päätetään luotuksen mahdollisesta jatkosta ja lopullisesta mallista.

STT-IKK
9.7.1999


TALOUS-SIVULLE