Tuure Junnila in memoriam


"Junnila määritteli itsensä antikommunistiksi ja oikeistolaiseksi. Hän vieroksui kommunismia aatteena, mutta ei kommunisteja ihmisinä. Tämä erottaa uskonnollis-fanaattisen ja älyllisen aatteellisen asennoitumisen toisistaan", Kokoomuksen poliittisen osaston päällikkö Timo Kervinen kirjoittaa hiljattain edemenneestä kokoomusveteraani Tuure Junnilasta.

Tuure Junnila oli kiistelty kokoomuslainen poliitikko, jonka vain historia osaa asettaa "oikeisiin mittasuhteisiin" aikaan ja olosuhteisiin nähden. Ne, jotka ottivat osaa Kokoomusta aikanaan jakaviin kahinoihin - olivatpa Junnilan puolella tai häntä vastaan - arvioivat Junnilaa eri tavalla kuin ne, joiden ei tätä jakoa ole tarvinnut tehdä.

Jokainen aikakausi kirjoittaa itse historiansa. Niinpä ei ole Junnilallakaan ehdotonta ja oikeaa paikkaa poliittisessa historiassamme, mutta paikka hänellä on ja tulee olemaan.

Tätä paikkaa voidaan hahmotella monesta lähtökohdasta. Epätieteellisin niistä on se, että Junnilaa arvioidaan sen perusteella, ollaanko hänen kanssaan taannehtivasti samaa mieltä vai ei.

Varsin vähäinen kokemukseni Tuure Junnilasta ei viittaa lainkaan siihen, että hän olisi jakanut ihmisiä niihin, joita arvostetaan sen vuoksi, että heidän kanssaan ollaan samaa mieltä ja niihin, joita ei arvosteta koska ei olla heidän kanssaan samaa mieltä.

Kuuntelija ja kuunneltu

Tuure Junnila kuunteli niitä, joilla oli jotakin sanottavaa ja joiden sanomisen takana oli jotakin ajateltua. Samankaltaiset "ajattelijat" myös kuuntelivat häntä ideologisiin tai taktisiin ajatuseroihin katsomatta.

Ken sanoo, ettei Tuure Junnilaa Kokoomuksessa kuultu tai kuunneltu, puhuu vastoin parempaa tietoansa tai ei tiedä. Junnila kuului niihin, joita kuunnellaan aina, vaikka eri mieltä oltaisiinkin.

"Tuure Junnila oli ajattelija isolla A:lla", kuvasi minulle häntä eräs Junnilan julkisiin vastapuoliin kuuluvaksi leimattu ja osaksi toki kuuluvakin toinen ajattelija. Tämä ei kuitenkaan tehnyt Junnilasta ylimielistä kaiken tietäjää, kuten älykkyytensä tiedostavalle mutta sosiaalisilta ajatteluominaisuuksiltaan "heikommin kehittyneelle" yksilölle helposti käy.

Heikko kehitys ei tässä sisällä arvolatausta, vaan tarkoittaa ainoastaan ihmisen jostakin oppimatta jäänyttä tai keskimääräistä vähemmän opittua tapaa tulla tai olla tulematta toimeen toisten ihmisten kanssa, samaistua näihin ja jopa kokea myötätuntoa sekä jakaa tunteita heidän kanssaan.

Suhtautuminen Kekkoseen jakoi Kokoomusta

Kokoomusta jakoi suhtautuminen Kekkoseen ja erityisesti siihen, mikä toimintatapa olisi oikea, jotta puolue pääsisi irti siitä eristetystä asemasta johon se oli ajautunut ja ajettu. Vaikutusvallan hankkiminen oli kaikkien tavoitteena, sillä politiikassa on jokseenkin yhdentekevää, onko oikeassa, jos se ei vaikuta siihen, mitä ympärillä tapahtuu.

Yhtäällä kuviteltiin voitavan tulla toimeen Kekkosen kanssa ja voitavan murtautua ulos paitsiosta, johon Kekkonen ja maalaisliitto olivat Kokoomuksen valtapoliittisista syistä ajaneet. Tämän ajateltiin tapahtuvan parantamalla välejä Kekkoseen ja tarkastamalla suhtautumista Neuvostoliittoon. Toisaalla uskottiin, ettei Kekkosen patologinen kokoomusviha tällä parane, ja ettei muuttuminen "Kekkospuolueeksi" auta mitään.

Junnila lukeutui jälkimmäisen kannan edustajiin ja tämä mielestäni pragmaattinen jako korotettiin sitten jonkinlaisen ideologisen vedenjakajan symboliksi, jota se ei kuitenkaan syntytaustaltaan ollut.

Kommunismi ei istu kokoomuslaiseen aatemaailmaan

Ideologinen asia ei mielestäni ole se, miten on suhtauduttava keneenkin kotimaassa tai johonkin naapurimaahamme. Ideologinen asia sen sijaan on, että kommunismi ei kokoomuslaiseen aatemaailmaan istu.

Tämä ideologinen ero ei kuitenkaan merkitse vääjäämättä sitä, että kaikkien kommunistien kanssa tulee olla eri mieltä kaikista asioista tahi että Neuvostoliiton kanssa ei voinut harjoittaa mitään kauppaa tai kulttuurivaihtoa, koska siellä oli vallalla neuvostokommunismi.

Se ei merkinnyt sitä myöskään Tuure Junnilalle, mutta monille, jotka samaistuivat hänen linjaansa ja olivat ortodoksejakin ortodoksisempia, se sitä merkitsi. Tämä erottaa uskonnollis-fanaattisen ja älyperäisen analysoivan suhtautumistavan toistaan.

Tuure Junnilalle suhtautuminen kommunismiin ja isovenäläisyyteen imperialismin muotona, ei ollut uskonnollisperäinen ilmestys, vaan rationaalinen loogisesti järkeilty johtopäätös, jota hän piti toistaiseksi totena.

Isovenäläiselle imperialismille ei olekaan vaikeaa löytää ilmentymiä Venäjän historiasta, katsotaanpa sitä millä aikavälillä tahansa. Tuure Junnila tunsi historiaa keskimääräistä poliitikkoa olennaisesti paremmin ja ajatteli "paasikivimäisesti", joskin eri johtopäätöksiin tullen.

Molemmat johtopäätökset ovat täysin loogisia ja - etten sanoisi - erittäin loogisia. Jälkikäteen on turha viisastella siitä, olisiko toisin menetellen ehkä päästy eri tulokseen, koska historiaa ei voi muuttaa toisin kuin tulevaisuutta.

Suhtautuminen Kekkoseen ei ollut ideologinen kysymys

Sen sijaan suhtautuminen siihen, miten Kekkosen kanssa oli elettävä tai oltava elämättä, ei ollut ole ideologinen vaan poliittis-taktinen tai -strateginen kysymys.

Olennaisinta oli, voitiinko Kekkosen kanssa elää ja paransiko se Kokoomuksen asemaa vai ei. Pyrittiinkö puolueen vaikutusvallan kasvattamiseen sovinnaisemman mallin kautta, vai uskottiinko, ettei tätä tietä todellisuudessa ole.

Tämä jakoi kokoomuslaisten toimijoiden strategiat, ei se oliko yhteiselo Kekkosen tai Neuvostoliiton kanssa ideologisesti mahdotonta. Paasikivi ei ikinä luopunut perikokoomuslaisista arvoistaan, ei myöskään Pentti Mäki-Hakola. Heillä oli kuitenkin erilainen valittu toimintatapa, joka onkin yksinomaan pragmaattinen kysymys.

Aineksia johtohahmoksi

Junnilassa olisi ollut ainesta populistisen äärioikeiston ideologiseksi johtohahmoksi ja veturiksi. Tätä tehtävää hän ei käsitykseni mukaan useammastakaan syystä huolinut.

Ensinnäkään hän ei ollut "äärioikeistolainen" ja vierasti sotilaallista komentojärjestelmää ja ylhäältä annettuja ideologioita, jotka olisivat rajoittaneet alempana olevien ajattelunvapautta. Tällaiseen hierarkiaan Junnila ei olisi sopinut ylös eikä alas.

Toiseksi hän oli aivan liian älykäs lähteäkseen haihattelemaan esimerkiksi perustuslaillisen puolueen perustajien joukkoon. Lisäksi luulen, että tuossa intellektuaalisessa ilmapiirissä hän ei olisi kovin hyvin viihtynytkään. Tällä en lausu arviota peruslaillisten älystä, vaan heidän käymänsä aatteellisen keskustelun eli sen olemattomuuden tasosta.

Tuure Junnila ei olisi viihtynyt ryhmittymissä, joissa kaikki asiat tiedetään, eikä kukaan kyseenalaista mitään. Sen sijaan esimerkiksi eduskuntaryhmämme iltatilaisuuksissa hän kernaasti hakeutui sellaisiin pöytiin, joissa oli perusteltuja erilaisia mielipiteitä ja joissa argumentoitiin puolesta ja vastaan.

Näitä seurueita Junnila selvästi arvosti ja niissä häntä arvostettiin. Lukemattomat olivat ne kerrat, jolloin esimerkiksi Ilkka Kanerva ja Tuure Junnila jumittuivat koko illaksi samaan pöytään keskustellen lähes otsa otsaa vasten edes kiinnittämättä huomiota siihen, että paikalla oli muitakin.

Oman tiensä kulkija myös suhteessa AKS:aan

Ilkka Kanerva teki opinnäytteensä Tuure Junnilan ulkopoliittisesta ajattelusta ja sai tältä käyttöönsä Junnilan henkilökohtaista arkistoa. Siitä huolimatta herrat on leimattu ikuisesti eriseuralaisiksi, mutta kumpikaan heistä ei ole tätä itse tehnyt. Julkisuteen on varmasti lausuttu menneinä aikoina yhtä ja toista puolin ja toisin, mutta se onkin kokonaan toinen juttu.

Tuure Junnila ei koskaan kuulunut Akateemiseen Karjala-Seuraan. Syynä ei olut niinkään se, että hän olisi vieroksunut AKS:n ajatusmaailmaa, vaan se, että "oli aina arka" menemään mukaiseen sellaiseen, joka olisi mahdollisesti rajoittanut hänen ajatuksen- ja toimintavapauttaan. Tässäkin hän oli oman tiensä kulkija.

Junnila määritteli itsensä antikommunistiksi ja oikeistolaiseksi. Hän vieroksui kommunismia aatteena, mutta ei kommunisteja ihmisinä. Tämä erottaa uskonnollis-fanaattisen ja älyllisen aatteellisen asennoitumisen toisistaan.

Ryssänvihaaja Junnila ei ollut. Hän ei pitänyt venäläisiä alempirotuisina tai jotenkin alkeellisempina ihmisinä ja kansana, mutta isovenäläisyyttä venäläisen imperialismin historiallisena ilmentymänä hän ei koskaan lakannut pohdiskelemasta.

Hänen ulkopoliittinen linjansa ei perustunut ennakkoluulohin vaan hyvään historiantuntemukseen, logiikkaan ja omakohtaiseen pohdiskeluun, joka säilyi hänen elämäntapanaan loppuun saakka.

"Henkseleiden paukuttelu" vierasta

Kun Neuvostoliitto romahti ja kommunismi ainakin toistaiseksi katosi varteen otettavien aatteiden maailmankartalta, Junnila ei ollut niiden joukossa, jotka ensimmäisenä ehättivät tanssimaan voitontanssia kommunismin haudalla ja kehuivat sillä, kuka oli ollut oikeassa ja kuka ei. Hänen ei tarvinnut.

Junnilan luonteelle olisi ollut peräti vierasta ryhtyä paukuttelemaan henkseleitään ja korottaa itsensä aikamme aatteellisten johtajien ja edellä kulkijoiden aateliin. Tämän muut tekivät hänen puolestaan ja ainakin minä uskon, että Tuure itsekseen hymähteli niille, jotka olivat hänen kunniakseen uskontoa perustamassa.

Tämän ilmiön hän historian harrastajana oli nähnyt ennenkin. Kohteet vain vaihtuivat, niin kuin niillä on tapana. Niitä, jotka aina ja kaikissa asioissa ovat olleet oikeassa, riitti ja riittää meillä ilman Junnilaakin.

Politiikassa realiteetit johtavat usein sellaisiin seurauksiin ja johtopäätöksiin, joihin ns. järkisyyt eivät välttämättä johda. Tätä voisi pelkistää vaikkapa lainaamalla vanhan valtiomiehen viisautta, jonka hän oppi rekeä kuljettavalta rengiltä.

Ylämäessä hevonen laiskotteli hoputteluista huolimatta, kunnes renki lopulta tuskaantuneena sivalsi sitä ruoskallaan lautasille. Hevosen parannettua vauhtiaan renki vielä manasi: "No, onkos nyt parempi juosta kipeällä perseellä?"

Ajattelija

Ajattelijan ja valtiomiehen erottaa puhtaasta loogikosta siinä, että hän osaa jotenkin ottaa huomioon myös sellaiset seikat, joiden painoarvo ei ole suoraan laskettavissa, mutta jotka ovat realiteetteja.

Ajattelijan ja valtiomiehen taas erottaa siitä, että molemmiksi kutsuttu on onnistunut hankkiutumaan sellaiseen asemaan, jolla on vaikutusta kansakunnan kohtaloihin.

Mikäs ihmeen valtiomies ailahtelevaisesta Paasikivestä olisi tullut, ellei hän olisi kohonnut historian "kutsumana" merkittävään asemaan? Toinen jatkosodan hyökkäilijä ja ryssänkukistaja oli Kekkonen, joka myös sai tilaisuutensa, koska käänsi kelkkaansa 180 astetta, mutta ajoissa.

Tuure Junnilasta ei tilauksen puuttuessa tullut valtiomiestä, mutta ajattelija hän oli - ja minulle on vieläkin.

Junnila ei koskaan hylännyt Kokoomusta

Mitä tulee siihen, että Junnilaa ei ole Kokoomuksessa muka rehabilitoitu, niin tätä käsityskantaa markkinoivat "pienoisjunnilat" ovat mielestäni väärässä. Sellaista kunniaa ei ole tapana palauttaa, jota ei ole koskaan menetetty.

Tuure Junnila ei koskaan hylännyt Kokoomusta. Toisin kuin monet muut.

Hänet tunteneiden kokoomuslaisten keskuudesta hänen muistonsa ei häviä, eikä mitään kunnianpalautusta kaipaa. Luulen, että jos oltaisiin perustamassa Tuure Junnila -akatemiaa, niin ensimmäisenä asia huvittaisi häntä itseään, missä sitten nyt lieneekään.

Ennakkoluuloinen tai ahdasmielinen sanojen sairaalloisessa merkityksessä Junnila ei ollut. Jos joku sellaista hänestä väittäisi, puhuisimme eri miehestä.

Itse hän ei itseään esikuvaksi korottanut tahi symboliksi julistanut. Muut sen tekivät.

Tätä ei nyt ole kirjoitettu kenenkään puolesta eikä ketään vastaan, vaikka joku niin luulee. Tämä on kirjoitettu, koska tämä on minun käsitykseni.

Ei ollut Tuure Junnila sellainen, kuin etukäteen kuvitellut olin. Erilainen oli.

Tuure Junnila on haudattu hiljaisuudessa ilman torvisoittoa ja isänmaallisia puheita. Luultavasti hänen omasta päätöksestään se tehtiin näin.

TIMO KERVINEN
9.7.1999
Poliittisen osaston päällikkö, Kansallinen Kokoomus
(Väliotsikot toimituksen)

POLITIIKKA-SIVULLE