Sisältö
Pääsivu
Pääkirjotus
Politiikka
Talous
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Linkit
Arkisto

ULKOMAAT



Taistelut taukosivat Kashmirissa

Intian ja Pakistanin tukemien muslimisissien väliset taistelut kiistellyssä Kashmirissa ovat hiljenneet sissien aloitettua vetäytymisensä alueelta. Intia ilmoitti antaneensa pakistanilaisille perjantaiaamuun saakka aikaa vetäytyä Intialle kuuluvasta osasta Kashmiria. (Päivitys 13.7.1999)

Vähemmistökielilaista särö Slovakian hallitusrintamaan

Slovakian parlamentin viikonvaihteessa hyväksymä uusi vähemmistöjä koskeva kielilaki on nostattanut kansallismielisiä tunteita maan oppositiossa, ja jättänyt särön myös Mikulas Dzurindan johtamaan hallitusrintamaan. (Päivitys 12.7.1999)

Taiwan hylkää yhden Kiinan opin

Taiwan ilmoitti maanantaina hylkäävänsä opin yhdestä yhtenäisestä Kiinasta, joka on ollut sen ja manner-Kiinan välillä käytyjen neuvottelujen perustana. (Päivitys 12.7.1999)

Guy Verhofstadt Belgian uusi pääministeri

Belgian uusi hallitus vannoi maanantaina virkavalansa. Kuuden puolueen sateenkaarihallitusta johtaa flaaminkielisten liberaalien puheenjohtaja Guy Verhofstadt, jonka kuningas Albert nimitti myöhään sunnuntaina maan pääministeriksi. (Päivitys 12.7.1999)

Barak ja Arafat lupasivat edistää rauhaa

Israelin pääministeri Ehud Barak vakuutti sunnuntaina palestiinalaisten presidentille Jasser Arafatille sitoutuvansa noudattamaan palestiinalaisten kanssa solmittua Wyejoen -sopimusta. Sopimus velvoittaa israelilaisia muun muassa luovuttamaan lisää alueita palestiinalaisille Länsirannalla. (Päivitys 12.7.1999)

Opiskelijamielenosoitukset jatkuivat Iranissa

Demokratiaa vaativien opiskelijoiden mielenosoitukset jatkuivat Iranin pääkaupungissa Teheranissa sunnuntaina. Mielenosoittajat antoivat viranomaisille uhkavaatimuksen, jossa vaadittiin poliisipäällikön eroa ja mellakoinnissa menehtyneiden opiskelijoiden ruumiiden luovuttamista hautajaisjärjestelyjä varten. (Päivitys 12.7.1999)

Viikonlopun ulkomaan uutisia lyhyesti

(Päivitys 12.7.1999)

NATO: Ei todisteita UCK:n vankiloista Kosovossa

NATO ei löytänyt todisteita oletetuista Kosovon vapautusarmeijan UCK:n laittomista vankiloista, sotilasliiton tiedottaja kertoi sunnuntaina. (Päivitys 11.7.1999)

Väkivaltaisia yhteenottoja Iranin opiskelijamielenosoituksissa

Väkivaltaiset yhteenotot Iranin islamilaisten turvallisuusjoukkojen ja kolmatta päivää mieltään osoittavien opiskelijoiden välillä jatkuivat lauantaina. Arviolta 10 000 demokratiaa vaativaa opiskelijaa osallistui mielenosoituksiin Teheranin kaduilla ja yliopistokampuksella. (Päivitys 10.7.1999)

Intia kertoi menestyneensä Kashmirin taisteluissa

Intian pääministeri Atal Behari Vajpayee sanoi lauantaina maan asevoimien ajaneen muslimisissit takaisin Pakistanin puolelle kiistellyllä Kashmirin alueella. Alue puhdistetaan pian myös vielä jäljellä olevista sisseistä, pääministeri vakuutti tavattuaan armeijan korkeinta johtoa. (Päivitys 10.7.1999)

EU-komission kokoonpano ja salkut

Romano Prodin komissioo mahtui vain neljä komissaaria Jacques Santerin komissiosta, joka erosi keväällä puolueettoman tutkijaraportin paljastettua mm. väärinkäytöksiä ja nepotismia komissiossa. (Päivitys 10.7.1999)


Mafia tappaa taas

Pitkän tauon jälkeen Sisilian mafia - Cosa Nostra - on jälleen hyökännyt valtiota vastaan. Maanantaina Cosa Nostran tappajat ampuivat Palermossa Sisilian maakuntahallinnon korkean virkamiehen.

Laiton maahanmuutto Venäjälle ja EU-maihin järjestäytyneen rikollisuuden käsissä

Järjestäytynyt rikollisuus on entistä enemmän mukana laittomassa maahanmuutossa sekä EU-maissa että Venäjällä. Ihmisten salakuljetusreitit noudattavat paljolti ase- ja huumekaupan jo aiemmin käyttämiä reittejä.

Huumeiden käyttö tuplaantunut Unkarissa

Nuorison huumeiden käyttö Unkarissa on lisääntynyt kolmen viime vuoden aikana kiivaammiin kuin koskaan aiemmin. Uusimman selvityksen mukaan lähes 30 prosenttia 16-vuotiaista unkarilaisista käyttää tai on kokeillut jonkinlaisia huumeita. Kolme vuotta sitten heitä oli vain 12 prosenttia.

Y2K uhkaa Venäjää

Lännessä ollaan oltu huolestuneita vuoden 2000 vaihtumisen aiheuttamasta tietokonejärjestelmien sekoamisesta jo vuosia, mutta Venäjällä ongelmaan on herätty vasta muutama kuukausi sitten. Venäjän parlamentti varoitteleekin maata huolestuneena, mutta toimenpiteet ovat jo liian myöhäisiä.

Bangemann EY:n tuomioistuimeen

Saksalaisen EU-komisaarin Martin Bangemannin loikkaus espanjalaiseen teleyhtiöön joutuu EY:n tuomioistuimen käsittelyyn, kertoi suomalainen EU-edustaja torstaina.

Intia aikoo jatkaa Kashmirin sotatoimia toistaiseksi

Intian pääministerin mukaan sotilasoperaatio Kashmirissa tulee jatkumaan, kunnes tunkeutujat on karkotettu maakuntaa jakavan tulitaukolinjan toiselle puolelle. Toisaalta tämä tavoite voidaan saavuttaa myös diplomatian keinoin.

Israelin uusi pääministeri Ehud Barak haluaa rauhaa - Israelin ehdoilla

Israelin toukokuiset vaalit hävinneen Benjamin Netanyahun jälkeen ovat odotukset korkealla: pystyykö uusi pääministeri Ehud Barak hallituksineen johtamaan Israelin rauhaan maan arabinaapureiden kanssa?

Israelin uusi hallitus aloitti

Israelin uusi pääministeri Ehud Barak sanoi tärkeimmän tavoitteensa hallituksen johtajana olevan rauha kaikkien Israelin naapurimaiden kanssa. Barak puhui Israelin 120-jäseniselle knessetille tiistaina ennen kuin uusi hallitus vannoi virkavalansa.

Iskut poliisia vastaan huolestuttavat Ruotsia

Ruotsin poliisi on huolestunut useista poliisia kohtaan viime aikoina suunnatuista iskuista ja väkivallanteoista. Iskujen takana ovat todistettavasti olleet ainakin natsit.

Tuhoisat tulvat uhkaavat jälleen Kiinaa

Yli kolme miljoonaa ihmistä on komennettu töihin eri puolilla Kiinaa vahvistamaan jokien suojavalleja tulvia vastaan. Töihin on ryhdytty, koska Kiinassa pelätään, että tämänvuotiset tulvat ovat erityisen tuhoisat.

Slovakian romanit sanovat pakenevansa henkensä edestä

Samanaikaisesti kun Suomi päätti Slovakian viisumipakosta, Itä-Slovakiassa Kosicessa romanit jonottivat matkatoimiston ovien avautumista päästäkseen ostamaan lentoliput Budapestista Helsinkiin. Kaikki lähipäivien lennot oli kuitenkin myyty loppuun.

Romanit alinta kastia Itä-Euroopassa

Euroopassa arvioidaan olevan 11 miljoonaa romania, joista noin puolet eli Suomen kokoinen kansakunta asuu keskisessä Itä-Euroopassa. Täsmällistä määrää on mahdotonta saada, sillä hallitusten ja eri ihmisoikeus- ja romanijärjestöjen antamat tiedot poikkeavat suuresti toisistaan.

Maapallon lämpeneminen vaurioittaa koralleja

Ympäristöjärjestö Greenpeacen tutkimuksen mukaan maapallon lämpötilan kohoaminen tuhoaa maailman koralliriutat useimmilta alueilta vuoteen 2100 mennessä.

Syyria haluaa Venäjältä lisää aseita

Venäjän presidentti Boris Jeltsin tapasi tiistaina Syyrian presidentin Hafez al-Assadin. Jeltsin kutsui Assadia "vanhaksi Venäjän ystäväksi, kunnioitetuksi poliitikoksi ja kunnioitetuksi henkilöksi Lähi-idässä".

Viikon varrelta - ulkomaat lyhyesti

Tapahtui näinä päivinä…

Sivun alkuun