Budjettipäällikön mukaan veroalen suuntaamisesta päätetään vasta syksyllä



Valtiovarainministeriössä harkitaan yhä, miten syksyksi kaavaillut veronalennukset tulisi toteuttaa - alennettaisiinko ensisijaisesti ansiotuloveroja vai suunnataanko veroale työnantajamaksujen pienentämiseen.


Myöskään torstaina julkistettu sosiaali- ja terveysministeriön raportti työnantajamaksujen alentamisesta ei anna asiasta selviä esityksiä.

- Asiaan palataan syksyllä. Jos veroale painotetaan työnantajamaksuihin, se voi nostaa kiivaan keskustelun. Asiaa ei ole vielä päätetty, budjettipäällikkö Timo Viherkenttä sanoo.

Toimihenkilökeskusjärjestön STTK:n puheenjohtaja Esa Swanljung tuomitsee ajatuksen jo nyt.
- Käsittämätöntä nykyisessä taloustilanteessa, Swanljung tokaisee.

Viherkenttä: Palkkaveroa laskettaneen enemmän

Veroalesta kahden kolmasosan suuntaaminen työnantajamaksujen alennuksiin kuulostaa suurelta. Toistaiseksi on puhuttu lähinnä tuloverojen alentamisesta, Viherkenttä kommentoi STM:n laskelmia.

- Täytyy pohtia, kumpaa pitää edistää enemmän, työvoiman tarjontaa vai kysyntää, Viherkenttä selvittää.

Hänen mielestään on selvää, että kansaneläke täytyy maksaa ennen pitkää muuten kuin palkan yhteydessä. Ratkaisuun tuskin päästään kuitenkaan pian.

- Kyllä tässä kuitenkin uskotaan, että hallituskauden aikana kokonaisveroaste alenee, Viherkenttä arvelee.

STTK:n Swanljung: "Vastustan jyrkästi!"

Esa Swanljung, toimihenkilöiden keskusjärjestön STTK:n puheenjohtaja pitää työnantajamaksujen alentamista nykyisessä taloustilanteessa järjettömänä.

- Jos tupossa mennään tähän, vastustamme kaikkia veronalennuksia ja otamme rahat palkkojen kautta takaisin, Swanljung jyrisee.

STTK kannattaa kohtuullista veroalea, joka ei vaaranna yhteiskunnan palveluita. Painopisteen pitäisikin olla palkankorotuksissa, koska firmat ovat hyvässä kunnossa, Swanljung linjaa.

Hänen mielestään rakenteellisen työttömyyden alentaminen on hyvä tavoite, mutta keino on väärä.

- Jos työmarkkinoilla ei ole kysyntää, työpaikkoja ei synny, vaikka palkkakuluja pienennettäisiinkin, Swanljung muistuttaa.

Hänen mukaansa uudelleenkoulutus synnyttää kysyntää työmarkkinoille, koska työpaikat syntyvät koulutusta vaativilla aloilla.

STTK:n pääekonomisti Matti Koivisto myöntää, että myös työnantajamaksut merkitsevät paljon, mutta maksuja on vaikeaa muuttaa vääristämättä rakenteita.

- 1970-luvulla yritykset ostivat vaikka tankkilaivoja pelkästään keventääkseen verotustaan, Koivisto muistuttaa.

TT: "Alennetaan mieluummin tuloveroja"

Teollisuuden ja työnantajain keskusliitto TT on samoilla linjoilla. Liitossa talouspolitiikasta vastaavan Jussi Mustosen mielestä suurin ongelma löytyy tuloverotuksen kestämättömästä tiukkuudesta.

- Verokiilaan vaikuttavat myös työnantajamaksut, mutta korkea palkkaverotus vaikuttaa eniten. Sen takia työntekijän pitää vaatia kovaa palkkaa tullakseen toimeen, ja reaalipalkan korottaminen vaatii huomattavasti suuremman nimellispalkan korotuksen juuri tuloveron takia. Tähän kohdistuu suuri rajavero, Mustonen selvittää.

STT-IKK
9.7.1999


POLITIIKKA-SIVULLE