Aho pohtii tulevaisuuttaan hallituksen nimittämisen jälkeen

Pettynyt keskusta lupaa harjoittaa terävää oppositiopolitiikkaa



Keskusta on pettynyt hallituspohjaratkaisuun. Puolueen puheenjohtajan Esko Ahon mielestä keskustan olisi tullut hyvän vaalituloksen ja vakavasti käytyjen ohjelmakeskustelujen jälkeen päästä mukaan hallitusneuvotteluihin.


Ahon mielestä Lipposen ohjelmakeskusteluihin käytetty aika osoittautui hukkaanheitetyksi, kun oli olemassa selvä suunnitelma nykypohjan jatkamisesta joka tapauksessa.

Aho korosti, ettei tehdyssä ratkaisussa näy vaalien tuloksessa ilmennyt muutospaine. Hänen mukaansa tilanne olisi kuitenkin tehnyt mahdolliseksi oikeudenmukaisemman ja tasapuolisemman politiikan harjoittamisen alkaneella vaalikaudella.

- Mahdollisuus muutokseen on menetetty ainakin tältä erää. Hallituspolitiikka näyttää jatkuvan sekä pohjan että sisällön suhteen entisellään, Aho korosti.

Hän sanoi keskustan pyrkineen päättäväisesti hallitukseen. Vaihtoehdot olisivat olleet porvarillinen hallitus tai SDP:n ja keskustan yhteistyöhön perustuva hallitus.

Jo alkuvaiheessa porvarihallitus jäi kakkosvaihtoehdoksi mm. sen vuoksi, ettei kokoomus osoittanut siihen mitään kiinnostusta. Tavoitteena oli sen jälkeen SDP:n ja keskustan yhteistyö.

- Emme jättäneet kiveäkään kääntämättä tämän yhteistyön mahdollisuuksien luomiseksi. Pidän nyt tehtyä ratkaisua hyvin kauaskantoisena ja hyvin suurena poliittisena linjavalintana, jonka SDP teki, Aho huomautti.

Ahkeraa ja kovaa oppositiopolitiikkaa

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Mauri Pekkarinen lupasi keskustan harjoittavan ahkeraa ja rakentavaa, mutta samalla ankaraa oppositiopolitiikkaa heti ensimmäisestä päivästä lähtien.

Myös Aho sanoi keskustan politiikan muuttuvan entistä terävämmäksi ja kovemmaksi.
- Se on vastaus, joka on annettava. Ohjelmalliset seikat eivät näköjään paina, vaan voima ja kannatus ovat ne tekijät, joita kuunnellaan.

Aho kiisti olevansa katkera. Hänen mukaansa politiikkaan kuuluu se, että saa tehdä valintoja.
- Tämä on taistelulaji. Olemme valmiit ottamaan haasteen vastaan, Aho sanoi.

Hän myönsi, että neljä vuotta lisää oppositiokautta on pitkä aika. Keskustan puheenjohtaja aikoo tehdä omat tulevaisuuden suunnitelmansa sen jälkeen kun hallitusratkaisu on tehty.

- En tiedä, mitä tässä oikein ryhdyn tekemään. Kaikenlaisia mahdollisuuksia avautuu. Vaaleja tulee ja menee, Aho sanoi arvoituksellisesti.

Ahon on odotettu asettuvan puolueensa presidenttiehdokkaaksi. Tähän tehtävään hänet valittaisiin lokakuussa pidettävässä ylimääräisessä puoluekokouksessa.

Aholla ei ole oman kertomansa mukaan ainakaan tällä hetkellä mitään suunnitelmia luopua keskustan puheenjohtajuudesta. Hän on virkaiältään vanhin Suomen puoluejohtajista.

Pohjapäätöksen ajankohdasta esitettiin epäilyjä

Myös Pekkarinen arvioi torstaina, etteivät vaaleissa puhaltaneet tuulet tai vaalikeskustelussa voimallisimmin esillä olleet painotukset näy Lipposen päätöksessä.

Pekkarisenkin mielestä romukoppaan heitettiin samalla hallitustunnustelijan pyytämät vastaukset keskeisiin kysymyksiin.

Keskustan ryhmänjohtajan mukaan valinta tehtiin siten aidosti valtapoliittisista lähtökohdista. Pekkarinen kertoi, että SDP:n taholta viestitettiin torstaina hallituspohjaratkaisun syntyneen käytännössä jo kaksi kuukautta sitten. Ehtona oli se, että vaalitulos tulee olemaan suurinpiirtein toteutuneen kaltainen.

Jos näin olisi tapahtunut, osoittaisi se Ahon mukaan suunnatonta äänestäjien halveksuntaa. SDP:n ryhmänjohtaja Erkki Tuomioja ei halunnut kommentoida epäilyksiä. Hän tyytyi toteamaan, ettei ole ainakaan itse ollut tekemässä sellaista päätöstä.

Ahon näkemyksen mukaan henkilösuhteilla ei ollut mitään tekemistä ratkaisun kanssa. Hän muistutti, että taakse jääneellä vaalikaudella hallitus ja oppositio olivat paljon lähempänä toisiaan kuin vaalikaudella 1991-1995.

STT-IA
9.4.1999


POLITIIKKA -SIVULLE