EU-maat eri mieltä Kosovon pakolaiskiintiöistä



EU-maat ovat eri mieltä siitä, kuinka Kosovon pakolaiskatastrofi olisi hoidettava. EU:n puheenjohtajamaa Saksa halusi EU:n sisä- ja oikeusministerien kokouksessa keskiviikkona Luxemburgissa, että kullekin maalle määritetään pakolaiskiintiöt. Tämä ehdotus kaatui ennen muuta Britannian ja Ranskan vastustukseen.


Suomen sisäministeri Jan-Erik Enestam (r.) totesi, että yksimielisiä oltiin siitä, että pakolaisten auttaminen hoituu parhaiten Kosovon lähialueilla. Ministerit olivat niin ikään yhtä mieltä siitä, että lisäapua on annettava Albanialle, joka on luvannut lisätä entuudestaan vastaanotettavien pakolaisten määrää.

Kiireellisesti koolle kutsutussa kokouksessa Enestam totesi Suomen näkökantana, että EU-maiden on vastaanotettava pakolaisia vapaaehtoisuuden eikä kiintiöiden pohjalta.

Sisäministeri Enestam toisti myös, että Suomi on valmis tarjoamaan tilapäissuojaa kaikkein heikoimmassa asemassa oleville pakolaisille.

Tapaamisessa ei Enestamin mukaan arvosteltu pääministeri Paavo Lipposen (sd.) lausuntoa, jonka mukaan Suomi on valmis ottamaan vastaan muutamia kymmeniä, ehkä viisikymmentä pakolaista. Enestam tähdensi, että hallitus ei ole tehnyt minkäänlaista päätöstä vastaanotettavien pakolaisten määrästä.

- Ilmeisesti olisi ollut helpompi, jos pääministeri ei olisi maininnut lukua ollenkaan, koska mitään virallista kantaa Suomella ei toistaiseksi ole, Enestam sanoi.

Enestam kertoi kokouksessa, että Suomi on valmis antamaan apua 3 miljoonaa euroa (18 milj. mk) Punaisen Ristin kautta kenttäsairaalan ja ensiapuaseman perustamiseksi.

Sisäministeri perusteli Suomen torjuvaa suhtautumista pakolaiskiintiöihin sillä, että resurssit on käytettävä pakolaisten auttamiseen Kosovon lähialueilla. Vaikka EU-maat ottaisivat vastaan 100 00 pakolaista, jäisi alueelle vielä ainakin 300 000 pakolaista, Enestam huomautti.

Muiden maiden suhtautumista pakolaiskatastrofin hoitamiseen ei Enestam halunnut kommentoida. Kokouslähteistä saatujen tietojen mukaan kiintiöitä vastustivat etenkin Ranska ja Britannia. Niiden kantaa tukivat myös Italia, Espanja, Kreikka ja Suomi.

Albanialle tukea

Saksan sisäministeri Otto Schilly ei halunnut kokouksen jälkeen liikaa korostaa pakolaiskatastrofin hoitamista koskevia erimielisyyksiä.

Schillyn mukaan keskiviikon kokouksen suuri aikaansaannos oli siinä, että ministerit pääsivät sopuun Albanialle maksettavasta taloudellisesta tuesta niin että Albania voi ottaa vastaan 100 000 pakolaista Makedoniasta.

Schilly korosti Enestamin tavoin sitä, että tärkeintä on auttaa pakolaisia lähialueilla.
- Mutta jos YK:n pakolaisjärjestö UNHCR pyytää apua evakuoinnissa, on Länsi-Euroopassa valmiutta tarjota pakolaisille tilapäinen suoja, hän sanoi.

Schillyn mukaan Saksa on valmis ottamaan vastaan 10 000 Kosovon albaania, kun taas Itävalta ja Ruotsi voivat ottaa 5 000 ja Irlanti 1 000.

Tärkeintä on, että on olemassa valmiutta ottaa vastaan pakolaisia tarpeen vaatiessa, vaikka useat maat eivät maininneetkaan mitään lukua, Saksan sisäministeri painotti.

STT-IA
9.4.1999


ULKOMAAT -SIVULLE