Korruptio Vietnamin pahin vihollinen



Talous polkee paikallaan, tyytymättömyys leviää kansan keskuudessa ja poliittisia muutoksia vaaditaan yhä äänekkäämmin. Vietnamin johtajat painivat monien vaikeiden ongelmien kanssa.


Tähän saakka Vietnamin johto on reagoinut kiristämällä otettaan yhteiskunnasta. Hallituksen arvostelijoita on ensi kerran moneen vuoteen pantu lukkojen taakse. Useita suorapuheisia toisinajattelijoita on peloteltu vaikenemaan ja arvostettuja vapaamielisiä poliitikkoja on erotettu hallitsevasta kommunistisesta puolueesta.

Puolue on siten osoittanut, ettei tämän päivän Vietnamissa hyväksytä keskustelua poliittisista uudistuksista. Joukko toisinajattelijoita, akateemisesti koulutettuja ja jopa kenraaleja on viimeksi kuluneen vuoden aikana avoimesti vaatinut siirtymistä demokraattisempaan järjestelmään.

Osa arvostelusta on kuitenkin saanut vastakaikua Vietnamin johdossa. Hallitus on nimittäin aloittanut kovakätisen kampanjan yleistyvän korruption kitkemiseksi. Korruptio suututtaa sekä toisinajattelijoita että tavallista kansaa.

Satoja puolueen jäseniä, poliiseja, tullimiehiä ja byrokraatteja on jo tuomittu pitkiin vankeusrangaistuksiin ja pahimmassa tapauksessa kuolemaan korruptiosta.

Oikeudenkäynnit ovat saaneet osakseen paljon julkisuutta valtiojohtoisissa joukkotiedotusvälineissä; tarkoituksena on ilmeisesti kitkeä lahjusten otto pelottelulla.

Mahdoton tehtävä

Puoluejohtaja Le Kha Phieu on jopa sanonut valtiokoneistossa esiintyvää korruptiota pahimmaksi huolenaiheekseen.

Hänellä on kaikki syy huoleen, sillä korruptio on viime vuosina yleistynyt siinä määrin, että suuri osa väestöstä on saanut kokea sitä. Yhä useammat ovat harmissaan ja kiukku kohdistuu usein kommunistiseen puolueeseen.

Köyhällä maaseudulla paikalliset päättäjät vaativat maanviljelijöiltä laittomia veroja ja maksuja. Poliisit väärinkäyttävät valtaansa pakottamalla ihmiset maksamaan sakkoja keksityistä rikoksista. Tullimiehiä on sekaantunut laajamittaiseen salakuljetukseen.

Tuomarit tekevät päätöksensä otettuaan selvää siitä, kumpi puoli maksaa enemmän. Rikosluettelo näyttää loputtomalta.

Korruptio aiheuttaa myös suurta taloudellista vahinkoa. Kommunistisen puolueen äänenkannattajan Nhan Danin mukaan 30 prosenttia julkisiin rakennushankkeisiin myönnetyistä määrärahoista valui viime vuonna vääriin taskuihin. Tämä merkitsi 2,5 miljardin markan tappiota veronmaksajille.

Tästä syystä harvat epäilevät hallituksen lahjonnan vastaisen kampanjan vilpittömyyttä. Sen sijaan epäillään hallituksen mahdollisuuksia korruption kitkemiseksi. Skeptikot pelkäävät, että korruptio yleistyy vääjäämättä niin kauan kuin Vietnamissa ei ole minkäänlaista demokraattista valvontakoneistoa.

Lisäksi epäillään puolueen halua rangaista myös korkeassa asemassa olevia jäseniä, jotka syyllistyvät laittomuuksiin. Yhtään korkeassa asemassa olevaa poliitikkoa ei ole vielä jäänyt kiinni korruptiosta.

Talous vastatuulessa

Joka tapauksessa hallituksen päättäväinen korruption vastainen kampanja on räikeä vastakohta hallituksen yrityksille löytää ratkaisu Vietnamin yhä paheneviin talousongelmiin.

Ulkomaisten tarkkailijoiden mukaan hallitus on lähes lamaantunut Aasian talouskriisin ulotuttua yhä enemmän myös Vietnamiin.

Neuvottomuus saattaa tarkkailijoiden mukaan johtaa siihen, että Vietnamilla on edessään pitempi laskusuhdanne kuin naapurimailla. Siinä tapauksessa kansan tyytymättömyys lisääntyy kohtalokkaalla tavalla.

Vietnamin talous kasvoi tosin viime vuonna lähes kuusi prosenttia, ja Maailmanpankki ennustaa täksi vuodeksi 3,5 prosentin kasvua. Vietnamin tapaisessa väekkäässä ja köyhässä maassa talouskasvun pitäisi kuitenkin olla yli 7 prosenttia, jottei esim. työttömyys kasvaisi kestämättömän suureksi.

Vastoinkäymiset johtuvat mm. tärkeän vientiteollisuuden vaikeutuvista ongelmista.

Samalla on ennen niin vuolas ulkomaisten sijoitusten virta alkanut tyrehtyä. Sijoittajat ovat tyytymättömiä hallituksen haluttomuuteen syventää talousuudistusohjelmaa. Myös pahamaineisen raskassuotuinen ja korruptoitunut byrokratia karkottaa ulkomaisia yrityksiä.

Hallitus ei ole myöskään tehnyt mitään vähentääkseen valtionyritysten huimaavan suuria tappioita. Vielä huolestuttavampana pidetään sitä, ettei hallitus ole käynyt käsiksi luhistumaisillaan olevan pankkijärjestelmän ongelmiin.

Ulkomaiset tarkkailijat näkevät Vietnamin talousongelmissa paljon samoja piirteitä kuin Kiinan tilanteessa. He neuvovat vietnamilaisia seuraamaan Kiinan esimerkkiä jatkamalla kipeitä, mutta välttämättömiä talousuudistuksia.

STT-IA
9.4.1999


ULKOMAAT -SIVULLE