Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Koululaisten tietämys sukupuolitaudeista heikko



Koululaisten tietämys sukupuolitaudeista ja muistakin sukupuoliasioista on heikko ja tietämys näyttää viime vuosikymmenen aikana jopa heikentyneen. Monet nuoret aloittavat nykyisin aktiivisen seurustelun ilman riittäviä perustietoja seksuaaliterveydestä.


Suomen Lääkärilehdessä julkaistun alkuperäistutkimuksen mukaan vain 57 prosenttia peruskoulun 8. ja 9. luokkalaista tiesi, että sukupuolitauti voi olla täysin oireeton. Vielä harvempi eli vain 46 prosenttia oppilaista tiesi, että klamydiatulehdus voi aiheuttaa lapsettomuutta.

Kolmasosa oppilaista ei tiennyt, että ensimmäinen yhdyntä voi johtaa raskauteen. Viidesosa nuorista ei tiennyt, että vain kondomi suojaa sukupuolitaudeilta.

Eniten oikeita vastauksia saatiin homoseksuaalisuutta koskevaan väittämään. Vastaajista 86 prosenttia tiesi vääräksi väittämän, jonka mukaan homoseksuaali on henkilö, joka haluaa muuttaa sukupuolensa toiseksi.

Peruskoulun yläasteen oppilaiden tietoja sukupuoliasioista tutkittiin vuosien 1998 ja 1999 kouluterveyskyselyjen aineistoista, joihin osallistui noin 80 prosenttia peruskouluista.

Tutkimus paljasti myös, että nuorten tietotaso on jopa heikentynyt. Esimerkiksi väittämän "Nainen ei voi tulla raskaaksi ensimmäisellä yhdyntäkerralla" tiesivät nyt vääräksi selvästi harvemmat koululaiset kuin vielä viime vuosikymmenen alussa.

Tutkijoiden mukaan kehitystä huonompaan suuntaan selittää mm. se, että koulujen seksuaaliopetus on vähentynyt 1990-luvun lopussa ja samanaikaisesti on supistettu myös kouluterveydenhuoltoa.


Pokien tietämys ei vastaa kokemuksia

Kokemukset kulkivat käsikädessä tietojen kanssa vain tytöillä. Työtöillä oli yleensä sitä paremmat tiedot, mitä enemmän heillä oli kokemuksia.

Sen sijaan pojilla oli kokemuksia lähes yhtä paljon kuin samanikäisillä tytöillä, mutta tiedot eivät olleet karttuneet samaa tahtia kokemusten kanssa.

Myös koulun seksuaaliopetus tavoittaa paremmin tytöt kuin pojat. Tutkijoiden mukaan seksuaalikasvatuksessa pitäisikin pohtia erityisesti sitä, miten tietoa saataisiin myös varhain kypsyvien poikien päähän.

Seksuaalivalistus pitäisi tutkijoiden mielestä aloittaa niin varhain, että nuorilla olisi aikaa valmistautua seurusteluun etukäteen.

Heikoin tietämys oli nuorilla, joiden vanhemmat olivat saaneet keskimääräistä vähemmän koulutusta ja joiden oma koulumenestys oli heikohko.

Tutkimuksen ovat tehneet tutkija Arja Liinamo Jyväskylän ammattikorkeakoulusta, tutkimusprofessori Matti Rimpelä Stakesista, lääketietoon tohtori Elise Kosunen Tampereen yliopistosta sekä tutkija Jukka Jokela Jyväskylän yliopistosta.

STT-IA
1.12.2000


Kotimaa -sivulle