Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Helikopterihanke etenee - Saattokopteritkin tulevat keskusteluun



Keskustelu saatto- eli taisteluhelikoptereista noussee esille jälleen ensi keväänä, kun eduskunnan hyväksymä turvallisuus- ja puolustuspoliittinen selonteko valmistuu parlamentaariseen tarkasteluun. Sekä puolustusvoimien että puolustushallinnon johto on viitannut tähän mahdollisuuteen useaan otteeseen.


Puolustusministeriön turvallisuus- ja puolustusasiain komitea tarkastelee parhaillaan, miten vuonna 1997 annettu turvallisuus- ja puolustuspoliittinen selonteko on toteutunut. Selonteosta jätettiin silloin pois mahdollisuus hankkia kuljetuskoptereiden lisäksi niitä suojaavia taistelukoptereita.

Työnsä tämän komitean on määrä saada valmiiksi ensi kevääksi, huhti-toukokuuhun mennessä. Sen jälkeen tarkastelu menee hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittiseen valiokuntaan (vutva). Parlamentaariseen käsittely seuraa entistä puolustusneuvostoa korvaavaa vutvaa.

Turvallisuus- ja puolustusasiain komitean puheenjohtajana toimii kansliapäällikkö Pertti Nykänen, joka kertoo komitean työskentelyn sujuvan aikataulussa. Työstä ei kuitenkaan tässä vaiheessa anneta tietoja.

Luettavissa on kuitenkin jo nyt, ettei selonteko voi kokonaisuudessaan toteutua, koska keskimääräistä vuotuista puolustusbudjettia supistettiin vuonna 1997 1,5 miljardilla markalla.


Konetyypin ratkeaminen venyy?

Yhteisessä kuljetushelikoptereiden hankinnassa ovat mukana edelleen kaikki neljä Pohjoismaata. Samoin ollaan toistaiseksi sovitussa hankinnan aikataulussa. Sen mukaan konetyypin pitäisi olla marraskuun loppuun mennessä valittu.

- Nyt näyttää siltä, että tietyn pituinen viive on mahdollinen. Tarjouspyyntöihin saadut vastaukset ovat joiltakin osin täsmennystä vaativia. Mitään päätöksiä ei ole tehty, joskin tämä viive kohdistuisi näillä näkymin vain evaluointivaiheeseen eikä välttämättä heilauta takarajaa, selvittää Nykänen.

Joka tapauksessa hankinnassa edetään niin, että ensimmäisten uusien kuljetushelikoptereiden toimitukset alkaisivat vuonna 2003. Suomen osuus koko hankinnasta olisi koneen koosta riippuen 15-25 kopteria.

Suomalaisten vaatimus on yhä, että kopteriin pitää mahtua vähintään 16 kuljetettavaa kerrallaan. Suomessa hankintaan on myönnetty 2,1 miljardia markkaa.


Neljä valmistajaa tarjoaa

Neljä helikopterivalmistajaa vastasi viime keväänä yhteispohjoismaisesta helikopterihankinnasta lähetettyyn tarjouspyyntöön. Euroopasta koptereita tarjosivat EH Industries, Eurocopter ja NH Industries sekä Yhdysvalloista Sikorsky.

Joukon suurin ja kallein helikopteri on EH 101. Norjalle se on fregattikäyttöön liian suuri. Koneen käyttöikä on kuitenkin muita pitempi ja koneita pitäisi hankkia muita vähemmän, samoin kouluttaa pilotteja.

Eurocopterin tarjoama Cougar on Super Puman sotilasversio. Puma on jo käytössä Suomessa rajavartiolaitoksessa. Edelleen koneen hankintaa puoltaa eurooppalaisuus. Kooltaan se on Suomen vaatimuksille sopiva.

NH-90 ja Sikorskyn Sea Hawk alkavat olla suomalaiseen käyttöön liian pieniä, joskin Norjalle painorajaltaan sopivia. Cougar ja Sikorskyn S-92 taas painavat jonkin verran enemmän.

Tanskassa on lisäksi noussut keskustelu meripelastukseen tarvittavan helikopterin oviaukon koosta. Norjalla on vielä fregattiongelma, jossa koneen pitää mahtua laivankannen suojaan.

STT-IA
1.9.2000


Kotimaa -sivulle