Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Viikon varrelta - kotimaan talousuutisia lyhyesti



Uusi Pohjola hakee vanhoja asiakkaita takaisin

Vakuutusyhtiö Pohjola hakee ensi viikolla järjestettävällä kampanjalla takaisin asiakkaita, jotka se on menettänyt yhtiön ympärillä käydyn taistelun aikana. Yhtiö sanoo ottavansa paluumuuttajat avosylin vastaan.

Yhtiö esittäytyy vanhoille asiakkailleen kaikkiaan 21 paikkakunnalla järjestettävissä kutsutilaisuuksissa. Ensimmäinen järjestetään maanantaina Vaasassa. Sitä kuten seuraavana iltana Helsingissä järjestettävää tilaisuutta vetää toimitusjohtaja Matti Kavetvuo.

Kampanjan viimeiset tilaisuudet järjestetään torstaina Hämeenlinnassa, Joensuussa, Kajaanissa ja Tampereella. Pohjolan henkilöstön mukaan kiinnostus tilaisuuksiin on yllättänyt senkin.

Tilaisuuksissa on mukana myös ryhmän tel-yhtiö Ilmarinen, joka on noussut myös Pohjolan yhdeksi suureksi omistajaksi.

Syyskuu on tärkeää aikaa lakisääteistä vakuuttamista harjoittaville vakuutusyhtiöille, sillä silloin yritysten on ilmoitettava, jos ne ovat siirtävät lakisääteisiä vakuutuksia toiseen vakuutusyhtiöön. Suuren asiakkaan menetys voi olla huomattava tappio.

Yritykset pyrkivät keskittämään vakuutuksiaan yhteen ryhmään, koska näin ne voivat saada yhtiön ja työntekijöiden vakuutusturvaa halvemmalla. Eläkevakuutusten lisäksi työnantajan on vakuutettava työntekijänsä tapaturmien varalta. Yleensä siirroista ilmoitettaan vasta aivan syyskuun lopussa.


Työeläkelaitosten sijoituskanta 250,7 mrd kesäkuussa

Työeläkerahastojen ulkomaisten sijoitusten nopea kasvu jatkui toisella vuosineljänneksellä. Työeläkeyhtiöt, LEL Työeläkekassa ja Merimieseläkekassa sijoittivat huhti-kesäkuussa ulkomaille 15,0 miljardia markkaa.

Niiden yhteenlasketut ulkomaiset sijoitukset kaksinkertaistuivat viime vuoden lopusta ja nousivat 75,9 miljardiin markkaan.

- Pääosa ulkomaisista sijoituksista oli euroalueelle tehtyjä joukkovelkakirjalainoja, kertoi Työeläkelaitosten liiton toimitusjohtaja Esa Swanljung torstaina.

Työeläkerahastojen koko sijoituskannan arvo laski toisella neljänneksellä 2,3 miljardia markkaa pääosin kotimaisten osakkeiden kurssien laskun johdosta.

Viime vuoden lopusta kesäkuun loppuun sijoituskanta kasvoi 13,0 miljardia markkaa ja nousi 250,7 miljardiin markkaan. Vuodesta 1994 sijoituskanta on kaksinkertaistunut.

Osakkeiden osuus työeläkerahastojen sijoituskannasta oli kesäkuun lopussa vajaa neljännes eli 61,9 miljardia markkaa. Lähes puolet sijoituskannasta eli 123,8 miljardia markkaa oli edelleen joukkovelkakirjoja. Siitä 40 prosenttia on sijoitettu Suomen ulkopuolelle.

Sijoitukset Suomen valtion obligaatioihin alentuivat vuoden aikana noin 18 miljardia markkaa. Tämä johtuu siitä, että valtion velan kasvu on pysähtynyt, mutta eläkerahastoilla on edelleen ollut tarve sijoittaa joukkovelkakirjoihin. Likvidit suuren rahan markkinat ovat löytyneet Suomen ulkopuolelta, totesi Swanljung.


Johtajat kokevat yrityskuvan merkityksen kasvaneen

Suomalaiset huippujohtajat kokevat yrityskuvan merkityksen kasvaneen selvästi kolmen viime vuoden aikana. Kaksi kolmesta toimitusjohtajasta sanoo käyttävänsä nyt paljon enemmän aikaa yrityskuvan hoitamiseen ja rakentamiseen.

Tällaisia tuloksia sai viestintäkonsulttitoimisto JKL Helsinki tekemästään tutkimuksesta.

Tutkimuksen mukaan suurin osa yritysjohtajista uskoo käyttävänsä yrityskuvatyöskentelyyn yhä enemmän voimavaroja myös tulevaisuudessa. Syyksi johtajat listaavat kiristyvän kilpailun, siirtymisen digitaaliseen maailman sekä yritysfuusioiden lisääntymisen.

Maan parhaiten hoidettu yrityskuva on johtajien mielestä Nokialla. Nokian jälkeen kärkisijoista kamppailevat tasaisesti Fazer ja Sonera. Neljättä ja viidettä sijaa pitävät Finnair ja Hartwall.


Tieto-X:n tulos parani

Tietotekniikan konsulttiyhtiö Tieto-X raportoi keskiviikkona tulosparannuksesta 12 viime kuukauden aikana. Yhtiön tulos rahoituserien jälkeen nousi 16,7 miljoonaan markkaan, mikä tietää 28 prosentin kasvua viime vuodesta.

Tieto-X:ssä eletään nyt poikkeuksellisesti 18 kuukauden tilikautta. Heinäkuussa 1999 alkanut kausi päättyy vuoden lopussa. Sen jälkeen yhtiön tilikausi noudattaa kalenterivuotta.

Kuluvan tilikauden aikana yhtiö on ehtinyt jo nauttia vuosi 2000 -projektien tuomasta myötätuulesta sekä huomata kysynnän vaimenemisen vuodenvaihteen jälkeen. Loppuvuodelle Tieto-X odottaa jälleen kysynnän selvää kasvua.

Volyymin odotettua pienempi kasvu ehti kuitenkin jo syödä kannattavuutta vuoden takaiseen tarkastelukauteen verrattuna. Lisäksi tulosta rasittivat yritysostoista tulleet kulut.

Yrityskaupat näkyivät myös Tieto-X:n liikevaihdossa: nousua tuli katsauskauden aikana 11 prosenttia 79,3 miljoonaan markkaan.


KaapeliTV-toiminta kasvoi tasaisesti

KaapeliTV-toiminnan kasvu jatkui viime vuonna tasaisena. Vuoden lopussa kaapelitelevisioliittymiä oli koko maassa jo 935 000 kappaletta, mikä oli 3,3 prosenttia vuoden takaista enemmän.

Kasvu oli hieman hidastunut edellisvuodesta, ilmenee liikenneministeriön keräämistä tiedoista.

Finnet-liittoon ja Suomen Kaapelitelevisioliittoon kuuluvien kaapelitelevisio-yhtiöiden liikevaihto kasvoi viime vuonna 2,9 prosenttia 325 miljoonaan markkaan.

Alan yrityksistä selvästi suurin on edelleen Helsinki Televisio, jonka verkossa oli vuoden lopussa lähes 202 000 liittymää. Soneralla liittymiä oli vajaat 140 000 ja Tampereen Tietoverkolla noin 69 000.

Kaapeliverkkojen ulkomaisista kanavista suosituimmat olivat viime vuonna MTV Europe, TV5 Europe ja Eurosport, jotka näkyivät yli 845 000 taloudessa. Maksullisista kanavista suosituimpia olivat Canal+, Canal+ Kulta sekä Canal+ Sininen.


Saunalahti ryhtyy GSM-operaattoriksi

Internet-operaattorina tunnettu Saunalahti aloittaa matkapuhelinliittymien markkinoinnin. Yhtiö tarjoaa matkapuhelinliittymiä ensin vanhoille asiakkailleen, lyhyen koeajan jälkeen liittymiä pitäisi olla yleisesti saatavilla.

Saunalahden GSM-liittymien koekäyttö alkaa maanantaina. Liittymät käyttävät kotimaassa Soneran verkkoa ja ulkomailla Soneran sopimusyhtiöiden verkkoja.

GSM-operaattoritoimintaa harjoittavat Suomessa tällä hetkellä Sonera, Radiolinja ja Telia. Lisäksi Soneran verkkoa on vuokrannut viime vuodesta lähtien RSL COM -niminen yhtiö, joka markkinoi GSM-liittymiä lähinnä yrityksille. RSL COMilla on noin 3 500 asiakasta.

Tiukasti kilpailluilla markkinoilla aloittaa myös paikallisten puhelinyhtiöiden puhelinyhdistysten 2G tammikuussa.

Saunalahti uskoo menestyvänsä edullisilla hinnoilla sekä yhdistämällä matkapuhelimen ja internetin toimintoja. Saunalahden GSM-liittymä lisätään automaattisesti nykyisten asiakkaiden internet-liittymiin, jotka muuttuvat samalla monitoimiliittymiksi.

Saunalahti iski jo hieman aiemmin tuottoisille tekstiviestimarkkinoille antamalla omien internet-asiakkaittensa lähettää ilmaisia tekstiviestejä kännyköihin.

Koonnut: IA
1.9.2000


Talous-sivulle