A. Nenäkäs
1.9.2000
Salaliittoteoreetikoille kansainvälisestä terrorismista
Livetkäämme hetkeksi tiukan analyyttisestä otteesta kansainvälisen politiikan todellisuuteen.
Jolon panttivankidraaman käsikirjoitus ei olekaan lähtöisin lähes lukutaidottomien Michael Jacksonia ihailevien "Robottien" päästä vaan sen todellisina aivoina ovat kansainvälisen terrorismin suuret pojat Muammar Gaddafi ja hänen läheinen ystävänsä Osama bin Laden.
Miksi kukaan ajattelee, että näin voisi olla?
Muammar Gaddafi on elänyt vuosikymmenen, kohta jo kaksikin kansainvälisessä erityksessä ja amerikkalaisten asettamien talouspakotteiden vettyvässä suossa kuin Kuuban Fidel Castro ainakin.
Rahaa on kulunut eri puolilla maailmaa satoja miljoonia, ehkä miljardejakin arabiterrorismin tukemiseen ilman, että mitään merkittäviä tuloksia on saatu aikaiseksi.
Filippiineillä on vanhoja uskollisia sanansaattajia, joiden kuumaverisyyden perusluonteeseen kuuluu tarve järjestellä järjestön talousasioita pakottamisen ja rikoksen keinoin. Ehkäpä heidän avullaan voisimme edistää useampaa hyvää asiaa yhdellä kertaa, ajattelee Muammar Tripolissa.
Varsinkin jos esiinnymme eurooppalaisten ystävinä antaen kaiken tarvittavan taloudellisen tuen EU-kansalaisten vapauttamispyrkimysten edistämiseksi.
Amerikkalaisille tarjotaan samanaikaisesti luuta kurkkuun. Tätä tarkoitusperää varten löytyy aina joku amerikkalainen muslimiin uskoon kääntynyt idealisti, jonka Allahin uskoa hyväksi käyttäen poliittisen islamin aatteet jälleen kerran astuvat askeleen eteenpäin.
Hajota ja hallitse, senhän totesi jo italialainen valtio-oikeusteoreetikko Machiavelli aikoinaan. Niinpä, tuo vanha antiikin roomalainen periaate palasi takaisin eurooppalaiseen tietoisuuteemme uudella ajalla arabialaisten yliopistojen älyllisen perinteen uudelleen kirvoittamana.
Gaddafin julkisuuskuvan paraneminen Euroopassa samaan aikaan, kun amerikkalaiset jälleen kerran joutuvat tulilinjalle arabiterroristien kanssa, sopii Libyan johtajan tavoitteisiin erinomaisesti.
Osama bin Ladenin ja Yhdysvaltain suhteet ovat olleet jo vuosikausia kohtuullisella tolalla. Abu Sayyafin vaatimukset World Trade Centeriin pommin asettaneen terroristin vapauttamiseksi sopivat hieman liian hyvin Muammarin ja hänen liittolaisensa bin Ladenin kuvioihin.
Gaddafin kannalta kysymys on tietenkin vielä enemmän sitoutumisen osoituksesta taisteleville terroristiveljille. Osama kumppaneineen on joutunut viime vuosina niin ahtaalle, että julkinen vaatimus arabiveljien vapauttamiseksi on kumarrus ja voiman osoitus yhteisen asian puolesta.
Eikä siinä vielä kaikki. Yhdysvaltain toiminta kansainvälisen terrorismin ehkäisemiseksi on aiheuttanut sen, että terrorismiin tarkoitettujen tukimarkkojen joustava siirtäminen kohteesta toiseen on vaikeutunut.
Mikä onkaan parempi keino saada lähes legitiimiltä näyttävää rahaa terroristiveljeltä toiselle, kuin antaa se heille länsimaisten panttivankien vapauttamisesta aiheutuvien lunnaiden maksuun.
Eli mitkä olivatkaan ne tekijät, jotka salaliittoteoreetikkoa tässä tapauksessa niin kovin kiinnostivat?
Ensinnäkin, lailliselta näyttävää rahaa siirtyy suuren länsieurooppalaisen myönteisen julkisuuden saattelemana arabiveljeltä toiselle.
Samanaikaisesti terroristiveljien uskoa yhteiseen asiaan vahvistetaan vaatimuksella tovereiden vapauttamisesta amerikkalaisesta vankilasta.
Haluaahan Libya tietysti myös kiillottaa kuvaansa materiaalisten intressiensä edistämiseksi Euroopassa. Kuten tiedämme, taloudelliset intressit eivät ole koskaan kumartaneet uskonnollisia tai ideologisia rajoitteita - eivät edes islamin ja kristinuskon välillä.
A. NENÄKÄS
Kirjoittaja on johtava salaliittoteoreetikko, joka ei halua salaista niemään julkisuuteen.
