Kaikki on muuttunut, paitsi työnjako puolueessa
Sosialidemokraattinen naisliike 100 vuotta
Työnjako puolueissa naisten ja miesten välillä ei ole muuttunut sadan viime vuoden aikana miksikään, sanoo sosialidemokraattisen naisliikkeen historiikin kirjoittanut Maria Lähteenmäki.- Miehet johtavat ja naiset tekevät taustatyön.
- Sen sijaan kaikki muu onkin muuttunut. Naisen asema ja rooli perheessä sekä yhteiskunnassa ovat kokeneet mullistuksia. Tasa-arvo on lisääntynyt naistenkin päästyä johtaville paikoille.
Viime vuosisadan alkupuolella puolue-elämä ja miehet olivat yhtä kuin puolue. Eikä naisten murtautuminen puolueen johtoon ole käynyt helposti.
Lähteenmäen mukaan saavutetuista eduista on vaikea luopua. Sosialidemokraateilla oli pitkään vielä 1960-luvulla ns. yhden kiintiönaisen periaate. Mallinainen ei kerro juuri edustusjärjestelmän tasa-arvoisuudesta.
Ensimmäinen nainen, Margit Eskman, valittiin puoluejohtoon vasta 1972. Ensimmäinen ja toistaiseksi viimeinen naispuolinen puoluesihteeri oli vuosina 1987-1991 Ulpu Iivari.
Naisten osuus puoluekokousedustajista oli 1960-luvulla vielä 10 prosenttia eli sama kuin vuosisadan alussa. Nykyisin se on noussut jo 28 prosenttiin. Puolueen johdossa on naisia 31 prosenttia ja jäseninä 40 prosenttia.
Lähteenmäki kirjoittaa rajuistakin ristiriidoista puolueen ja naisliiton välillä.
Toisen maailmansodan jälkeen puolueessa tulivat valtaan ns. asevelisosialistit. Puoluesihteeri Väinö Leskinen ilmoitti tuolloin, että naisliitto on tehtävänsä tehnyt ja saa mennä.
Tähän oikeastaan kiteytyy naisliikkeen vaikea historia: koko ajan on pitänyt todistaa olemassaolonsa oikeutta.
Valistusta naisten piirissä
Jo kansalaissodan jälkeen yleispolitiikka ja naisasiaa harrastanut naisliitto eriytyivät, ja liitto siirtyi porvarillisen naisliikkeen omaksumalle linjalle: kotitalouden ja perheen hyvää hoitoa korostettiin. Tämän politiikan myötä 1950-luvun lopulle mennessä naisten edustus puolueen edustuselimissä laski.
Naisliitto eli lisäksi hajaannuksen aikaa, ja yhdistymisen myötä vuoden 1979 jälkeen nousi esille tasa-arvopolitiikka. Naiset myös "sukelsivat" puolueen sisään, arvioi Lähteenmäki.
Lähteenmäki sanoo olevansa hengästynyt siitä vaikuttavasta työstä, mitä naisliike on SDP:ssä tehnyt. Se ei ole ollut vain vertauskuvallista liikehdintää, kuten filosofi Simone de Beauvoir on sanonut, hän huomauttaa.
Naisliikkeen aloitteet sosiaalipolitiikan, tasa-arvon ja suvaitsevaisuuden edistämisessä ovat merkittäviä.
Aatteen palo
Lähteenmäki ihailee aatteen paloa varsinkin liikkeen alkuaikoina, jolloin palkkatyön ja perheen hoidon lisäksi istuttiin illat kokouksissa. Sitä työtä kun tehtiin ilmaiseksi ja ilman miehen kiitosta.
Työläisnainen-identiteetti rapisi SDP:ssä vähitellen 1950-luvun jälkeen. Naisliitto muuttui keskiluokka-liikkeeksi, vaikka sosiaalisten ongelmien kimppuun käyminen oli ja on edelleen ykkösasia.
Nykyisin punaliput, työväenlaulut ja käynti Miina Sillanpään patsaalla lienevät enemmän tunneside, kollektiivinen kokemus. Aatteen palo silti lepattaa.
Satavuotishistoriikki kertoo suuret linjat SDP:n naisliikkeen vuosista. Lähteenmäki sanoo, että mm. naisten työ tärkeässä kunnallispolitiikassa odottaa vielä perustutkimuksia.
Vuosisadan naisliike -historiikki julkistettiin perjantaina.
STT-IA
1.9.2000
