Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Suomen mies esti maansa lännettymisen



Suomesta olisi voinut tulla vapaa länsimaa jo 1970-luvulla, jos presidentti Urho Kekkonen olisi malttanut luopua vallasta. Samalla olisi loppunut ahdistava suomettuminen, esittää toimittaja Pekka Hyvärinen tiistaina julkaistussa Kekkos-elämäkerrassa Suomen mies.


Hyvärisen kirjassa annetaan kuva Kekkosesta älykkäänä ja huumorintajuisena, mutta samalla pitkävihaisena juonittelijana, joka käytti vuosikymmeniä Neuvostoliittoa lyömäaseena valtapelissään ja vastustajien lyömisessä.

Kirjassa kerrotaan omapäisestä Kekkosesta kansalaissodan vapaaehtoisena teloittajana Haminassa ja kommunistien vihaajana, joka sitten muuttui Neuvostoliiton nootin järjestäjäksi ja Kremlin vaalirahoituksen vastaanottajaksi.

Kekkosen saama 10 miljoonan lisätuki vuoden 1962 noottivaaleihin, joka nykyrahassa vastaa ehkä miljoonaa markkaa, on Hyväriselle tieto vaiennetusta väärinkäytöksestä, joka hakee vertaistaan.
- Eikä ole mitään syytä olettaa, etteikö hänen kaikkia vaalikampanjoitaan rahoitettu Moskovasta.

Samalla kun Hyvärinen pui sitä, miten pahasti Kekkonen oli Neuvostoliiton talutusnuorassa, hän toisaalta antaa tunnustusta tämän taitavuudelle ulkopolitiikan ja diplomatian alalla.

Punainen lanka onkin se, että Kekkosessa taistelivat vastakkaiset luonteenpiirteet, kuten jalous ja julmuus. Ja voitolle pääsivät useimmiten kielteiset kuin myönteiset piirteet. Näihin kuuluivat myös vieraissa naisissa käynti ja ryyppääminen.


Mitä toimittajat tekivät

Käsittelyn kohteeksi tulee Kekkosen ajan itsesensuuri, jossa tiedotusvälineet olivat mukana. Vanhenevan presidentin haparointia peiteltiin viimeiseen saakka kuin sanattomasta sopimuksesta.

Esimerkiksi kun Kekkonen vuonna 1977 kaatui Islannin kalastusmatkalla jokeen vahvassa humalassa, päättivät kuvaajat, ettei tällaista julkaista.

Kirjoittaja lukee myös itsensä tähän joukkoon. Hän oma-aloitteisesti leikkasi pois vuonna 1979 tekemästään haastattelusta kohdan, jossa presidentti kadotti täysin tilanteen hallinnan.
- Järkytyin silloin, kuinka huonossa kunnossa hän oli.

Hyvärinen on käyttänyt kirjassaan asiantuntijana dosentti Hannu Rautkalliota ja haastatellut muitakin presidentin elämää ja politiikkaa seuranneita henkilöitä.
- Olen sitä paitsi varastanut surutta aineistoa muilta elämäkertakirjoittajilta.


Kerättyjä tarinoita ja lähteitä netissä

Eniten tekijä sanoo oppineensa kirjoittamisen aikana niistä ihmisistä, jotka olivat karismaattisen Kekkosen valtapiirissä; miten tämä nosti ihmisiä ylös tai tuhosi. Surullisin esimerkki lienee Ahti Karjalainen.

Hyvärisen kirjan kustantaja WSOY ja tekijä ovat laatineet sähköiset kotisivut, joista voi käydä katsomassa tarkemmin kirjassa hyödynnettyjä dokumentteja.

Hyvärinen itse painottaa käyttäneensä toisin kuin muut niitten ihmisten päiväkirjoja, jotka ovat tavanneet Kekkosta.

Yksi tärkeistä päiväkirjoista ovat entisen puolustusvoimain komentajan kenraali Lauri Sutelan muistiinpanot yhteistyöstä presidentin kanssa.

Kirjaa värittävät lukuisat kekkostarinat. Mm. se, että tuleva valtionpäämies olisi ollut mukana heimosotureitten Aunuksen retkellä 1920-luvun alussa, ei kuitenkaan tule pitävästi todistetuksi.

Tekijä puolustaa tarinoiden limittämistä faktojen joukkoon sillä, että se houkuttaisi muitakin kuin tutkijoita lukemaan kirjaa.


Suhteita satumaahan

Motiivina kirjan kirjoittamiseen Hyvärisellä on ollut selvittää, miksi Suomessa ylläpidettiin suhdetta fiktiiviseen Neuvostoliittoon, jota ei ollut olemassa.

- Toisaalta olen koko elämäni lukenut länsimaisia elämäkertoja, joita ei ole tehty kohteen ehdoilla, kuten Suomessa on paljon ollut tapana. Ratkaiseva tekijä oli silti tapaaminen Hannu Rautkallion kanssa.

Dosentti Rautkallio on monia vuosia tutkinut Moskovassa Kekkosen yhteyksiä Kremlin johtoon ja hänen sieltä saamaansa tukea. Hänen omissa teoksissaan Kekkosta on käsitelty melkoisen kriittisessä sävyssä.

Miehet siis löysivät yhteisen sävelen. Hyvärinen itse kehuu karsineensa kirjasta lukuisia henkilökohtaisia kauhisteluitaan Kekkosen moraalittomasta toiminnasta.

Yksi on kuitenkin esillä eli kauna armeijaa kohtaan. Se johtui tekijän mukaan alun perin siitä, ettei Kekkosen päässyt aikanaan upseerikoulutukseen puukkotappelun vuoksi. Tätä kostettiin koko virkauran ajan armeijalle. Kekkonen antoi lisäksi venäläisten häpäistä ylipäällikkö Mannerheimia, todistelee Hyvärinen pitkin matkaa.

Kekkonen nähdään myös suomalaisena päätekijänä sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä sekä IKL:n ja Lotta Svärd -järjestön vainoajana.

Miksi Suomi sitten suomettui, ja olisiko meillä ollut muita vaihtoehtoja? Hyvärinen ei halua jälkiviisastella, mutta hänen mielestään ennen länsimaisuuteen vapautumista eläminen Suomessa nähtiin suhteessa yhteiskuntaan ja vaalittiin ns. kansallista etua.

- Yksilöllisyyttä ei hyväksytty, vaan nyt on toisin.

STT-IKK
1.9.2000


Politiikka -sivulle