Juhani Suomi: Kekkonen ei ollut dementoitunut 1970-luvulla
Presidentti Urho Kekkonen ei ollut Juhani Suomen mukaan viimeisinä presidenttivuosinaan dementoitunut.Dementian häälyväisen rajan Kekkonen ylitti vasta vuoden 1981 syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna, kun hänen viikko-ohjelmansa ensin peruutettiin. Sairaslomien kautta hän siirtyi lokakuun lopussa syrjään tehtävistään.
Kekkosen elämäkertaa kirjoittanut Juhani Suomi käyttää yllättävän suuren osan kirjasarjan viimeisestä osasta todistellakseen nykypolven "asiantuntijoiden" väitteet Kekkosen dementiasta tuulesta temmatuiksi. Näitä väitteitä ovat esittäneet ihmiset, jotka eivät koskaan olleet edes tavanneet Kekkosta.
Suomi kirjaa hyvinkin tarkasti Kekkosen tuntemuksia omasta terveydentilastaan 1970-luvun puolivälistä eteenpäin. Tukea hän saa kirjaan liitetystä Kekkosen lääkärin Erkki Kivalon vuonna 1992 kirjoittamasta lääkärinlausunnosta.
Olennaista on, että Kekkonen tarkkaili terveyttään ja huomasi vanhentuvansa. Näin dementikko ei toimi.
Kekkosella ei ollut liioin muita dementikoille tyypillisiä oireita. Hänellä oli kuitenkin hyviä ja huonoja päiviä. Hyvinä päivinä hänen älynsä toimi totuttuun tapaan.
Ratkaisevaksi käännekohdaksi Kekkosen sairastumisessa tuli elokuussa 1981 toteutettu surullisenkuuluisa kalamatka Islantiin. Retki epäonnistui täydellisesti. Kekkonen oli äreä ja levoton, kadotti ajan ja paikan tajun. Hänellä oli myös harha-aistimuksia.
Vaikka Suomi kirjoittaakin hyvin yksityiskohtaisesti Kekkosen terveydentilasta, Islannin-matkan yksityiskohdat on jätetty taustalle.
Kiusallisia tilanteita
Kekkonen ei kuitenkaan ollut viimeisinä presidenttivuosinaan mitenkään terve. Hän itsekin myönsi päiväkirjassaan tulleensa vanhaksi. Hän kertoi jo huhtikuussa 1981 Kivalolle aikovansa erota virastaan syyskuussa.
Suomi korostaa kirjassaan, että Kekkosen sairaudessa kyse oli verenkiertojärjestelmän vajaatoiminnasta ja valtimokovettumataudista, jota yleisesti kutsutaan verisuonten kalkkeutumiseksi.
Kekkosella oli ajoittain muistikatkoksia ja harha-aistimuksiakin. Levolla tilanne palautui useimmiten ennalleen.
Oireet aiheuttivat kuitenkin kiusallisia tilanteita, vaikkei niistä julkisuudessa paljon puhuttukaan.
Hankalia tilanteita syntyi mm. Yhdysvaltojen varapresidentin Walter Mondalen ja Ranskan presidentin Valery Giscard d'Estaingin Suomen-vierailujen yhteydessä. Ajoittain Kekkosella oli myös vaikeuksia muistaa, kuka kukin oli.
Suomen mukaan Kekkosella tauti eteni hitaasti niin, että missään vaiheessa hän ei joutunut kärsimään halvauksista.
Tilannetta pahensi se, että Kekkosen näkö heikkeni melkoisesti. Kummassakin silmässä oli vamma. Suomen mielestä voidaan sanoa, että Kekkonen oli jo näkövammainen. Loppuvuosina hänelle annetut tekstit piti kirjoittaa suurimmilla mahdollisilla kirjasimilla.
Kiusallinen tilanne syntyi esimerkiksi Kekkosen Saksan-vierailulla. Illallispöydässä Kekkonen ei nähnyt puheensa tekstiä. Hän lainasi Goethea pyytämällä "lisää valoa" ja pärjäsi sitten jotenkuten. Suomen mukaan samalla vierailulla Kekkonen kuitenkin piti loistavan puheen kylmiltään saksaksi.
Kostamuksen rakennustyömaalla mitään ei kuitenkaan ollut pelastettavissa. Valaistusolot olivat niin vaikeat, että Kekkonen ei pystynyt pitäämään puhettaan takeltelematta. Suomi myöntää, että tilaisuus oli piinallinen sekä Kekkoselle että kaikille muille paikalle olleille.
STT-IA
1.9.2000
