Arkadianmäen ääni
10.3.2000
Yksi vuosi euroa
Kaikki, jotka seuraavat politiikkaa, tietävät, kuinka vaikeata on saada suuria uudistushankkeita sovittua ja toteutettua - ja ne, jotka ovat joutuneet politiikkaa tekemään, tietävät sen vielä paremmin.
Euroopan rahaliittohanke muodostaa tästä säännöstä poikkeuksen. Euroopan talouspolitiikan kuviot on pantu melkein kokonaan uusiksi loppujen lopuksi melko lyhyessä ajassa. Tässä onnistuttiin, vaikka se vaati monien hyvin erilaisten maiden ja hyvin monien erilaisten poliittisten ryhmittymien kokoamista hankkeen taakse.
Tärkeimpiä Euroopan rahaliittoon sitä perustettaessa kohdistuneita odotuksia olivat seuraavat: Ensiksi, luottamuksen vakiinnuttaminen rahapolitiikkaan koko EU-alueella.
Toinen tavoite oli taloudellisen tehokkuuden parantaminen yhteismarkkinoilla, eli käytännössä yritysten välisen kilpailun lisääminen ja rakennemuutosten vauhdittaminen. Kolmas tavoite oli poliittisen yhdentymisen edistäminen.
Käyttöönotto
Euron käyttöönotto on sujunut erinomaisesti. Euromaiden valuuttakurssit vakiintuivat suhteessa toisiinsa jo hyvissä ajoin ennen rahaliiton alkua ja lopulta ne kytkeytyivät toisiinsa ilman minkäänlaista epävakautta. Myös euromaiden rahamarkkinakorot yhtenäistyivät asteittain eikä yhdenkään jäsenmaan rahamarkkinoilla syntynyt minkäänlaista levottomuutta.
Euroalueen maksujärjestelmien kytkeminen toisiinsa ns. TARGET-verkon avulla onnistui suuremmitta vaikeuksitta, huolimatta tämän tehtävän teknisestä vaativuudesta. Euroalueen keskuspankkien yhteinen interventiojärjestelmä, jonka avulla EKP nyt ohjaa korkoja ja pankkien maksuvalmiutta, on sekin osoittautunut toimivaksi.
Jäsenmaiden kansalliset keskuspankit tekevät nyt viikoittain koordinoituja operaatioita (rahamarkkinahuutokauppoja), joilla markkinakorot pidetään asetettujen tavoitteiden mukaisina.
Tämä teknisen puolen menestys ei ole osoitus hyvästä onnesta, vaan se on tulos rahaliiton äärimmäisen huolellisesta valmistelusta, jota itsekin olen pankkivaltuuston näkökulmasta voinut seurata.
Valuuttakurssikysymys
Rahapolitiikan tavoitteeksi on asetettu euron sisäisen arvon vakaus, eli pysyvästi alhainen inflaatiovauhti, eikä suinkaan valuuttakurssi. Siksi valuuttakurssikehitys on pikemminkin rahapolitiikan sivutuote kuin tavoite.
EKP:n rahapolitiikka eli käytännössä korkopäätökset on mitoitettava siten, että silmämääränä on euroalueen inflaatiovauhdin pitäminen asetetun tavoitteen puitteissa (keskipitkällä aikavälillä alle kahden prosentin) ja jos valuuttakurssi sitten tällaisen rahapolitiikan oloissa heikkenee tai vahvistuu, nämä vaikutukset on hyväksyttävä.
Eurohan on kelluva valuutta, jonka kurssi määräytyy markkinoilla osin rahapolitiikan tuloksena, mutta paljolti myös monien muiden tekijöiden kuten Yhdysvaltain ja Euroopan suhdannekehityksen tuloksena. Nythän Yhdysvaltain talous on kuluneen vuoden aikana ollut paljon vahvempi kuin euroalueen.
Jos valuuttakurssin ohella tarkastelemme muita mittareita, huomaamme, että rahaliitosta saadut uskottavuushyödyt ovat olleet aivan ilmeiset. Meillähän on sekä alhainen inflaatio että historiallisen matala korkotaso.
Taloudellinen divergenssi euroalueella
Euroalueen taloudelliselle kehitykselle on kuluneen vuoden aikana ollut ominaista se, että jäsenmaiden suhdannetilanteet ovat poikenneet toisistaan.
Niin sanotuissa ydinmaissa, kuten Saksassa, Italiassa ja Ranskassa, kehitys on ollut heikohkoa, kun taas useissa pienemmissä jäsenmaissa, kuten Suomessa mutta myös Irlannissa, Portugalissa ja Espanjassa taloudellinen kasvu on ollut voimakasta.
Tämä oli odotettuakin. Kukaan tuskin odotti, että eri jäsenmaiden suhdanteet yht'äkkiä synkronoituisivat rahaliiton käynnistyttyä.
Valppautta tämä tilanne kuitenkin vaatii, sillä kun rahapolitiikkaa ei voida Suomessa eikä muissakaan euromaissa enää virittää kansallisia tarpeita silmälläpitäen, on finanssipolitiikalla huolehdittava siitä, että talouskehitys ei muodostu tasapainottomaksi.
Lähinnä tässä on Suomen osalta nyt kysymys inflaation hillinnästä. Tämä voi jonkun mielestä kuulostaa hätävarjelun liioittelulta, kun kuitenkin inflaatiovauhti viimeisten lukujenkin mukaan on vain aavistuksen verran yli kahden prosentin (tammikuussa 2,2 %).
Kokemus kuitenkin osoittaa, että jos kansallinen kilpailukyky kerran menetetään, sitä on vaikea korjata - varsinkin devalvaation puuttuessa keinovalikoimasta. Siksi on parempi katsoa kuin katua.
Riskinä on, jos kustannustaso Suomessa pääsisi nousemaan selvästi muuta euroaluetta korkeammaksi, kasvumahdollisuuksien hiipuminen ja työttömyyden jääminen korkeammaksi kuin mihin Suomella on varaa.
Itälaajeneminen ja rahaliitto
On selvää, että rahaliiton nykyiset jäsenmaat pitävät tiukasti huolta siitä, että yhteisen rahan nauttimaa luottamusta ei vaaranneta. Siksi on selvää, että mahdollisten uusien jäsenten on tarkoin täytettävä konvergenssikriteerit mm. inflaation, korkojen ja inflaation sekä julkisen talouden tasapainon osalta.
Yhdentymisen kannalta olisi myös keskeistä, että näiden maiden rahoitusmarkkinat ja pankkijärjestelmät olisivat sellaisessa kunnossa, että ne eivät toisi euroalueelle kriisejä ja epävakautta.
Kun kriteerit ovat näin tiukat, hidastaako rahaliiton olemassaolo EU:n laajenemista? Itse asiassa vaikutus lienee pikemminkin päinvastainen.
Omasta talouspoliittisesta historiastamme me suomalaiset tiedämme, kuinka vahva myönteinen vaikutus talouspolitiikkaan voi olla sellaisilla selkeillä kiintopisteillä, joita EMU:n konvergenssikriteerit ja valtiontalouden hoitoa määrittelevä lähentymisohjelma meille 1990-luvulla tarjosivat.
Luulen, että EU:n ja EMU:n tarjoamat ulkoiset talouspoliittiset "benchmarkit" ja niihin liittyvät palkkiot - rahaliiton jäsenyys etuineen - selvästi nopeuttavat ja helpottavat hakijamaiden talouspoliittista kehitystä. Näinhän tapahtui Suomessakin viime vuosikymmenellä.
Onko rahaliitosta Euroopan yhdentymisen menetelmäksi?
Epäilemättä rahaliitto on askel tällaiseen suuntaan. Yksi uusi talouspolitiikan sektori, rahapolitiikka, on otettu unionitason päätöksenteon piiriin, aiemmin keskeisten maatalous- ja kauppapolitiikan rinnalle.
Rahaliitto luo tiettyjä uusia paineita harmonisointiin muussakin lainsäädännössä ja talouspolitiikassa. Se toimii myös etujensa vuoksi "magneettina" joka on osaltaan houkutellut uusia hakijamaita pyrkimään unionin jäsenyyteen.
Laajenemisella on sitten omat vaikutuksensa siihen, millaisia päätöksentekomenettelyjä EU.ssa pidetään mahdollisina tai toivottavina. Ehkä yhteinen raha luo myös yhteenkuuluvuuden tunnetta eurooppalaisten kesken.
ILKKA KANERVA
Kirjoittaja on Kokoomuksen kansanedustaja ja eduskunnan pankkivaltuuston puheenjohtaja.
