Verkko inspiroi käymään kirjastossa
Kirjastoa voi katsoa monelta kannalta: se
on systeemi, jonka avulla julkaistua tietoa
ja kulttuuria pannaan järjestykseen, ja se
on pääsy tähän tietoon.
Se on opiskelun sekä monen työn ja harrastuksen tuki. Se on virkistyksen ja ilon lähde. Sieltä voi hakea aineksia vastatakseen kysymyksiin elämän tarkoituksesta kuluttajan ongelmiin.
Mutta jääkö kirjastolle tilana merkitystä, kun vastauksia löytyy yhä enemmän myös verkosta?
Tätä on kysytty useassa kunnassa, jossa on tarvetta rakentaa uusi kirjastotila, mutta ei oikein tietoa siitä millaiseen tulevaisuuteen taloa tehdään.
Suomessa on eletty viitisen vuotta verkon voittokulun aikaa, ja kirjastot ovat olleet alusta lähtien sen keulilla. Välitilinpäätöstä voi vähitellen laatia.
Kirjastoissakin epäiltiin aluksi verkon vievän asiakkaat. 90-luvun tilastoissa suunta on kuitenkin aivan päinvastainen. Lama lisäsi kirjastonkäyttöä ja sen vaikeimpina vuosina jokainen suomalainen kävi kirjastossa yli kymmenen kertaa vuodessa.
Aikojen parannuttua odotettiin tilastojen laskua, mutta 1998 kirjattiinkin yllättäen ennätys: käynti kuukaudessa asukasta kohti.
Opetusministeriön Kulttuuripuntari kertoi syksyllä 1999 neljän viidestä suomalaisesta käyttävän kirjastoa, ja kaksi kolmannesta käy kirjastossa vähintään viisi kertaa vuodessa. Myös lainamäärän vakiintuminen lamanaikaiseen yli 100 miljoonaan vuodessa kertoo suosiosta.
Selitys näin mittavaan kirjastokäytön kasvuun rinnan internetin käytön leviämisen kanssa piillee paradoksaalisesti itse internetissä.
Kirjastojen verkossa olevia luetteloita käytetään paljon. Niistä löytyy sellaistakin aineistoa, johon ei hyllyjä selaamalla törmää: se voi olla lainassa tai varastossa.
Kun kirjastojen hankintaprofiilit poikkeavat toisistaan, voi verkon kautta löytää kaukolainattavaa naapuriläänin kirjastosta, jossa ei koskaan itse kävisi.
Kaiken kirjastoihin kootun henkisen pääoman löytyvyys ja käyttöaste on siis verkon ansiosta noussut.
Tampereella ounastellaan nyt ensimmäisiä merkkejä verkon fyysisiä käyntejä vähentävästä vaikutuksesta: siellä vuoden 1999 kävijämäärä laski edellisvuodesta.
Kirjaston atk-järjestelmä Pallas tarjoaa mahdollisuuden aineiston varaamiseen ja lainojen uusimiseen sähköpostilla. Tämä säästää kirjastonkäyttäjien vaivoja.
Internet-koneiden varauskirjat täynnä
Varsinkin internet-innostuksen alussa kirjastot tarjosivat matalan kynnyksen vaihtoehdon päästä verkkoon. Niihin hankittiin nopeasti internet-yleisökoneita. Kirjastotyöntekijät kouluttautuivat vauhdilla uuden välineen käyttöön, joten niissä on tarjolla myös opastusta.
Kirjastoilla on edelleen suuri merkitys kaikille avoimena väylänä verkkotietoon, vaikka muutkin käyttömahdollisuudet ovat lisääntyneet.
Internet-päätteiden täydet varauskirjat puhuvat puolestaan. Verkon kotilevinneisyys Suomessa ei ole esim. Ruotsin tasolla, ja tämä heijastuu kirjastoihin.
Näyttää siltä, että nimenomaan kirjastoissa muutkin kuin nuoret ja innokkaat uskaltautuvat tutkimaan verkon mahdollisuuksia.
Kun käyttömahdollisuus on ollut tarjolla jonkin aikaa, alkavat myös eläkeläiset ja keski-ikäiset varata aikoja.
Yhdysvalloissa kirjastojen tasa-arvoistava vaikutus netin käyttöön on todistettu. Vuoden 1997 tilastoja analysoidessa osoittautui, että nimenomaan syrjäytyneet ja marginaaliryhmät käyttivät kirjastojen internet-liittymiä suhteessa enemmän kuin muu väestö.
Esimerkiksi työttömien kohdalla luku oli kolminkertainen muuhun väestöön verrattuna. Kirjastot siis todella takaavat demokraattista tiedonsaantia!
Internetistä riippumaton kirjastossa käymisen syy on suomalaisten opiskeluinnostus. Kun liikkeellä on perusopiskelijoiden lisäksi kymmeniä tuhansia täydennyskouluttautujia ja omaksi ilokseen opiskelevia, on tiedon tarve melkoinen.
Samaan suuntaan vaikuttavat muuttuneet opetustavat: oppija kokoaa opintonsa entistä enemmän itse hankkimistaan aineksista.
Kirjastokäyntien määrään ja tilan tarpeellisuuteen vaikuttavat toistaiseksi arvaamattomalla tavalla kirjastoaineiston muutokset.
Yleisissä kirjastoissa valtaosa aineistosta on näkyvässä tulevaisuudessa edelleen fyysisiä kappaleita: kirjoja, lehtiä, videoita, romppuja, dvd-levyjä jne.
Osa aineistosta kuitenkin siirtyy vain verkon kautta käytettäväksi. Sen käyttöehdot muuttuvat radikaalisti: kirjasto ei enää osta sitä omakseen, vaan maksaa lisenssisopimusten muodossa käyttöoikeudesta.
Tärkeä ratkaistava kysymys on silloin, saavatko esim. rekisteröityneet kirjastonkäyttäjät käyttää ao. aineistoa salasanalla kotoaan.
Potentiaalisten ja yhtäaikaisten käyttäjien määrä vaikuttaa olennaisesti lisenssisopimusten hintoihin. Koska lisenssineuvottelut ja sopimukset ovat kalliita ja työläitä hankkeita, Suomen yleisille kirjastoille ollaan tekemässä maan kattavia yhteisiä sopimuksia.
Juuri nyt elektronisen aineiston lisääntyminen tuntuu kirjastotiloissa: on varattava enemmän tilaa päätteille ja tietokoneille. Hankalaa on, että ruudulta selaaminen vie henkeä kohden enemmän tilaa kuin kirjan tai kortistolaatikon tutkiminen.
Seuraavaksi kirjastoista levykkeiden lataamoja?
Mutta millaisia ladattavia tietovälineitä huomenna tarjotaan? Millaisen kapineen voi ottaa sänky- tai junalukemiseksi?
Eri messuilla on esitelty elektronisen kirjan prototyyppejä, mutta läpilyöntiä ei ole nähty. Samoin on vasta spekuloitu sillä, suostuvatko kustantajat myymään tällaista materiaalia kirjastoista "lainattavaksi".
"Lainaus" voisi tarkoittaa, että aineisto ladataan käyttäjän muovilehdykälle kuukauden määräajaksi minkä jälkeen se katoaa.
Kirjastotilassa tämä voisi näkyä oluthanan tyyppisinä latausasemina, jotka voi aktivoida kansalaisälykortilla ja salasanalla.
Kirjastorakennuksen tärkeä ulottuvuus on sen luonne avoimena, mutta sivistyneenä ja ei-kaupallisena tilana.
Joskus kirjastoon tullaan vain olemaan ja katselemaan muita ihmisiä, lueskelemaan ja vain surffaamaan satunnaisesti.
Järjestelmällisen tiedonhaun rinnalla ja vaihtoehtona kauppakeskuksille kirjasto tarjoaa loistavan tilaisuuden luovalle joutilaisuudelle. Sitä tukee muu samojen seinien sisälle koottu kulttuuritarjonta; kirjasto saattaa olla varsinkin pienillä paikkakunnilla myös ainoa näyttelytila.
Kirjastotiloja ei ole Suomessa rakennettu turhaan. Montaakaan ei ole jäänyt tyhjilleen. Tämä jatkuu tulevaisuudessakin. Ihmiset eivät muutu virtuaalisiksi vaan haluavat verkkokontaktien lisäksi yhteisiä fyysisiä tiloja ja tapaamispaikkoja.
TUULA HAAVISTO
10.3.2000
Kirjoittaja on Suomen kirjastoseuran virkavapaalla oleva toiminnanjohtaja.
