Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys





Pääkirjoitus


Päätoimittaja Ilkka Ahtokivi

10.3.2000


Sonera herättää intohimoja


Hallitus pyytää eduskunnalta valtuuksia koko jäljellä olevan Sonera-omistuksensa myymiseen. Jos valtio luopuisi koko jäljellä olevasta omistuksestaan odotettavissa olisivat nykykursseilla jopa 230 miljardin markan myyntitulot. Niiden avulla voitaisiin esimerkiksi puolittaa jäljellä oleva valtion velka.

Useat merkittävät poliitikot, etunenässä valtiovarainministeri Sauli Niinistö (kok.), ovat toivoneet, että varat käytettäisiin valtion velan lyhentämiseen. Jos näin meneteltäisiin syntyisi valtion tulo- ja menoarvioon yli kymmenen miljardin markan liikkumavara pelkkinä korkomenojen vähenemisenä.

Valtion velan supistaminen olisi siinäkin mielessä välttämätöntä, että sen avulla valtiontalouteen syntyisi uutta liikkumavaraa ennemmin tai myöhemmin seuraavien pahojen päivien varalle.

Vaikka vielä nyt vallitsee yleinen hymistely siitä, että varat käytetäisiin velan lyhentämiseen tai ainakin pääosin siihen, tulee jo nyt toteutetusta yllätysmyynnistä saatujen 12 miljardin kohdentaminen osoittamaan, että jakopolitiikan harrastajat heräävät henkiin.

Jo nyt esimerkiksi keskustan ryhmäjohtaja Mauri Pekkarinen löytää rahoille hyviä kohteita mm. teknologiaosaamisen edellytysten parantamisesta ja uusyrittäjyyden edellytysten luomisesta. Lisäksi Pekkarinen on sitä mieltä, että hallitus hötkyilee Soneran myyntivaltuuksien kanssa.

Sijoitusanalyytikot ovat jälleen kerran eri mieltä Pekkarisen kanssa.

Toivoa sopii, että valtion talouden tervehdyttäjien voima riittää jakopolitiikan harjoittajien lyömiseen ja myynnistä saadut velat ohjataan mahdollisimman täysimääräisesti yhteisen velan vähentämiseen.

TIMO KERVINEN


Miksi Kokoomuksen kannatus laskee?


Tuoreimpien mielipidemittausten mukaan Kokoomuksen kannatus on laskenut. Näin mittaavat yhtäpitävästi tärkeimmät mielipidemittauslaitokset. Mistä kokoomuksen kannatuksen lasku johtuu?

Yksinkertaisin selitys on presidentinvaalissa, jossa kokoomuksen ehdokas ei päässyt toiselle kierrokselle. Tämän selitysmallin mukaan presidentinvaali - niin henkilövaali kuin onkin - synnyttää äänestäjien keskuudessa imua menestyneiden suuntaan.

Kiistämätöntä on, että ne suuret puolueet, joiden ehdokas selvisi toiselle kierrokselle, ovat kasvattaneet kannatustaan verrattuna siihen, jonka ehdokas ei sinne asti edennyt.

Aiemmat kokemukset osoittavat, että presidentinvaaleissa saavutettu kannatus on nimenomaan ehdokkaan kannatusta. Yhtä vähän, kuin SDP kykeni hyödyntämään 80-luvun eduskuntavaaleissa Manu-ilmiön, kykenee puolue hyötymään nyt siitä, että sen ehdokas on päässyt presidentiksi.

Kokoomuksen kannatuksen notkahdus ei tule kestämään pitkään, tuskin kesäkuuta pidemmälle. Silloin on palattu siihen tilanteeseen, jossa kolmen suurimman puolueen kannatus on suunnilleen tasoissa.

TIMO KERVINEN


Sivun alkuun