Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon
äänestys


Haku Verkkouutisista:




Ulkomaat


Keski-Aasian pitkä tie hyvinvointiin

Yhteistä Keski-Aasian valtioille on demokratian puute ja talouden surkea tila. Niillä on myös rajaongelmia keskenään ja muiden naapurimaiden kanssa. Tällä viikolla tarkastelemme Kazakstania ja Uzbekistania. Ensi viikolla vuorossa ovat Tadzhikistan, Turkmenistan ja Kirgisia.

Aznarille povataan voittoa Espanjan vaaleissa

Liikkuva puoluejohtaja ei sammaloidu. Näin tuntuvat tuumivan ainakin Espanjan pääpuolueiden johtajat, jotka matkustavat maata ristiin rastiin tekemässä vaalityötä sellaista tahtia, että maaliskuun 12. päivä pidettävien parlamenttivaalien jälkeen omalle kotiväellekin on syytä esittäytyä.

Amnesty: Naiset yhä toisen luokan kansalaisia monissa maissa

Kansainvälisillä forumeilla pidetyt puheet ja annetut lupaukset naisten aseman parantamisesta ovat ristiriidassa todellisuuden kanssa monissa maissa.

YK:n uusi AIDS-kampanja pyrkii muuttamaan miesten asenteita

YK:n uudessa kampanjassa AIDS:n leviämisen estämiseksi vedotaan miehiin, jotta he muuttaisivat asenteitaan ja seksuaalikäyttäytymistään.

Nuoria aikuistenvankiloissa ennätysmäärä Yhdysvalloissa

Nuoret rikoksentekijät päätyvät Yhdysvalloissa nykyään yhä useammin aikuisten rangaistuslaitoksiin. Maan oikeusministeriön tuoreen tilaston mukaan nuorten määrä aikuistenvankiloissa on kaksinkertaistunut reilussa kymmenessä vuodessa.

Tiibetin kuviot ovat monimutkaiset

Tavallinen näkökanta Tiibetin kysymykseen seuraa hyvin selkeitä polkuja, mutta Tiibetin todellisuus on monivivahteisempi. Tämä kävi ilmi eduskunnan ihmisoikeusryhmän ja Tiibet-ystävyysryhmän tiistaina järjestämässä seminaarissa.

Nigeria jakaantunut uskontokuntiin ja etnisiin ryhmiin

Satojen ihmisen arvioidaan kuolleen Nigerian uskonnollisissa väkivaltaisuuksissa viimeisten viikkojen aikana.

Johtaako Israelin vetäytyminen Etelä-Libanonista rauhaan?

Israelin hallituksen sunnuntaina tekemä päätös vetäytyä Etelä-Libanonista heinäkuuhun mennessä päättää 18 vuotta kestäneen miehityskauden, joka on maksanut yli 1500 israelilaissotilaan hengen.

Unicefin Bellamy: Naisiin kohdistuvaan väkivaltaan puututtava

YK:n lastenavun järjestön Unicefin pääjohtaja Carol Bellamy vaatii hallituksia eri puolilla maailmaa puuttumaan tiukasti tuhansien naisten ja tyttöjen kuolemaan ja vammautumiseen johtaviin kulttuurisidonnaisiin henkirikoksiin.

YK: Taleban lieventämässä tiukkaa asennettaan naisiin

Afganistania hallitseva ääri-islamilainen Taleban-liike on hieman lieventänyt tiukkaa asennettaan naisten oikeuksiin, arvioivat YK:n edustajat keskiviikkona.

Viikon varrelta - ulkomaat lyhyesti

Tapahtui näinä päivinä...

Sivun alkuun