Al Gore - liberaali työmiehen ystävä
Tennesseeläinen varapresidentti ja presidenttiehdokas Albert Gore jr. on tunnettu poliittinen vaikuttaja jo toisessa polvessa. Isä Albert Gore sr. toimi senaattorina ja tuli tunnetuksi voimakkaana kansalaisoikeuksia puolustavana uuden ajan demokraattipoliitikkona.Demokraattiselle puolueelle on ollut kautta historian tyypillistä maantieteellisen tekijän voimakas merkitys arvomaailman määrittymisessä.
Pohjoisten ja koillisten osavaltioiden demokraatit ovat perinteisesti suvaitsevaisuutta ja kansalaisoikeuksia puolustavia liberaaleja.
Etelävaltioiden demokraatit ovat sen sijaan arvomaailmaltaan konservatiivisia ja monessa suhteessa vanhoillisempia kuin esimerkiksi republikaanien maltillisen siiven edustajat.
Molemmat Goret rikkovat perinteisen kuvan demokraattista puoluetta kannattavasta Etelän herrasmiehestä.
Suvaitsevaisuuden agenda
Al Gore on kokenut poliitikko. Hänet valittiin ensimmäisen kerran edustajainhuoneeseen 1976 ja on sen jälkeen toiminut niin senaattorina kuin nyt varapresidenttinäkin.
Nykyisessä virassaan hän on ollut yksi tärkeimpiä clintonilaisen politiikan muotoilijoita niin ulko-, ympäristö-, teknologia- kuin koulutuspolitiikankin alueella.
Goren arvomaailmaa määrittää parhaiten liberaali suvaitsevaisuus, jonka keskeisiä elementtejä ovat yksilöllinen vapaus sekä taloudellisen ja henkisen hyvinvoinnin turvaaminen kaikille rodusta, sukupuolesta tai etnisestä alkuperästä riippumatta.
Kampanjassaan hän korostaa voimakkaasti tavallisen työssä käyvän työmiehen ja -naisen oikeutta onneen ja hyvinvointiin.
Hän korostaa perhepolitiikan keskeisenä lähtökohtana naisen oikeutta omiin valintoihin ja itsenäisyyteen. Käytännössä se tarkoittaa muun muassa voimakasta tukea naisten vapaalle aborttioikeudelle.
Suvaitsevaisuutta korostavat niin ikään hänen sosiaaliturvaan ja terveydenhuoltoon liittyvät näkemykset. Goren mukaan terveydenhuollon kattavuutta on edistettävä liittovaltion hallituksen toimin niin, että se kattaa tulevaisuudessa yhä suuremman osan amerikkalaisia.
Siirtolaiset ovat rakentaneet Amerikan ja laillisen siirtolaisuuden hän näkee tuettavan arvoisena asiana vielä nykyäänkin. Laittomien siirtolaisten muodostamaan ongelmaan hän sitä vastoin suhtautuu jyrkän kielteisesti.
Gore wilsonilaisuuden alkulähteillä
Ulkopolitiikassa presidenttiehdokas Gore on perinteisen liberaalin internationalismin tukija. Liberaali internationalismi on käsite, johon kiteytyy demokraattista puoluetta edustaneiden presidenttien ulkopoliittisen toiminnan vuosisatainen peruslinja.
Republikaanien ulkopolitiikalle on sitä vastoin ollut tyypillistä taipumus enemmän sisäänpäin kääntyneisyyteen. Aikoina jolloin puolueessa ovat olleet vallalla kansainvälisyyteen avoimemmin suuntautuneet voimat, on peruslinjaksi määrittynyt rakentavan sitoutumisen periaate.
Liberaali internationalismi on oppi, jonka perusajatuksena on Yhdysvaltain keskeinen rooli maailman politiikassa. Oppi perustuu yksinkertaiseen perusajatukseen. Läntisten demokraattisten valtioiden (lue: Yhdysvaltain) tehtävänä on turvata demokratia maailmassa ja edistää sen vakiintumista kaikkialle.
Liberaalin internationalismin mukaisessa maailmassa järjestys perustuu kansallisvaltioiden vakiintuneeseen olemassaoloon sekä valtioiden väliseen taloudelliseen, sotilaalliseen ja moraaliseen keskinäisriippuvuuteen.
Valtioiden välisten suhteiden tasapaino ja rauhan säilyminen perustuvat kollektiiviseen sotilaalliseen turvallisuuteen sekä liberaaliin maailmantalouteen ja vapaaseen kaupankäyntiin.
Al Goren ulkopoliittinen linja on tämän ajattelun looginen jatkumo. Hänen ajattelunsa ja poliittinen menneisyytensä tekevät hänestä Bill Clintonia ja muita demokraattisia edeltäjiään tyylipuhtaamman liberaalin internationalismin puolestapuhujan.
Goren mielestä Yhdysvaltain tehtävä on näyttää muulle maailmalle suunta globaaliin rauhaan, vapauteen ja vaurauteen. Näihin kolmeen perusperiaatteeseen kiteytyy myös liberaalin internationalismin syvin olemus.
Käytännön poliittisessa työssä tämä on näkynyt jo hänen varhaisista vuosistaan saakka. Arvoperusta on korostunut erityisesti suhteessa Yhdysvaltain aserajoitus- ja ydinpelotepolitiikkaan sekä suhtautumisessa kansainvälisen järjestelmän häiriköihin (rogue states), kuten Irakiin.
Gore on vahvan sotilaallisen toimintakyvyn puolestapuhuja. Hänen arvomaailmassaan Yhdysvaltain sotilaallisella kapasiteetilla on oltava vahva rooli myös demokratian edistämisessä eri puolilla maailmaa.
Kysymys ei ole siten pelkästään Yhdysvaltain kansallisten etujen puolustamisesta Amerikan mantereella vaan demokraattisen järjestyksen toteuttamisesta kaikkialla maailmassa.
Muun maailman silmissä vahva sitoutuminen demokratiamissioon voidaan tulkita kahdella tavalla. Toisaalta Yhdysvaltain läntiset demokraattiset liittolaiset voivat luottaa siihen, että maailman politiikan hegemoni on heidän tukenaan ja turvanaan vakavien kriisien sattuessa.
Yhdysvallat on rakentanut kollektiivisen turvallisuuden järjestelmänsä maailmanlaajuisesti. Erityisen huomion kohteena ovat olleet Eurooppa ja Itä-Aasia.
Toisaalta asetelma voidaan nähdä innokkaiden ja joskus hieman naiiveina pidettyjen amerikkalaisten pyrkimyksenä kontrolloida koko kansainvälistä järjestelmää. Puheet maailmanpoliisiroolin liittymisestä läheisesti Yhdysvaltain taloudellisten intressien edistämiseen eivät olekaan kovin kaukaa haettuja.
Yhdysvaltain vaikutusvallan moniulotteisuus on vaikea ja ristiriitainen paikka vanhoille läntisille suurvalloille. Kollektiivinen sotilaallinen turvallisuus tukee amerikkalaisen talouselämän ekspansiota maailmalle samalla kun ne yhdessä luovat hedelmällistä maaperää yhdenmukaistuvalle globaalille viihde- ja elämysteollisuudelle.
Liberaalin internationalismin oppi on perusteiltaan paradoksaalinen. Samalla kun se madaltaa kanssakäymisen esteitä kansakuntien väliltä, se kuitenkin lujittaa ja edistää kansallisvaltiojärjestelmän perustan säilymistä myös tulevaisuudessa.
Se onkin mainio keino kasvattaa järjestelmän hegemonin omaa vaikutusvaltaa suhteessa muihin ja samalla vartioida oman kansallisen identiteetin säilymistä.
Kuinka kisassa lopulta käy?
Clintonin hallinnon onnistunut talouspolitiikka, Goren vahva sisä- ja ulkopoliittinen kokemus ja osaaminen sekä suvaitsevaisuutta ja yksilön oikeuksia korostava arvomaailma antavat demokraattien ehdokkaalle selkeästi George W. Bushia paremmat menestymisen mahdollisuudet presidentin vaativassa virassa.
Aivan toinen asia on sitten se, ajattelevatko äänestäjät samoin, vai painavatko vaakakupissa enemmän Clintonin tahrautunut maine, Goren väritön persoona sekä Bushin äänestäjäkuntaan vetoava poliittinen retoriikka.
Tällä hetkellä Bush on vahvassa vedossa, mutta mitä lähemmäksi vaalipäivä lähestyy, sitä selkeämmin ehdokkaiden välisiin tosiasialliseen eroihin tultaneen mediassa kiinnittämään huomiota.
Mielikuvien maailmassa ei osaaminen ja kokemus aina vie voittoa hurmaavasta mediakampanjoinnista. Se saattaa muodostua akilleen kantapääksi myös Albert Gore juniorille.
PETRI SUTINEN
11.8.2000
Lue myös:
