Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Kuntaministeri tyytyväinen kuntatalouteen



Alue- ja kuntaministeri Martti Korhonen (vas.) on kohtuullisen tyytyväinen kuntatalouden saamiin tukiin valtion budjetissa.
- Koskaan ei voikaan olla täysin tyytyväinen, sehän olisi kehityksen loppu, sanoi Korhonen.


Harkinnanvaraisten valtionosuuksien määrä nousi budjettiriihen loppurutistuksessa vielä 20 miljoonalla 320 miljoonaan ja valtionosuuksiakin lisättiin puolella. Se merkitsee noin 1,2 miljardin kasvua opetus- ja kulttuuritoimeen sekä sosiaali- ja terveydenhuollon määrärahoihin.

Valtionosuuksia korotetaan lisäksi puolella täyden indeksikorotuksen määrästä eli noin 300 miljoonalla markalla.

Valtiovarainministeriön laskelmien mukaan kunnat ovat saamassa lisää rahaa 568 miljoonaa markkaa ensi vuonna.

Kuntatalous on kokonaisuutena hyvällä mallilla, mutta kuntien erilaista kehitystä on seurattava tarkoin. Tähän kuntaministeri odottaa paljon vastauksia selvitysmies Jukka Pekkarisen työltä.


Kriisikunnat pysyvät elossa

Korhosen tavoitteena oli saada harkinnanvaraisten valtionosuuden määräksi 420, mutta määrä alittui sadalla miljoonalla.
- Tällä saadaan kuitenkin hoidettua todellisia kriisikuntia.

Pääministeri Paavo Lipponen (sd.) piti tilannetta kuntien taloudessa parempana kuin aikoihin, kun kuntien verotulot ja valtionosuudet kasvavat.

Lipponen korosti kuitenkin, että nyt eletään siirtymävaihetta ja on seurattava tarkoin niin heikkojen kuntien kuin kasvukuntienkin ongelmia.

Suuret aluepoliittiset ratkaisut budjetissa liittyvät nekin paljon kuntatalouteen. Osaamiskeskuksiin saatiin lisää rahaa 15 miljoonaa ja summa nousi 30 miljoonaa.

Veromaksajien rahojen ja EU:n rakennerahastojen avulla toivotaan alueille monipuolista elinkeinorakennetta ja paikallisille korkeakouluille rahoitusta. Myös TE-keskukset saavat lisää teknologia-asiamiehiä. Aluekeskusten kehittämiseen tulee tukea 10 miljoonaa markkaa.


Kuntia rasittavat uudet palvelut

Laajentuva hammashuolto merkitsee 40 miljoonan markan bruttomenoa kuntien terveydenhoidossa.

Valtion satsaus on peruspalveluministeri Osmo Soininvaaran (vihr.) mukaan 10 miljoonaa ensi vuonna, ja loput pitäisi sitten kattaa mm. asiakasmaksuilla. Itse terveyskeskusmaksuihin ei Soininvaaran mukaan ole tulossa korotusta.

Lisää menoa kertyy myös oppisopimuskoulutuksen järjestämisestä, johon on osoitettu kunnille lisävastuuta 151 miljoonaa markkaa.

Aktiivisen sosiaalipolitiikan ohjelma tuo kustannuksia lisää 132 miljoonaa markkaa. Esiopetukseen pitää valtion tuen jälkeen satsata kunnissa vielä yli 320 miljoonaa markkaa.

STT-IA
11.8.2000


Politiikka -sivulle