Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Pakistan kiistää amerikkalaissyytökset ohjusavusta

Raportti: Yhdysvaltain ohjuspuolustus kiihdyttäisi varustelukierrettä



Amerikkalaisten tekemässä salaisessa tiedusteluraportissa varoitetaan varustelukierteestä, jos Yhdysvallat rakentaa suunnittelemansa kansallisen ohjustorjuntajärjestelmän.


Kiina ja Venäjä ovat vastustaneet tiukasti Yhdysvaltain ohjustorjuntasuunnitelmaa, sillä se rikkoo vuonna 1972 solmittua ohjusrajoitussopimusta. Kiina ja Venäjä sanovat myös, että Yhdysvaltain suunnitelma vaarantaa maailmanlaajuisen varustelutasapainon.

Yhdysvallat on koettanut turhaan vakuuttaa Kiinaa siitä, että suunnitelma ei olisi uhka sitä kohtaan.

Raportissa todetaan, että Kiina on valmis tarvittaessa ainakin kymmenkertaistamaan ydinasearsenaalinsa. Kiinalla on parhaillaan suhteellisen vaatimaton, noin 20 ydinkärjen varasto, mutta maassa voi olla 200 kärkeä vuoteen 2015 mennessä, varoitetaan raportissa.

Venäjäkin on valmis lisävarusteluun, jos USA toteuttaa ohjustorjuntasuunnitelmansa, samoin varustelu kiihtyisi mm. Pakistanissa ja Intiassa.

Raportista tietoja vuotaneet tahot ovat pysytelleet nimettöminä.


Päätös pian

Yhdysvaltain presidentti Bill Clinton on valmis päättämään lähiaikoina, aloitetaanko ohjustorjuntasuunnitelman toteuttaminen.

Clintonin päätöksen sanotaan perustuvan siihen, kuinka suuri ohjushyökkäyksen uhka maahan on, kuinka paljon puolustus maksaisi ja mitä vaikutuksia sillä olisi ulkopolitiikaan.

Puolustusministeri William Cohen on jo sanonut, että hän lykkää suosituksensa antamista Clintonille ainakin ensi kuuhun. Cohen viittaa lukuisiin vaikeisiin kysymyksiin, jotka täytyy ensin selvittää.

Yhdysvalloissa uskotaan, että monilla mailla, mm. Pohjois-Korealla, Irakilla ja Iranilla on lähivuosina valmiudet iskeä ydinohjuksilla Yhdysvaltain alueelle.


Pakistan kiistää amerikkalaissyytökset

Pakistan kiistää Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelun CIA:n tiedot siitä, että maa on saanut apua joukkotuhoaseiden kehittelyssä Kiinalta ja Pohjois-Korealta.

CIA antoi keskiviikkona Yhdysvaltain kongressille raportin, jonka mukaan Kiina on lisännyt apuaan Pakistanin ohjusohjelmalle ja myös Pohjois-Korea on auttanut aseiden kehittelytyössä.

Raportin mukaan Kiina on antanut lisääntyvässä määrin apua Pakistanin pitkän matkan ohjusohjelmalle viime vuoden toisella puoliskolla, ja Kiina on laajemminkin auttanut Pakistania joukkotuhoaseiden kehittelyssä.

Yhdysvalloissa on seurattu huolestuneina Kiinan ja Pakistanin ohjusyhteistyötä sen jälkeen, kun Intia ja Pakistan tekivät molemmat sarjan ydinkokeita kaksi vuotta sitten.

- Pakistan ja Kiina eivät ole olleet yhteistyössä pitkän matkan ohjusten kehittämisessä, kiistää Pakistanin ulkoministeriön tiedottaja Riaz Mohammad Khan amerikkalaisväitteet.

- Pakistan ei ole saanut Kiinalta mitään, joka olisi ristiriidassa Kiinan kansainvälisten sitoumusten kanssa, mukaanlukien ohjustekniikkaa koskevat rajoitukset, sanoi Khan uutistoimisto Reutersille torstaina.

Pakistan kiistää myös Pohjois-Korealta saadun avun.


Yhdysvalloilta sanktioita Kiinalle?

Kiinakin kiistää tiukasti väitteet ohjusyhteistyöstä.
- Syytökset ovat perusteettomia, sanoo Kiinan ulkoministeriön tiedottaja.

Kiinan mukaan Yhdysvaltojen syytökset perustuvat taka-ajatuksiin: tarkoituksena on puolustaa USA:n suunnitelmia maan ohjustorjunnan kehittämisestä.

Yhdysvallat on puolustanut kansallisen ohjustorjunnan tarvetta viittaamalla ohjusteknologian leviämiseen ja "huolestuttaviin valtioihin", kuten Pohjois-Koreaan.

CIA:n raportin mukaan Kiina on toimittanut ohjusmateriaalia ja -teknologiaa myös Pohjois-Korealle, Libyalle ja Iranille. Yhdysvalloissa onkin jo vihjailtu mahdollista Kiinaan kohdistuvista pakotteista ohjusvientisyytteiden vuoksi.

Yhdysvaltain ulkoministeriön tiedottaja Richard Bouchierin mukaan Yhdysvallat ja Kiina keskustelivat heinäkuussa myyntiväitteistä.
- Kysymys jäi kuitenkin ratkaisematta, sanoi Bouchier.

STT-IA
11.8.2000


Ulkomaat -sivulle