Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







WHO ehdottaa puhtaasta sisäilmasta perusoikeutta

Huonolaatuinen sisäilma käy kalliiksi



Huonolaatuinen sisäilma käy aikaa myöten kalliiksi. Ilman epäpuhtauksista aiheutuvien haitallisten seurausvaikutusten kuten työtehon alenemisen, sairaspoissaolojen, lääkekulujen ja muiden hoitokulujen kokonaissumma on Suomessa vuosittain yli 3 000 markkaa henkeä kohden.


- Ilmanlaatuun satsaaminen on aina kannattava investointi. Tällä hetkellä sisäilman epäpuhtauksista aiheutuvat kustannukset ovat kutakuinkin samaa luokkaa kuin lämmityksestä koituvat vuosisummat, Espoon Otaniemessä järjestettävän Healthy Buildings 2000 -konferenssin puheenjohtaja professori Olli Seppänen huomauttaa.

Seppäsen mukaan Suomessa onkin kehitetty viime vuosina kiitettävästi tekniikkaa, tuotteita ja palveluita hyvän sisäilmaston takaamiseksi.


Altistumista erityisesti sisätiloissa

Tutkimusten mukaan ihmiset altistuvat epäpuhtauksille erityisesti sisätiloissa: kodeissa, työpaikoilla, kouluissa ja päiväkodeissa.
- Ihmiset viettävät yli 90 prosenttia ajastaan sisäilmassa, Kansanterveyslaitoksen tutkijaprofessori Matti Jantunen kertoo.

Ihmisen aiheuttamista, sisäperäisistä epäpuhtauksista merkittävin on edelleen tupakointi, jonka määrää on kuitenkin Jantusen mukaan ainakin julkisissa tiloissa onnistuttu kitkemään kiitettävästi.

Jantusen mukaan erityisen haitallisia terveydelle ovat niin sanotut pienhiukkaset, jotka pääsevät keuhkoissa varsin syvälle.

Kansainvälisten selvitysten mukaan 10 mikrogramman pitoisuuden lisäyksen myötä kuolleisuus kasvaa 1,5 prosenttia ja sairaustapaukset sairaalapäivissä laskettuna jopa kuusi prosenttia.

- Epäpuhtaudet aiheuttavat vuosittain Euroopassa noin 100 000-300 000 ihmisen kuoleman, ja kehitysmaissa tilanne on vielä selvästi heikompi, Jantunen laskee.

Ihminen altistuu sisätiloissa myös ulkoilmasta peräisin oleville epäpuhtauksille. Tutkimukset osoittavat, että Helsinki on kansainvälisesti vertaillen varsin puhdas kaupunki.

- Helsingissä pienhiukkasia on ulkoilmakuutiossa vain 10 mikrogrammaa, kun pitoisuus saattaa olla Euroopan suurkaupungeissa 4-5-kertainen.

- Merkittävimmin Helsingin sisäilman laatua saataisiin paranemaan jatkossa, jos diesel-liikenne siirtyisi käyttämään maakaasua. Suurin osa Helsingin saasteista kantautuu kuitenkin kaupungin ulkopuolelta, Jantunen sanoo.


Hyvästä sisäilmasta jokaisen perusoikeus

Maailman terveysjärjestö WHO:n työryhmä on ehdottanut, että oikeus terveelliseen sisäilmaan lisättäisiin ihmisoikeuksiin.

Suomessa tilanne on verrattain hyvä, mutta lähes puolessa maailman asunnoista keitetään ruoka avotulella ilman riittävää ilmanvaihtoa. Tämän seurauksena keuhkosyöpä ja muut hengityselinsairaudet lisääntyvät.

Maanantaina Espoon Otaniemessä järjestetyssä avoimessa kokouksessa WHO:n ehdotusta valmisteltiin julkilausumaksi.

Terveellisen rakentamisen asiantuntijat pohtivat sisäilman laatuun liittyviä kysymyksiä maanantaina Otaniemessä kansainvälisessä konferenssissa.

Healthy Buildings 2000 -konferenssiin osallistui noin 800 asiantuntijaa kaikkiaan 46 eri maasta.

STT-MH
11.8.2000


Ajassa -sivulle