Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Ensimmäiset jäsenyysneuvottelut loppuun jo 2002



Ensimmäiset EU:n uudet hakijamaat voivat saada neuvottelunsa valmiiksi jo loppuvuodesta 2002, arvioi kabinettipäällikkö Olli Rehn torstaina Helsingissä.


Rehnin mukaan tämä aikataulu tosin vaatii, että kaikki onnistuu, mutta on silti mahdollisen rajoissa. Rehn, joka johtaa komissaari Erkki Liikasen kabinettia, puhui komission järjestämässä laajentumiskonferenssissa.

Rehn esitteli komission virallista linjaa EU:n laajentumiseen ja päätöksenteon uudistamiseen. Hän myös puolusti komission ehdotuksia EU:n joustavuuden lisäämisestä; hänen mukaansa se ei aiempien kokemusten valossa ole uhka unionin yhtenäisyydelle.

Jo aikaisemmin on nähty tapauksia, joissa vain osa EU:n jäsenmaista on osallistunut johonkin keskinäisen yhteistyön syventämiseen. Esimerkkeinä joustavuuden soveltamisesta Rehn mainitsi talous- ja rahaliitto EMU:n, Schengen-sopimuksen sekä sosiaalipöytäkirjan.

Etujoukko on myöhemmin vetänyt muita maita mukaansa.
- Ydinjoukon magneetti näyttää vetävän hitaammin kiiruhtaneet nopeampaan integraatioon, ei päinvastoin, Rehn sanoi.

Muun muassa Suomi on kuitenkin suhtautunut joustavuuden lisäämiseen tässä vaiheessa paljon varovaisemmin. Komissio haluaisi, että aiempaa pienempi joukko voisi lähteä omille teilleen, kun nykyisin vaaditaan vähintään puolta EU-maista.


Suomi painottaa aikataulua

Komissio haluaisi myös tuoda joustavuusmahdollisuuden ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalle, jossa sitä ei nyt ole.

- Esimerkiksi kriisinhallinnan vaatimat erikoisjoukot on yksi mahdollinen joustavan päätöksenteon kohde, jossa vain osa unionimaista olisi mukana, Rehn sanoi.

Entinen keskustan EU-parlamentaarikko Rehn torjui konferenssin tauolla spekulaatiot, että hän olisi kiinnostunut keskustan puheenjohtajuudesta.

Pääministeri Paavo Lipposen (sd.) piti olla konferenssin pääpuhuja, mutta hän ei ehtinyt paikalle, koska oli SDP:n eduskuntaryhmän kokouksessa päättämässä ministerivalinnoista. Lipposta tuurasi valtiosihteeri Alec Aalto.

Aalto piti komission ja muutaman jäsenmaan huolta joustavuudesta täysin ymmärrettävänä, mutta katsoi, että tässä uudistuskierroksessa on keskityttävä tärkeimpiin tehtäviin. Näin muutokset saataisiin ajoissa valmiiksi, ja EU olisi valmis ottamaan uusia jäseniä 2002 lopussa.

Hakijamaita konferenssissa edusti virolainen reformipuolueen kansanedustaja Kristiina Ojuland. Hän pohdiskeli, ovatko sen paremmin jäsenmaiden kuin hakijoidenkaan kansalaiset perillä siitä, miten syvää muutosta kansalliseen itsenäisyyteen EU-jäsenyys merkitsee.

Ojulandin mielestä olisi syytä harkita pitäisikö EU:n uudistettavaan perussopimukseen kirjata selvästi, että EU:n lopullinen tavoite on liittovaltio.

STT-MH
11.2.2000


Politiikka -sivulle