Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Vientikysyntä vauhdittaa suhdannenousua



Teollisuuden, rakennusalan ja teollisuuden palvelujen suhdannenousu jatkuu torstaina julkistetun suhdannekyselyn mukaan vakaasti lähikuukausina.


Teollisuuden ja työnantajien keskusliiton barometrin mukaan paraneva vientikysyntä päämarkkinoilla kohentaa näkymiä aiempaa laaja-alaisemmin. Uusien tilausten saantia on vauhdittanut myös teollisuusyritysten parantunut kilpailukyky.

Suhdannenousun vetureina toimivat barometrin mukaan edelleen paperiteollisuus ja metallien jalostus.

Kasvun voimistuminen alkaa kyselyn mukaan lisätä myös kone- ja laiteinvestointeja. Venäjän vientikysynnän heikkous rasittaa kuitenkin elintarviketeollisuutta, graafista teollisuutta ja rakennusaineteollisuutta.

Suhdanteiden parantamista odotti tammikuussa 24 prosenttia teollisuusyrityksistä ja heikkenemistä 5 prosenttia. Valtaosa teollisuudesta, eli 71 prosenttia, arveli suhdanteiden pysyvän lähikuukausina ennallaan.

Barometrin saldoluku eli paranemista ja heikkenemistä odottavien erotus pysyi 19 prosenttina eli samana kuin edellisessä tiedustelussa. Rakennusteollisuuden saldoluku oli 15.


Suhdanneodotukset aiempaa laajemmalla

Myönteiset suhdanneodotukset ovat TT:n toimitusjohtajan Johannes Koroman mukaan nyt ensimäistä kertaa vuoden 1998 syksyn jälkeen laajemmalla pohjalla kuin vain nopeasti kasvaneen elektroniikka- ja tietoliikenneteollisuuden varassa.

- Niin kansainvälistä taloutta kuin kotimarkkinoitakin koskeva yleinen toiveikkuuden aalto näyttää nyt tarttuneen moniin ennustajiin.

- Runsaan vuoden jatkunut minitaantuma on vientiteollisuuden osalta päättynyt. Kotimarkkinoiden varassa toimivat graafinen teollisuus ja elintarviketeollisuus eivät vielä ole päässeet siitä eroon, Koroma sanoi.

Suomea koskevissa ennusteissa on Koroman mukaan varsin rohkeasti päädytty jopa yli 5 prosentin kasvuarvioihin kuluvalle vuodelle. Toteutussaan se merkitsisi nopeaa toipumista kasvupysähdyksen jälkeen ja paluuta ennätyksellisen kasvun uralle.

- Näin vahva kasvuodotus on selvästi yliviritteinen, mutta ei aivan mahdoton. Edellytyksenä on, että kaikki ennusteiden taustalla olevat myönteiset odotukset loksahtavat kohdalleen. Se edellyttää lisäksi, että kotimainen kustannus- ja palkkakehitys pysyy alkuvuonna määritelleissä puitteissa, Koroma totesi.


Kapasiteetin puute ei ole vielä ongelma

Investointitiedustelun mukaan teollisuuden investoinnit ovat jälleen pitkän tauon jälkeen kasvussa. Selvityksen perusteella investoinnit lisääntyisivät tänä vuonna 10 prosenttia.

Kapasiteetin puute ja koulutetun työvoiman saatavuus eivät Koroman mukaan vielä ole yleisiä ongelmia muualla kuin rakennustoiminnassa ja eräillä metallialoilla, mutta niihin olisi hänen mukaansa syytä varautua jo nyt sekä investoinnein että koulutusratkaisuin.

Teollisuudessa solmitaan Koroman mukaan vuosittain noin 50 000 uutta työsuhdetta ja kilpailu ammattitaitoisista ja hyvin koulutetuista työntekijöistä kiristyy koko ajan. Tilanne vaikeutuu nopeasti lähivuosina.

- Jos talouskasvu jatkuu vähintään 2,5 prosentin vuosivauhtia, siitä aiheutuu vuosittain noin 70 000 henkilön rekrytointitarve ja nuorista on tilalle tulossa huomattavasti pienempiä, vain noin 50 000 suuruisia ikäluokkia. Työvoimavaje on siis noin 20 000 henkilöä vuosittain vuoteen 2010 saakka, Koroma totesi.

STT-MH
11.2.2000


Talous -sivulle