Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Suomi nosti ainoana OECD:n jäsenmaana yhteisöverokantaansa

Teollisuusmaiden yhteisöverokantojen aleneminen hidastunut



Teollisuusmaiden keskimääräinen yhteisöverokanta kuluvan vuonna on 34,1 prosenttia, kun se viime vuonna oli 34,8 prosenttia. Verokannan lasku hidastui hieman edellisestä vuodesta, jolloin OECD:n keskimääräinen yhteisöverokanta oli 36 prosenttia.


Kansainvälisen konsulttiyhtiö KPMG:n selvityksen mukaan yhteisöverokantojen alentamiset OECD-maissa ja EU:n jäsenvaltioissa ovat jatkuneet. Tämä linja saattaa jatkua myös lähivuosina, jos veropakoa esimerkiksi ns. verokeitaisiin yritetään vähentää verokantoja alentamalla.

Kuluvalle vuodelle yhteisöverokantojaan laskivat OECD:n jäsenvaltioista Ranska, Saksa, Irlanti, Japani, Puola ja Tsekki. Iso-Britannia laski yhtiöveroaan jo viime vuonna.

OECD:n ja EU:n yhteisöverokantoja on alennettu vuodesta 1996 keskimäärin 3,5 prosenttia. Suomi oli ainoa KPMG:n tutkimuksessa mukana olleista OECD:n jäsenvaltioista, joka nosti yhteisöverokantaansa vuodelle 2000. Suomessa veroprosentti nousi prosenttiyksikön 29 prosenttiin.

OECD:n piirissä Suomea alempi yhteisöverokanta on Unkarissa, Irlannissa, Norjassa ja Ruotsissa. Unkarissa yhteisövero on kuluvana vuonna 18 prosenttia ja Irlannissa 24 prosenttia. Norjassa ja Ruotsissa kanta on 28 prosenttia.

OECD:n suurimmat yhteisöverot löytyvät Saksasta, Italiasta, Japanista ja Belgiasta, joissa verokanta on yli 40 prosenttia.


Veropohjat erilaiset

Todellisten yhteisöverojen vertaaminen on kuitenkin vaikeaa, koska eri maissa sovelletaan erilaista veropohjaa. Suomessa viime vuosikymmenen alkupuolella tehdyssä verouudistuksessa yhteisöverokannaksi päätettiin 25 prosenttia, mutta samalla varauksia poistamalla laajennettiin veropohjaa.

Esimerkiksi Saksassa veropohja on huomattavasti pohjoismaista käytäntöä kapeampi, ja yhtiöt voivat laajoja varausmahdollisuuksia käyttämällä järjestellä verotettavaa tulostaan. Veroprosentin suuruus riippuu myös siitä, jätetäänkö voittovarat yhtiöön vai jaetaanko ne osakkaille.

Saksan odotetaan kuitenkin uudistavan lähivuosina verojärjestelmäänsä pohjoismaisen mallin suuntaan. Veropohjaa laajentamalla yhteisöveroprosenttia on suunniteltu laskevan jopa alle 30 prosentin.

Irlanti ja Unkari ovat puolestaan houkutelleen maahan investointeja tarjoamalla tuntuvia veroetuisuuksia. Unkarissa tietyt alueet tarjoavat ulkomaisille investoinneille huomattaviakin veroetuja.


Kehitysmaissa alemmat verot

Kehitysmaissa yhteisöverokannat ovat jo vuosia olleet teollisuusmaita alempia. Tosin verokannat ovat kuluvana vuonna hieman nousseet ja erot teollisuusmaihin kaventuneet.

Aasian ja Tyynenmeren maissa keskimääräinen yhtiöverokanta on kuluvana vuonna 32,1 prosenttia ja Latinalaisen Amerikan valtioissa 29,3 prosenttia. Viime vuonna vastaavien alueiden verokannat olivat 31,7 ja 28,5 prosenttia.

KPMG tekee vuosittain selvityksen maailmalla sovellettavista yhteisöverokannoista. Vuodelta 2000 tehty selvitys kattoi 61 maata. Siinä olivat mukana 29 OECD:n jäsenvaltiota sekä useimmat Aasian ja Latinalaisen Amerikan alueen maat.

STT-MH
11.2.2000


Talous -sivulle