Vallanvaihdosta uusi alku EU:n ja Serbian suhteisiin?
Jugoslavian moniosainen vaalipaketti on lopulta purettu. Kansa korjasi vaalituloksiin tehdyt väärennökset. Tämä antaa koko Itä-Euroopan demokratialle uutta toivoa Venäjän kafkamaisten presidentinvaalien jälkeen.
Itänaapurimme
vaaleissa länsimaat tunnustivat kakistelematta
Milosevicin yritystä mittavammat väärennökset
kansan apaattisesti alistuessa.
Jugoslavian sisäpolitiikkaan vallanvaihdos
merkitsee mullistusta. Maata puoli vuosisataa
hallinneen aluksi kommunistisen, sitten
sosialistisen puolueen ylivalta on ohi.
Sosialistien
hallituskumppanit kansallisradikaalit hylkäsivät
heti vaalien jälkeen entisen partnerinsa, ja
sosialistien ote hallintoaparaateista on
murtumassa. Serbiassa poliittinen oikeisto on
saanut tilaisuutensa.
Mutta mitä tämä merkitsee ulkopolitiikalle, joka
on niin tärkeä Euroopan unionille? Balkanilla
vallitsee konfliktien, kurjistumisen ja rikollisuuden
kierre, joka uhkaa ja on jo alkanut levitä myös
ydin-Eurooppaan.
Sitä Euroopan johtavat valtiot
ovat olleet mukana aikaansaamassa osittain
taitamattomuuttaan, osittain valmiuttaan jättää
Euroopan asiat oman unioninsa ohi ulkovaltojen
hoitoon.
Ongelmien ytimessä ovat häiriintyneet suhteet
Balkanin maantieteelliseen keskusvaltioon,
Jugoslaviaan. Se on ajautunut alueen vastarannan
kiiskeksi, jonka kanssa ei haluta olla yhteistyössä
ja jonka kanssa asioidessa ei olla turhantarkkoja
kansainvälisistä laeista ja sopimuksista.
Aina
historiassaan ylpeä ja taipumaton Serbia on tästä
käynyt entistä uhmakkaammaksi. Ilman sitä ei
tietenkään mistään vakautuksesta voi tulla
mitään.
Kostunica haluaa EU-suhteet kuntoon
Pintapuolisesti Jugoslavian ulkopolitiikkaan tuskin
tulee suuria muutoksia. Vaalit olivat kansalle
sisäpoliittinen linjanveto, irtiotto ikivanhan
puolueaparaatin dinosauruksista.
Missään
Euroopassa ei poliittinen oikeisto liene vähemmän
kansallismielistä kuin vasemmisto, ja tämä pitää
paikkansa myös Serbiassa.
Sosialistien hellimän nostalgisen
jugoslavialaisuuden tilalle tulee entistä
yksiselitteisemmin serbialainen kansallismielisyys.
Uusi presidentti Kostunica on tehnyt selväksi että
mistään sotarikoksista syytettyjen
luovuttamisesta tai valmiudesta Kosovon tai
peräti Montenegron eroon Jugoslaviasta ei hänen
johdollaan ole puhettakaan.
Silti suuretkin ulkopoliittiset muutokset lienevät
mahdollisia, jos myös Euroopan unionissa ollaan
valmiita vapautumaan menneisyyden haamuista.
Siinä missä opportunistinen Milosevic tukeutui
milloin Yhdysvaltoihin, milloin Venäjään ja
viimeksi Kiinaan, näyttää Kostunica haluavan
selvää ja yksiselitteistä perussuuntausta
Euroopan unionia kohti.
Talouspolitiikan ja turvallisuuspolitiikan
peruslinjojen harmonisointi eurooppalaisiksi
näyttää mahdolliselta.
Tätä varten Euroopan
unionin on pysyttävä sinä, mikä sen pitää
arvojensa ja peruskirjojensa mukaan olla, mutta
mistä poikkeuksia tehdään pelottavan paljon:
itsenäisten, ylpeitten ja historiatietoisten
kansallisvaltioiden vapaana yhteenliittymänä
yhteisten ongelmien yhteiseksi ratkaisuksi.
Euroopan unioni ei saisi luisua
neuvostoliittotyyppiseksi, niin omien kuin
vieraitten valtioiden sisäisiin asioihin
sekaantuvaksi ylimieliseksi superbyrokratiaksi,
joka yrittää verhota kyvyttömyytensä ja henkisen
tyhjyytensä humanististen iskulauseitten
hoilotukseen.
Kostunican Euroopalle tarjoamaan sovinnon
käteen on siis tartuttava. Ranskan välittömästi
vaalien jälkeen tekemä aloite Jugoslaviaan
kohdistuvien EU-pakotteiden poistosta on juuri
oikea vastaele historiallisessa tilaisuudessa.
Suomen ulkoministeri Erkki Tuomioja osoitti mitä
ilahduttavimmin, että Suomi pystyy nopeaan ja
oikeudenmukaiseen reagointiin kansainvälisen
politiikan kysymyksissä annettuaan heti
päättäväisen tukensa aloitteelle.
Sotarikostuomiot uusiin puihin
Monia mutkia tulee silti parhaassakin tapauksessa
olemaan Serbian eurooppalaistumisen tiellä. Hyvin
mahdollista on, että pahimpana kantona kaskessa
tulee olemaan politikoiva ja epärehellinen entisen
Jugoslavian sotarikostuomioistuin Haagissa.
Se antoi pelottavan, joskin onneksi
epäonnistuneen näytteen valmiudestaan häiritä
sovintoprosesseja Jugoslavian pommitusten
aikoihin: juuri sillä hetkellä kun käytännössä
Saksan junailema rauhanprosessi oli
läpimurtovaiheessa tehtailtiin äkkiä syyte
Jugoslavian presidenttiä vastaan.
Asiaan kuuluu, että Milosevicin osuus sotarikoksiin
Bosniassa ei ollut lainkaan kiinnostanut
tribunaalia silloin kun Yhdysvaltojen ulkopolitiikka
piti Milosevicia "Balkanin rauhan ja vakauden
takuumiehenä".
Ei auttanut, vaikka
vaikutusvaltaiset Belgradin poliitikot olivat
luvanneet antaa todistajanlausuntoja.
Historiallinen kokemus on osoittanut, että
tuomioistuinten väärinkäytön estämiseksi
puoluepoliittisiin tarkoitusperiin on välttämättöntä
luoda kansakuntien valitsemille poliittisille
edustajille koskemattomuusjärjestelmä.
Heitä
voidaan syyttää vain omien edustuslaitostensa
luvalla. Tällainen järjestelmä on käytössä kaikissa
sivistysmaissa, myös Suomessa.
Jugoslavian sotarikostuomioistuimesta saadut
kokemukset osoittavat jälleen kerran tämän
vanhan valistukseen pohjautuvan oikeuskäytännön
viisauden. Euroopan tulevan vakauden vuoksi
pitäisi saada tällainen korjaus aikaan myös
mainitun tribunaalin toimintaan.
Vaihtoehtoisesti voisi koko tribunaalin korvata
Etelä-Afrikan sovintoprosessissa erinomaisia
kokemuksia antaneella totuuskomissio
-järjestelmällä.
Etelä-Afrikan totuuskomission
tuottamiin epämiellyttäviin totuuksiin kuuluvat
monet ennen tuntemattomat faktat ulkomaiden
sekaantumisesta maan rotusotiin. Tällaisista ei
Jugoslavian tribunaali ole löytänyt jälkeäkään,
kumma kyllä.
PEKKA KAUPPALA
13.10.2000
Kirjoittaja on Helsingin yliopiston Renvall-instituutin tutkija erikoisalanaan Venäjä ja Itä-Eurooppa.
Ulkomaat -sivulle
|