Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys








Ihmissalakuljetus idästä kasvanut räjähdysmäisesti

Unkari läpikulkumaasta pakolaisten kohdemaaksi



Unkarin nopea taloudellinen kasvu houkuttaa maahan runsaasti pakolaisia, jotka aiemmin pitivät Unkaria ainoastaan läpikulkumaana Länsi-Eurooppaan.


Unkariin tulevat jäävät nyt mielellään maahan, sillä siellä pääsee helposti pimeille työmarkkinoille, ja se on hyvä paikka odottaa EU:n laajenemista itään, jolloin liikkuminen helpottuu.

- Myös ihmisten salakuljetus Unkariin ja Unkarin kautta länteen on kasvanut räjähdysmäisesti, sanoo YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n edustaja Stefan Berglund Budapestissa.

Berglundin mukaan turvapaikanhakijoiden määrä kasvoi Unkarissa vuosina 1997-98 yli 600 prosenttia, mikä on suurin yksittäisessä maassa tapahtunut kasvu UNHCR:n 50-vuotisessa historiassa. Vielä seuraavanakin vuonna kasvu oli 55 prosenttia.

Tänä vuonna ja seuraavien viiden vuoden aikana Unkariin odotetaan tulevan 10 000-12 000 turvapaikan hakijaa vuosittain. Berglundin mukaan suurin osa heistä ei täytä YK:n pakolaiskriteerejä, mutta he saavat jäädä Unkariin yhdeksi vuodeksi, koska esimerkiksi Afganistanista, Irakista, Turkista ja Jugoslaviasta tulleita ei käännytetä kotimaihinsa.


Amsterdamin valot olivat Budapestin

UNHCR:n edustaja Stefan Berglund arvioi, että maailman 6 miljardista ihmisestä yksi miljardi on koko ajan liikkeellä, joko laillisilla tai laittomilla matkoilla. Yksi nopeimmin kasvavista matkanteon muodoista on ihmisten salakuljetus.

- Ihmissalakuljetuksessa liikkuva raha lähentelee jo kansainvälisen huumekaupan liikevaihtoa, ja joidenkin arvioiden mukaan se voi olla paikoittain jopa suurempi bisnes, sanoo lähes 30 vuotta YK:n palveluksessa työskennellyt Berglund.

Berglundin mukaan ihmissalakuljetus kasvaa, koska siitä langetettavat rangaistukset ovat mitättömiä huumeiden salakuljetuksesta annettaviin tuomioihin verrattuina. Näin siitäkin huolimatta, että tehokkaasti järjestäytyneiden salakuljetusyritysten ensisijainen tavoite on pelkkä rahastus keinoja kaihtamatta ja ihmisten kohtalosta piittaamatta.

Salakuljetuksen ammattimaisuudesta kertoo Berglundin mukaan mm. se, että Unkarin naapurissa Ukrainassa toimii rikollisjärjestöjen ylläpitämiä kielikouluja, jotka valmentavat laittomia maahanmuuttajia.

- Ihmisille valehdellaan päin naamaa. Vastikään Budapestista tavattiin laittomasti maahan tuotu ryhmä, jolle salakuljettajat olivat esitelleet Budapestin yölliset valot Amsterdamina, Berglund kertoo.


Unkaria moititaan haluttomuudesta

Länsinaapurissa Itävallassa on arvosteltu Unkarin kykyä vartioida rajojaan ja estää laittomien ihmisvirtojen pääsy Unkarin kautta länteen. Brysselissä on puolestaan moitittu Unkarin pakolaispolitiikkaa ja vastaanottokeskusten kehnoa tasoa, minkä on katsottu vauhdittavan läpikulkua länteen.

Unkari on ajoittanut kiristänyt otettaan rajoilla, ja ensi vuonna myös pakolaislait saadaan EU:n vaatimusten mukaisiksi.

- Lait varmasti säädetään, mutta eri asia on kuinka hallitus panee ne toimeen, sanoo Berglund.

Monet kansainväliset tahot epäilevät, että Unkari yrittää edelleen mennä siitä, missä aita on matalin ja tehdä vain vähimmän mahdollisen varsinkin nyt, kun sen EU:hun pääsy näyttää siirtyvän hamaan tulevaisuuteen.


Ihmisiä salakuljetetaan Kroatian heroiinireittiä

Sotien laantuminen Balkanilla on avannut perinteiset huumeiden salakuljetusreitit, joita pitkin kulkee nyt myös yhä enemmän laittomasti idästä länteen pyrkiviä ihmisiä.

Yksi ihmissalakuljetuksen risteysasemista on Kroatia Balkanin vanhan heroiinireitin varrella. Kroatian sisäministeri Sime Lucin arvioi äskettäin, että laittomat rajanylitykset ovat kaksinkertaistuneet alkuvuodesta viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna.

Pelkästään viime viikolla Kroatian viranomaiset ottivat kiinni 35 kiinalaista, jotka piileksivät Adrianmeren rannikolla, sekä 65 afgaania ja iranilaista, jotka pyrkivät Slovenian kautta länteen. Viranomaiset katkaisivat myös kahden ison turkkilaisryhmän matkan Bosniasta Itävaltaan ja Saksaan.

Viranomaisten mukaan suuret ryhmät ovat lähes poikkeuksetta ihmissalakuljetukseen erikoistuneiden rikollisjärjestöjen kokoamia. Islamilaisista maista tulevat ylittävät rajan Bosnia-Hertsegovinasta, sillä Kroatian ja Bosnian erottava 800 kilometrin pituinen raja on partioimaton.

Kiinalaiset tulevat Jugoslaviasta, koska sinne he eivät tarvitse viisumia maansa hallituksen ja presidentti Slobodan Milosevicin lämpimien suhteiden ansiosta.

Kroatian viranomaiset sakottavat kiinni saamansa laittomat läpikulkijat ja käännyttävät heidät takaisin. Useimmat eivät kuitenkaan noudata lähtökäskyä, vaan jatkavat yritystään länteen.

STT-IKK
14.7.2000


Ulkomaat -sivulle