Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Tietoteollisuuden koulutus resurssipulassa



Tietoteollisuusalan koulutuksesta ovat loppumassa sekä opettajat, tilat että rahat, kertoo Korkeakoulujen arviointineuvoston tuore arviointiraportti.


Myös opetusmenetelmät olisivat uudistamisen tarpeessa, mutta liika kiire estää opettajia kehittämästä opetustaan ja hyödyntämästä esimerkiksi uuden teknologian antamia mahdollisuuksia.

Lisäksi opiskelun ja työnteon yhteensovittaminen takeltelee, eivätkä opiskelijat alan kansainvälisyydestä huolimatta osallistu kovin runsaasti vaihto-ohjelmiin. Kansainvälisen arviointiryhmän mielestä myös opintojen seurantajärjestelmiä pitäisi kehittää ja korkeakoulujen yhteistyötä lisätä.

Ryhmä piti kuitenkin koulutusta yhä tasokkaana.
- Tietoteollisuuden koulutusohjelmista on yleensä muodostunut motivoituneita ja työtä pelkäämättömiä yhteisöjä, joilla on laadukkaat opiskelijat ja opettajat, ja joihin kohdistuu voimakas elinkeinoelämän mielenkiinto, katsoo arviointihankkeen johtoryhmän puheenjohtaja professori Toivo Katila.


Vaje voi heijastua teollisuuteen

- Yritystä on, työkuorma vain on liian kova, summaa arviointia käytännössä johtanut tutkimusjohtaja Veikko Hara.

Hänen mielestään opetusministeriön olisi löydettävä lisää voimavaroja kansantalouden kannalta keskeiselle koulutusalalle, sillä etenkin yliopistoissa tilanne aletaan kokea kestämättömänä.

- Tällainen keskustelu täytyy ottaa vakavasti. Se tulee heijastumaan suoraan teollisuuteen, Hara tähdensi raportin julkistamistilaisuudessa.

Arvioinnin yhteydessä haastatellut yritysten edustajat olivat kuitenkin toistaiseksi tyytyväisiä valmistuneiden osaamiseen. Taitajia tosin tarvittaisiin aina vain enemmän. Etenkin naisten toivotaan kiinnostuvan alan opinnoista.

Koska uudet ylioppilaat eivät riitä täyttämään opiskelija- ja työvoimatarvetta, myös lähialoilta valmistuneiden ns. muuntokoulutusta haluttaisiin lisää. Yhtenä vaihtoehtona on ulkomaalaisten muuntokouluttaminen, mutta tällöin pitäisi pystyä turvaamaan heidän pysymisensä Suomessa.

Arvioijat tutustuivat alustavasti 44:ään ja itse paikalla 15:een tietoteollisuuden koulutusohjelmaan yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa. Yliopisto-opetuksen vahvuutena pidettiin hyvää yhteyttä tutkimukseen, ammattikorkeakouluja taas kiitettiin hyvien perustaitojen opettamisesta.

STT-IKK
14.4.2000


Talous -sivulle