Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Työministeriön työryhmä:

Uusi teknologia työllisyyden tueksi



Työministeriön työryhmä haluaa parantaa työllisyyttä uuden teknologian suomin keinoin. Raportissa esitetään muun muassa etätyön ja opetuksen tukemista, tietotekniikan osaamisen lisäämistä sekä luovuuden tutkimista.


Koulutukseen ja työorganisaatioiden kehittämiseen on työryhmän mielestä panostettava huomattavasti tähänastista enemmän.

Keinoksi esitetään mm. työ- ja opetusministeriön syvempää yhteistyötä, etätyön edistämistä koskevan ohjelman käynnistämistä, ikääntyvän ja kouluttamattoman työvoiman tietotekniikkataitojen parantamista ja osaamisen seurantajärjestelmien käyttöönottoa työpaikoilla.

Viranomaisten yhteistyön perustavoitteena työryhmä pitää kriittisen, uteliaisuuteen ja etsimiseen perustuvan kulttuurin luominen koulutukseen. Sama kulttuuri pitäisi kyetä myös siirtämään työelämään. Tavoitteeksi asetetaan myös vuorotteluvapaajärjestelmän suuntaaminen koulutusta ja elinikäistä oppimista paremmin tukevaksi.

Työryhmä panostaisi lisäksi ikääntyvän ja vähän koulutetun työvoiman tietotekniikkataitojen kehittämiseen.

- Etäopetuksen ja verkostomaisen opetuksen mahdollisuudet tulisi ottaa täysimääräisesti käyttöön, raportissa esitetään.


Panostusta osaamiseen ja etätyöhön

Työryhmä ehdottaa myös työyhteisöjen henkilöstön osaamisen seurannan parantamista. Se kehittäisi toimia, joilla erilaisia seurantajärjestelmiä otetaan käyttöön yrityksissä ja muissa työyhteisöissä.

- Innovaatiotalous ja yrityksen menestys perustuvat olennaisesti työvoimaan, joka kykenee uudistamaan osaamistaan ja luovuuttaan jatkuvasti, työryhmä toteaa.

Raportissa tuetaan pyrkimyksiä rakentaa etä- ja kotityöyhteyksiä, jotka mahdollistaisivat entistä enemmän työskentelyä muuallakin kuin "varsinaisella" työpaikalla. Tavoitteena pidetään etätyöskentelyn edistämistä niin, että se lisäisi osaamista ja hyödyntäisi tieto- ja tietoliikennetekniikkaa.

- Olisi käynnistettävä etätyön tutkimusta ja edistämistä koskeva ohjelma, työryhmä lisäksi ehdottaa.


Työn organisointi uusiksi

Työryhmä ehdottaa myös panostamista työn uudelleen organisointiin. Tavoitteena on oppivien organisaatioiden synty sekä tiimi- ja verkostotyön nopea yleistyminen työelämässä.

Työryhmän mielestä kansallista työelämän kehittämisohjelmaa ­ jolle on asetettu näitä tavoitteita ­ olisi olennaisesti vahvistettava.

Raportti korostaa niin ikään luovuuden merkitystä ns. innovaatiotaloudessa.

- Tämän vuoksi työryhmä esittää, että luovuuteen kohdistuvaa tutkimustoimintaa lisättäisiin ja Suomen Akatemia ottaisi tämän tutkimusalueen hoitaakseen. Tärkeää olisi tutkia luovuuden suhdetta työorganisaatioiden rakenteeseen ja toimintatapoihin, työryhmä sanoo.

Työryhmä ehdottaa lisäksi, että tieto- ja tietoliikennetekniikan työn tehostamiselle tarjoamia mahdollisuuksia parannettaisiin.

- Ohjelmistojen ja käyttöliittymien tulisi vastata nykyistä paremmin ihmisten kulttuurisia käsityksiä ja kykyä hahmottaa ympäristöä. Teknologiaa tulee käyttää erityisesti siten, että se vahvistaa ihmisten ajattelukykyä ja innovaatioiden tuottamista.

Tietoyhteiskunta mahdollistaa monia ekologisesti ja alueellisesti myönteisiä tuotannon ja työnteon muotoja. Työpolitiikassa tulisikin työryhmän mielestä vahvistaa ekologisesti kestävien työympäristö- ja työllisyysratkaisujen tukemista.

IKK
14.4.2000


Politiikka -sivulle