Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Influenssaepidemian huippu pian käsillä



Talven influenssaepidemian huippua odotetaan tänä vuonna tavallista aikaisemmaksi. Kansanterveyslaitoksen laboratorionjohtaja Reijo Pyhälä uskoo, että epidemian huippu saavutetaan vielä tämän kuun aikana.


Epidemian aikaistuminen liittyy Pyhälän mukaan tämänvuotisiin erikoisolosuhteisiin, joiden vuoksi epidemiapiikistä tulee myös tavallista terävämpi.

- Virusta oli liikkeellä jo sopiva määrä ennen joulua ja varsinkin millennium-juhlintaa, Pyhälä toteaa.

Hyvänä puolena on se, että kestoltaan epidemiasta tullee tänä vuonna vastaavasti lyhyempi.

Pyhälän mukaan samaa ns. sydneyläistä influenssavirustyyppiä oli kahtena edellisvuonna liikkeellä ennen joulua paljon vähemmän.
- Esimerkiksi viime vuonna epidemiahuippu saavutettiin vasta helmikuussa viikolla seitsemän, Pyhälä kertoo.


Britannia kaatui petiin

Britanniassa sydneyläinen on kaatanut vuoteisiin massoittain kansaa, ja maan terveydenhuolto on ollut hätää kärsimässä.

- Ei sielläkään mikään hirveän dramaattinen tilanne kuitenkaan ole. Samaa suuruusluokkaa olevia epidemioita on sielläkin ollut 90-luvulla useita, Pyhälä kertoo.

Hänen mukaansa kyse on pitkälti siitä, että terveydenhuoltojärjestelmää ei ole mitoitettu tällaisia epidemioita varten. Vastaavissa tapauksissa ongelmia tulee monissa muissakin maissa.

Brittien asunnot eivät tunnetusti ole talviolosuhteissa niitä lämpimimpiä. Lämmittimenä toimii usein pelkkä tulisija tai kuumavesipullo.

Tämä ei Pyhälän mukaan kuitenkaan ole syynä epidemian laajuuteen nimenomaan Britanniassa muuten kuin siten, että sikäläisissä olosuhteissa hakeudutaan kenties helpommin hoitoon, mikä näkyy tilastoissa.
- Suomessa sairastetaan ehkä enemmän kotona, Pyhälä ounastelee.

Pyhälä arvioi, että britit ovat päässeet edellisistä epidemioista vähemmällä, eikä heidän vastustuskykynsä virusta vastaan ole sikäli paras mahdollinen. Kun virus oli tänä vuonna jo laajalti levinnyt ennen joulua, jouluruuhkat ja etenkin millennium-juhlinta hoitivat loput.


Massarokotukset eivät kannata

Pyhälä ei enää tässä vaiheessa talvea suosittele influenssarokotteen ottamista minään patenttiratkaisuna. Pyhälän mukaan influenssa ehtii hyvin todennäköisesti iskeä jo ennen kuin ehtii nauttimaan rokotteen antamasta suojasta.

Rokote alkaa vaikuttaa usein vasta parin viikon päästä piikin ottamisesta.
- Rokotteen ottamisesta ei ole varsinaisesti mitään haittaa, mutta hyöty on kyseenalainen. Ei pidä kannusta rokotuksiin nyt, sillä asiallinen rokotusaika on syyskuusta joulukuun puoleen väliin.

Oikeaan aikaan otetun rokotteen antama suoja kestää yhden epidemiakauden, eli syksyllä otetulla piikillä pärjää hyvässä lykyssä talven yli.

Riskiryhmille, kuten vanhuksille, rokotteen ottaminen voi Pyhälän mukaan vielä tässäkin vaiheessa talvea suositeltavaa.
- Mihinkään massarokotuksiin ei kuitenkaan kannata enää ryhtyä, Pyhälä toteaa.

STT-MH
14.1.2000


Kotimaa -sivulle