Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Niinistö ja Sasi äänestivät vastaan

Eduskunta hyväksyi rahat lisärakennukselle



Eduskunta hyväksyi keskiviikkona äänestyksen jälkeen lisärakennuksensa rahoittamisen ensi vuoden budjetista. Budjettiin varattiin 40 miljoonaa markkaa lisärakennuksen jatkosuunnittelua ja rakentamisen aloittamista varten. Koko rakennuksen hinnaksi on arvioitu 250-300 miljoonaa markkaa.


Hanke hyväksyttiin äänin 145-25. Vastaan äänestivät muun muassa Kokoomuksen ministerit Sauli Niinistö ja Kimmo Sasi. Rahoituksen epäämistä ehdotti kansanedustaja Esa Lahtela (sd.).

Päätökseen liittyy lausuma, jonka mukaan rakentamisessa on otettava huomioon rakennusalan suhdannetilanne.

Ennen äänestystä käytiin vielä kerran kiivas keskustelu hankkeen aikataulusta ja koko uuden rakennuksen tarpeellisuudesta. Lisätilan kovaa tarvetta ei juuri kiistetty, mutta tilaa oltiin valmiita vaikkapa vuokraamaan.

Muutama edustaja ehti myös perätä valtiovarainministeri Niinistöä paikalle äänestykseen. Saara Karhua (sd.), Marjatta Vehkaojaa (sd.) ja Hannu Takkulaa (kesk.) kiinnosti nähdä, äänestäisikö tämä hallituspuolueiden ryhmänjohtajien sopimalla tavalla.

Takkula ei halunnut valtiovarainministerin jättävän nyt itse äänestämättä ja moittivan sitten päätöstä jälkikäteen ministeriaitiosta. Niinistö on ennenkin kehottanut kansanedustajia säästäväisyyteen.


Lausumasta tulkintoja

Lisärakennusta koskevaa suhdannelausumaa kansanedustajat tulkitsivat eri tavoin. Etenkin vihreät edustajat katsoivat sen tarkoittavan hankkeen lykkäämistä kuumentuneiden markkinoiden takia.

- Hinnat ovat pilvissä eikä tekijöitä löydy, totesi Tuija Brax (vihr.). Irina Krohn (vihr.) arveli, että asuntojen kalleus rajoittaa jo perheiden lapsilukua. Janina Anderssonin (vihr.) mukaan ponsi ei saa jäädä "tekoponneksi", koska se vaikutti ratkaisevasti hankkeesta sopimiseen.

Kimmo Kiljunen (sd.) kuitenkin korosti, ettei ponnessa puhuta lykkäyksestä vaan suhdanteiden huomioon ottamisesta. Hän arvioi, että rakentamaan ehditään joka tapauksessa vasta otollisessa suhdanteessa, nousu- ja laskukausien taitteessa.

Matti Saarinen (sd.) arveli, ettei lisärakennus edes vaikuta koko suhdanteisiin. Pääkaupunkiseudulla rakennetaan vuodessa kaikkiaan 10 miljardin markan arvosta, ja toimitilojen osuus tästä on noin seitsemän miljardia.

- Siihen verrattuna yksi 250 miljoonan markan pytinki on kuin rakentaisi kioskin johonkin kirkonkylään.


Huolena kansan luottamus

Pertti Hemmilä (kok.) ja Marjaana Koskinen (sd.) epäilivät lisärakennuksen syövän kansan luottamusta eduskuntaan. Esa Lahtela (sd.) puolestaan olisi valmis helpottamaan eduskunnan tilapulaa siirtämällä osan virkamiehistä Helsingin ulkopuolella, vaikkapa Mikkeliin.

- Miksi pitää kasata kaikki Helsinkiin, hän kyseli.

Myös Seppo Lahtela (kesk.) innostui silloin pohtimaan hajasijoittamista.
- Onko eduskunta oikeassa paikassa Helsingissä, jos täällä niin ahdasta on, hämmästeli Lahtela.

- Pitäisikö tämä siirtää jonnekin keskemmäksi Suomea?
Ensi alkuun hän sentään toivoi lisärakennushankkeen siunaamista eduskunnan selvän enemmistön turvin.

Eduskunnan lisärakennusta vastaan äänestivät:

Sulo Aittoniemi (alk.), Klaus Bremer (r.), Pertti Hemmilä (kok.), Leea Hiltunen (krist.), Matti Kangas (vas.), Toimi Kankaanniemi (krist.), Marjaana Koskinen (sd.), Kari Kärkkäinen (krist.), Esa Lahtela (sd.), Jari Leppä (kesk.), Sauli Niinistö (kok.), Pekka Nousiainen (kesk.), Tuija Nurmi (kok.), Antti Rantakangas (kesk.), Leena Rauhala (krist.), Juha Rehula (kesk.), Päivi Räsänen (krist.), Pauli Saapunki (kesk.), Mauri Salo (kesk.), Kimmo Sasi (kok.), Ismo Seivästö (krist.), Sakari Smeds (krist.), Hannu Takkula (kesk.), Pekka Vilkuna (kesk.) ja Matti Väistö (kesk.).

Merikukka Forsius (vihr.) äänesti tyhjää. Puhemies Riitta Uosukainen (kok.) ei osallistu äänestyksiin.

Äänestyksestä olivat poissa:

Esko Aho (kesk.), Maria Kaisa Aula (kesk.), Eva Biaudet (r.), Nils-Anders Granvik (r.), Tuula Haatainen (sd.), Olli-Pekka Heinonen (kok.), Tytti Isohookana-Asunmaa (kesk.), Seppo Kanerva (kok.), Tarja Kautto (sd.), Ossi Korteniemi (kesk.), Lauri Kähkönen (sd.), Jaakko Laakso (vas.), Reijo Laitinen (sd.), Henrik Lax (r.), Suvi Lindén (kok.), Paavo Lipponen (sd.), Hannes Manninen (kesk.), Olli Nepponen (kok.), Håkan Nordman (r.), Kalevi Olin (sd.), Sari Sarkomaa (kok.), Osmo Soininvaara (vihr.), Säde Tahvanainen (sd.), Ilkka Taipale (sd.), Erkki Tuomioja (sd.), Raija Vahasalo (kok.), Anu Vehviläinen (kesk.) ja Jari Vilén (kok.).

Muut kansanedustajat äänestivät lisärakennuksen puolesta.

STT-IKK
15.12.2000


Politiikka -sivulle