Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Fillarivorot ovat jo liikkeellä ympäri maan



Polkupyörävarkauksien lukumäärä on Helsingissä ja Oulussa selvässä kasvussa. Ympäri maan ilmoituksia pyörävarkauksista tehdään tasaiseen tahtiin koko kesän ajan.


Helsingin poliisille on toukokuun loppuun mennessä tehty 1 116 ilmoitusta pyörävarkaudesta, mikä on toistakymmentä prosenttia enemmän kuin viime vuonna vastaavana aikana.

Eniten Helsingissä pyöriä varastetaan Pasilassa ja Malmin seudulla.

- Vaikuttaa siltä, että pyörävarkauksista on tullut osa ammattimaisempaa rikostoimintaa. Erityisesti huumeidenkäyttäjille arvokkaamman puoleinen maastopyörä on suhteellisen helppo tapa hankkia rahaa, kertoo ylikonstaapeli Ilpo Liikkanen Helsingin keskustan poliisiasemalta.

Myös Oulussa pyörävarkauksien lukumäärä on selvässä kasvussa. Toukokuun loppuun mennessä Oulun kihlakunnan alueella on rekisteröity tuhat varkausilmoitusta, kun vuoden 1998 aikana ilmoituksia kertyi kokonaisuudessaan 900.

Vuoden 1999 alkukevääseen verrattuna tilastoihin on tänä vuonna tullut 150 ilmoituksen nousu.

Todennäköisimmin pyörävarkauksien määrä selittyy rikoskomisario Tapio Tasannon mukaan Oulussakin alan ammattimaistumisen kautta.

Isoissa kaupungeissa varastetut pyörät puretaan yleensä osiin ja kasataan uusiksi kokonaisuuksiksi.

- Näyttöä siitä ei ole, että itärajan yli vietäisiin suuressa määrin pyöriä niin kuin muutama vuosi sitten epäiltiin. Aina silloin tällöin kiinni jää jokin nyrkkipaja, missä pyöriä kasataan uuteen uskoon. Veikkaisin, että pääasiassa kotimaassa varastetut pyörät kaupataan, ylikonstaapeli Liikkanen jatkaa.


Tampereella ja Kuopiossa hiljaisempi alkukesä

Vaikka kaikissa suurimmissa kaupungeissa poliisin tilastoissa näkyy fillarivarkauksien piikki kesäkuukausien aikana, ei ilmoitusten määrä ole tänä kesänä kaikkialla kasvanut.

Espoossa ilmoituksia on tullut edellisvuosia hiljaisempaan tahtiin, mutta varkaudet ovat kohdistuneet aina vain kalliimpiin pyöriin.

- Sellaiseenkin kummajaiseen on törmätty, että kalliita maastopyöriä on varastettu ja tilalle on jätetty halvempia malleja. Tuollaisen palvelun motiivia on kyllä hankala arvailla, sanoo Espoon päivystävä rikoskomisario Sakari Juurikkala.

Tampereella polkupyörävarkauksia on raportoitu alkuvuoden aikana vain 293 eli reippaasti aiempaa vähemmän.

- Ilmoitusvauhti tihenee aina kesä- ja elokuussa, mutta nyt vaikuttaa tulevan hiljaisin vuosi seitsemään vuoteen. Ehkäpä markkinat ovat täällä päin kyllääntyneet, sanoo Tampereen apulaispoliisipäällikkö Risto Äijälä.

Kuopiossa ilmoitusten määrä on pysytellyt aiempien vuosien tasolla. Viime vuonna Kuopiossa rekisteröitiin noin 700 pyörävarkautta.

Itä-Suomessa fillarivorot eivät aina ole ammattilaisia. Ainakin Kuopion poliisin mukaan tilastoissa näkyy paljon sellaisia tankojuoppoja, jotka ovat vauhdittaneet kapakasta kotiinpaluuta varastamalla pyörän, mutta eivät ole jaksaneet montaa kilometriä sillä edetä.

Ilmoitussumasta huolimatta poliisi ei juuri uhraa voimavaroja pyörävarkauksien selvittämiseen.

- Aika hankalahan niitä on lähteä summamutikassa etsimään, joten selvitysprosentti on alle kymmenen. Osa varastetuista pyöristä löytyy tienposkesta hylättynä, mutta joskus niitä saadaan takaisin myös muiden rikosten selvittelyn yhteydessä, sanoo Äijälä.


Todennäköisimmin takaisin saa turvamerkityn pyörän

Ammattimainen polkupyörävaras on kiinnostunut arvopyöristä, joten niiden säilyttämisessä kannattaa olla erityisen huolellinen. Poliisin mukaan monet varkaudet voitaisiin estää, jos pyörien omistajat olisivat huolellisempia.

Vankimmin pyörä pysyy tallessa silloin, kun se lukitaan pyörän kiinteän lukon lisäksi telineeseen tai pylvääseen irtolukolla. Varkaustapauksen varalta on hyvä painaa mieleen myös tiedot esimerkiksi pyörän merkistä, mallista, väristä sekä rungon numerosta.

Parhaimmat mahdollisuudet saada varastettu pyörä takaisin on silloin, kun pyörään on hankittu poliisilta tai vakuutusyhtiöltä turvamerkintä. Jos varastettu pyörä löytyy, sen omistaja yhytetään helpoiten turvamerkinnän avulla.

Ainakin Helsingin seudulla turvamerkinnän saa poliisiasemalta samantien ja ilmaiseksi.

Polkupyörät ovat yleensä kotivakuutuksen piirissä, mutta korvausehdot vaihtelevat yhtiöittäin. Pääsääntöisesti korvausta saa vain, jos pyörä on lukittu yhtiön hyväksymällä lukolla ja pystyt esimerkiksi molemmilla avaimilla todistamaan pyörän olleen anastushetkellä lukossa.

STT-IKK
16.6.2000


Kotimaa -sivulle