Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Poliisi kiinni suurissa jutuissa: Katupartiointiin ei aikaa



Poliisi haluaisi olla paljon nykyistä enemmän kaduilla, jotta huumeiden tarjontaa saataisiin rajoitetuksi tehokkaasti. Toisin kuin huumetutkijoilla nykyään, vielä 80-luvulla poliisi ehti liikkua kaupungilla.


Nyt poliisi kohtaa 25-vuotiaita käyttäjiä, jotka eivät ole aiemmin joutuneet poliisin kanssa tekemisiin. Vastaan tulee uusia isojakin tekijöitä, joilla on huumekaupassa vuosien menneisyys.

Rikosylikomisario Jari Aarnio Helsingin huumepoliisista toteaa, että voimavarat menevät katupartioinnin sijasta suurten juttujen tutkintaan, sillä niitä ei voi jättää tutkimatta. Aarnion arvion mukaan poliisi tarvitsisi pelkästään pääkaupunkiseudulle 30-50 huumepoliisia lisää, jotta katukauppa rauhoittuisi.

- Jos käytännössä myynti kaduilla sallitaan, sekä huumeiden hinta että tarjonta säilyvät entisellään. Varhainen puuttuminen ennen nuoren rikoskierrettä olisi tärkeää, keskusrikospoliisin toimistopäällikkö Antti Turkama sanoo.


Tilaukset kännykällä

Poliisi on muuttanut taktiikkaansa suurten juttujen tutkinnassa aiemmasta, jolloin yhteen juttuun kiinnitettiin paljon ihmisiä ja seurattiin sitä pitkään.

- Nykyisin tämä ei toimi, koska samaan aikaan menisi ohi viidestä kuuteen vastaavaa juttua. Nyt tietoa hankitaan ennalta mahdollisimman paljon ja isketään kiinni heti, kun jotakin tapahtuu, Aarnio toteaa.

Huumeiden välitys tapahtuu nopeasti, esimerkiksi puhelimella tehty tilaus Viroon saapuu vastaanottajalle Helsingissä 1,5 tunnissa. Aineita on varastoitu Suomeen, joten tilattu määrä toimitetaan ostajalle paikalla.

Huumekauppaa hoidetaan kännyköillä, joten ilman telekuuntelua tieto ei kulkeutuisi poliisille.


Osa jutuista jätetään tutkimatta

Huumerikosten määrä on noussut koko viime vuosikymmenen, eikä mikään viittaa siihen, että suunta olisi laskeva. Huumepoliisin voimavarat sen sijaan ovat pysyneet lähes entisellään.

Rikoskomisario Jan Bergström krp:stä arvioi, että 12 tutkijan porukka saa yhden laajan huumejutun pakettiin vuodessa.

Suomessa tutkitaan vuosittain 5-6 laajaa huumejuttua, johon liittyy maahantuonti, välitys ja myynti.
- Osa jutuista joudutaan katkaisemaan, koska voimavaroja niiden tutkimiseen ei ole, Bergström sanoo.

Turkama toteaa, että osa poliisille tulevista vihjeistäkin on pakko jättää tutkimatta. Hän pelkää, että huumeongelmissa painiskelevat perheet ja koko yhteiskunta jäävät entistä enemmän oman onnensa nojaan.


Itärajan heroiini tullin huolena

Pietarista ja Viipurista tuleva valkoinen heroiini ja sen aiheuttamat huumekuolemat ovat itärajan tullin suurin huoli. Tulli sijoittanee lähiaikoina Viipurin vaikean huumetilanteen takia paikalle oman yhdysmiehensä.

- Viime vuonna itärajalla ei saatu suuria takavarikkoja valkoisesta heroiinista, itäisen tullipiirin päällikkö Tommi Kivilaakso sanoo.

Haaviin ovat jääneet lähinnä käyttäjät. Osa jopa käy piikittämässä itseään itäpuolella.

Itä-Suomen tulli tekee läheistä yhteistyötä sekä suomalaisten viranomaisten että Venäjän tullin kanssa.
- Ulkomailta saadut vihjeet ovat yleensä huumetuonnin torjunnassa paras tietolähde, Kivilaakso kuvailee.

Tullin etsivät haravoivat tiedustelutoiminnassaan epäiltyjä jo hyvän aikaa ennen kuin henkilö tai lasti tulee rajan yli.

- Koiran kanssa rajalla seisoskelu ei johda rajalla enää mihinkään tulokseen, koska se on hakuammuntaa, Kivilaakso kuvailee.

Vaalimaan tullin käytössä on ollut maaliskuusta lähtien rekkaröntgen. Röntgenissä nähdään mm. rekoissa olevat ylimääräiset ontelot, joissa voi olla huumekätkö.


Pieniä määriä paljon

Suurin osa tullin takavarikoista on melko pieniä. Tosin ammattimaiset salakuljettajat tuovat koviakin huumeita pääasiassa Virosta kerralla useita kiloja, jopa useita kymmeniä kiloja.

Tullivalvontatarkastaja Markus Kallio eteläisestä tullipiiristä kertoo, että huumeita tuodaan Suomeen usein kehon sisällä tai teipattuna vartaloon. Isoja hasismääriä löytyy kätkettynä autoista. Pieniä määriä huumeita tulee myös postin kautta.

Tulli tekee paljon sekä kansainvälistä että kahdenkeskistä yhteistyötä ja nappaa epäiltyjä tiedustelutoiminnan avulla. Suurimmat takavarikot tehdään Etelä-Suomessa ja itärajalla.

Yleisimpien huumeiden takavarikkoja tehtiin viime vuonna ennätysmäärä, jolloin tulli löysi 826 kiloa huumeita. Määrästä 450 kiloa oli marihuana-lasti, jonka annettiin kulkea valvotusti Hollantiin. Edellisvuonna takavarikkoon saatiin 160 kiloa huumeita.

STT-IA
16.6.2000


Kotimaa -sivulle