STUK: Porakaivoveden radonpitoisuus kannattaa tutkia
Säteilyturvakeskus suosittelee kotitalouksille radonpitoisuuden pienentämistä, mikäli se ylittää 1 000 becquereliä litrassa (Bq/l). Aiemmin yksityistalouksien vedelle ei ollut suositusta toimenpiderajaksi.Vesilaitosveden radonaktiivisuuden toimenpideraja on 300 Bq/l. Raja asetettiin vuonna 1993.
Radonin ja muiden radioaktiivisten aineiden pitoisuudet voivat olla haitallisen korkeita porakaivovedessä. Säteilyturvakeskuksen arvion mukaan noin 20 000 ihmistä Suomessa käyttää vakituisesti porakaivovettä, jonka radonpitoisuus ylittää 1 000 Bq/l.
Porakaivoveden käyttäjistä tämä on kymmenen prosenttia. Suomessa porakaivoveden radonpitoisuus on keskimäärin 540 Bq/l. Rengaskaivoissa se on keskimäärin vain 45 Bq/l ja verkostovedessä vain 27 Bq/l.
Rengaskaivoissa esiintyy 1 000 Bq/l radonpitoisuuden ylityksiä erittäin harvoin. Myös muiden radioaktiivisten aineiden pitoisuudet porakaivoissa ovat keskimäärin kaksikymmentäkertaisia verrattuna verkostovesiin.
Radon vaikuttaa sekä hengitettynä että juotuna
Veden radonista on haittaa sekä juotuna että hengitettynä. Suuri osa veteen liuenneesta radonista vapautuu kaasuna huoneilmaan pesukoneiden tai suihkun käytön yhteydessä.
Yleensä suurin osa huoneilman radonista on peräisin talon alla olevasta maaperästä, mutta porakaivotaloissa myös talousveden merkitys sisäilmapitoisuuden radonlähteenä voi olla merkittävä.
Radonia sisältävän veden juominen aiheuttaa säteilyannoksen mahalaukulle. Radon siirtyy ruoansulatuskanavasta vereen ja poistuu keuhkojen kautta uloshengityksen mukana.
Radon ja
vedessä olevat muut pitkäikäiset radioaktiiviset aineet lisäävät
suun kautta nautittuna säteilyannosta myös muille elimille.
Suurin osa porakaivoista vielä tutkimatta
Suomessa porakaivovesien radonpitoisuudet ovat maailman suurimpia. Radonpitoisimmat vedet löytyvät eteläisen Suomen maakunnista: Uudeltamaalta, Päijät-Hämeestä, Hämeestä sekä Varsinais-Suomen itäosasta.
Suuria pitoisuuksia on havaittu koko maassa ja pitoisuudet voivat vaihdella erittäin paljon lähekkäinkin sijaitsevissa kaivoissa.
Radonia ei voi tunnistaa vedestä hajun tai maun perusteella. Ainut tapa saada selville veden radonpitoisuus on mittauttaa vesi. Radonmittauksia tekevät Säteilyturvakeskus sekä paikalliset elintarvike- ja ympäristölaboratoriot.
Porakaivoveden radonpitoisuus kannattaa tutkituttaa aina unohtamatta myöskään vapaa-ajan asunnon kaivoja. Jos veden radonpitoisuus on yli 1 000 Bq/l, on syytä selvittää, onko vedessä myös muita radioaktiivisia aineita. Mittauksen voi tehdä mihin vuodenaikaan tahansa.
Suomen porakaivovesissä on mitattu myös korkeita uraanipitoisuuksia. Uraani on kemiallisena myrkkynä haitallisempi kuin radioaktiivisena aineena.
Toistaiseksi ei tiedetä, millaisina pitoisuuksina uraani on ihmisille haitallista. Uraanipitoisuus voi olla korkea vaikka radonpitoisuus on alhainen.
Säteilyturvakeskus on tutkinut talousveden radioaktiivisuutta 1960-luvun lopulta lähtien. Tähän mennessä radon on mitattu vasta joka kymmenennestä vakituisen asunnon yhteydessä olevasta porakaivosta.
Yksityistalouksista on tutkittu noin 6 500 porakaivoa ja noin 5 000 rengas- ja lähdekaivoa. Yli 200 käyttäjän vesilaitoksista on mitattu melkein kaikki ja pienistäkin vesilaitoksista suurin osa.
Tällä hetkellä verkostovettä juo noin 90 prosenttia suomalaisista. Arviolta 500 000 ihmistä käyttää maaperään kaivettujen rengaskaivojen vettä ja noin 200 000 kallioporakaivojen vettä.
Porakaivojen lukumäärää ei tiedetä tarkasti, mutta vakituisen asunnon yhteydessä niitä arvioidaan olevan 70 000-100 000.
Radonin poistoon on menetelmiä
Säteilyturvakeskus suosittelee vesijohtoverkkoon liittymistä tai radonin poistoa, jos radonpitoisuus ylittää mainitun rajan.
Yksityistaloudet voivat anoa avustusta korkeiden pitoisuuksien alentamiseen alueellisista ympäristökeskuksista. Avustusten käytännöt vaihtelevat paikkakunnittain ja hakemukset käsitellään tapauskohtaisesti.
Radon on poistettava aina koko talouden vedestä, koska vedenkäytön yhteydessä se vapautuu huoneilmaan. Muille radioaktiivisille aineille riittää, että ne poistetaan juomavedestä, koska ne eivät aiheuta säteilylle altistusta muun veden käytön, esimerkiksi suihkussa käynnin, yhteydessä.
Radon voidaan poistaa vedestä joko ilmastamalla tai aktiivihiilisuodatuksella. Molemmilla menetelmillä päästään hyviin tuloksiin.
Ilmastusta pidetään ensisijaisena menetelmänä, koska sillä pystytään alentamaan kaikkein korkeimmatkin radonpitoisuudet.
Ilmastus on kuitenkin selvästi kalliimpi menetelmä kuin aktiivihiilisuodatus, ja sen tilantarve on suurempi. Markkinoilla olevista ilmastimista parhaat ovat poistaneet radonin yli 99-prosenttisesti.
IA
16.6.2000
