Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Venäläistutkija: Suomalaismiehet isoin ostajaryhmä

Tuore venäläistutkimus mittasi rajakaupunkien lapsiprostituutiota



Venäjällä on valmistunut ensimmäinen isompi tutkimus lapsiprostituutiosta Pietarissa, Viipurissa, Sortavalassa ja Petroskoissa. Siinä 41 kaikkiaan 65:stä lastenkodissa asuvasta tai katulapsesta kertoo harrastaneensa maksettua seksiä aikuisen kanssa.


Tutkimuksesta käy ilmi, että nuorin lapsiprostituoitu oli yhdeksänvuotias ja useimmalla haastatellulla ensimmäiset seksikokemukset ajoittuvat 11-12 vuoden ikään.

Nimettömänä pysyttelevä Venäjän sosiologisen instituutin tutkija toteaa, että suurin ulkomaalaisista koostunut asiakasryhmä ovat suomalaismiehet. Keitä he ovat, tutkimus ei lähtenyt kyselemään.

- Halusimme selvittää, missä mittakaavassa lapsiprostituutiota esiintyy. Ongelma on olemassa, mutta se ei ole ison luokan ongelma. Muutamasta tapauksesta ei voida vetää sitä johtopäätöstä, että lapsiseksi Venäjällä olisi yleistä, tutkija sanoi tiistaina Tallinnassa.

Tutkija kieltäytyy nyt ilmestyneen raportin valossa yhdistämästä tuoreita lukuja suoraan katulasten määrään. Vaikka Pietarissa arvioidaan olevan jopa 70 000 koditonta lasta, instituutin tutkija ei usko, että heistä vastaava osa olisi tekemisissä prostituution kanssa.

- Kyse on yksittäisistä tapauksista, jotka on kuitenkin otettava vakavasti. Heitä voidaan auttaa, mutta vain paikallisprojektein, tutkija huomauttaa.


Kritiikkiä suomalaisille tiedotusvälineille

Tutkija kritisoi voimakkaasti suomalaismedian kasvanutta kiinnostusta Venäjän lapsiprostituutioon.

- Tiedotusvälineet ovat vain pahentaneet asiaa. En usko, että näin arka aihe hoituu äkkirynnäköllä ja suurella julkisuudella. Kuinka monen lapsista luulet kysyttäessä kertovan televisiokameroille harjoittaneensa maksettua seksiä aikuisen kanssa, hän kysyy.

Venäläisraportin luvut ovat tutkijan näkemyksestä huolimatta synkeää luettavaa. Prostituoiduksi päätynyt lapsi on usein pahoinpidelty tai raiskattu lapsi, ja muutenkin rikkinäisistä oloista.

Vaikka suurin osa lapsista päätyy asiakkaan matkaan omasta tarjouksestaan, joidenkin kertomuksissa sutenööri on ollut äiti tai isä.

- Lapset ilmoittivat tavallisesti käyttävänsä seksistä saamansa rahat ruokaan, vaatteisiin tai esimerkiksi tupakkaan. Heidän seksiansionsa vaihtelivat yhdestä dollarista tuhanteen dollariin, joillekin palveluksista maksettiin lahjoina, kuten alkoholina, venäläistutkija mainitsee.

Venäläisviranomaisen mukaan ongelmaan on sosiaaliviranomaisten helpompi puuttua, sillä lapsiin kohdistuvassa seksibisneksessä eivät isot rahat liiku.
- Kyse on järjestäytymättömästä seksinmyynnistä, eikä mafia ole tässä mukana, tutkija sanoo.

Katso myös artikkeli:

  • Tietoisuutta lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä lisättävä

    STT-IA
    16.6.2000


    Ulkomaat -sivulle