STTK:n Mäenpää: Tupopöytään on katettu uutta ja vanhaa
Euro on hyvä renki, mutta kova isäntä. Suomalainen työmarkkinamalli on jo aika hyvin sopeutunut uusiin eurooppalaisiin olosuhteisiin. Kevään liittokohtainenkin kierros asettui uusiin mittoihin varsin hyvin.Talouden reunaehdot määrittävät pitkälle myös tulevia sopimuksia. Vakaat korot ja matala inflaatio ryydittävät myös seuraavia sopimuksia ja niiden tavoitteita.
Suomen työmarkkinajärjestelmälle on luonteenomaista korkea järjestäytyminen ja toimivat neuvottelusuhteet palkansaaja- ja työnantajapuolen välillä. Vuoropuhelu sujuu maan hallituksenkin kanssa. Niinpä neuvottelujärjestelmässä ovat mukana kansallinen taso, liittotaso ja paikallinen neuvottelutaso.
Tulisiko ensi syksynä solmia pitkäaikainen sopimus, jolla paalutettaisiin Suomen talouspolitiikan peruslähtökohtia, joita ovat pitkäjännitteisyys, ennustettavuus ja entistä parempi työllisyyskehitys?
Palkansaajajärjestöissä uskotaan, että yhteistyö poliittisen päättäjän ja työmarkkinajärjestöjen välillä on Suomen edun mukaista. Yhteistyötä tehdään erityisesti työelämään ja sosiaalilainsäädäntöön liittyvien lakien ja päätösten valmistelussa.
Ei pidä kuitenkaan unohtaa, että parlamentaarisessa järjestelmässä lakien säätäminen on viime kädessä kuitenkin kansan valitseman eduskunnan tehtävä.
Monivuotinen tähtäimessä
Palkansaajien enemmistö on tuoreiden mielipidemittausten mukaan kallistumassa kannattamaan tulopolitiikkaa seuraavan ratkaisun muodoksi.
STTK on valmis monivuotiseen tuloratkaisuun, jossa palkkojen ja verojen lisäksi otetaan huomioon joukko työelämän laadullisia uudistuksia.
Palkansaajien ostovoiman turvaaminen tapahtuu parhaiten yhdistämällä molempina sopimusvuosina palkankorotukset ja verokevennykset. Työelämän laatukysymyksistä nousevat pintaan tulospalkkauksen pelisääntöjen selkiinnyttäminen, luottamusmiesten aseman parantaminen ja työaikajärjestelyt.
STTK on esittänyt, että jokaisena sopimusvuonna palkat ja verot niputettaisiin yhteen. Verorakennetta on kehitettävä työtä suosivaan suuntaan ja erityisesti keskituloisten palkansaajien verotusta on kevennettävä.
Juuri nyt on mahdollista toteuttaa työllisyyden ja palkansaajien ostovoiman kannalta tärkeä veronkevennys ja lisäksi turvata julkiset palvelut. Hallituksen tulisi elokuun budjettiriihessä osoittaa valmiutensa julkisten palvelujen, ja myös niitä tuottavan henkilöstön aseman turvaamiseen.
Laadullisten uudistusten yhtenä keskeisenä tavoitteena on edistää työssä jaksamista. Tarvitsemme jatkossa työaikajärjestelyjä, jotka paremmin mahdollistavat työn, vapaa-ajan ja perhe-elämän yhteensovittamisen.
Tuloerot kasvavat edelleen
Kevään aikana on käyty paljon keskustelua suomalaisen hyvinvointimallin tulevaisuudesta. Tuloerot ovat kääntyneet kasvuun ja markkinavoimien valta lisääntyy. Mikä sitten on oikeudenmukainen tulonjako?
Tulopoliittisessa kokonaisratkaisussa on pyritty kansantalouden kasvun hedelmien jakamiseen tasaisesti kaikille. Tällä mallilla on toteutettu suomalaista oikeudenmukaisuutta.
On kuitenkin tiedostettava se, että alakohtaisia palkkaeroja syntyy aina, varsinkin talouden ja elinkeinorakenteiden kovassa muutoksessa.
Palkkojen osuus kansantulosta on supistunut ja erityisesti omaisuustulot ovat lisänneet tuloeroja. Tuloerojen kasvun tai supistamisen keskeinen säätelykeino on verotus.
Jo keskituloisten palkansaajien tuloverotuksen korkea taso ja kansainvälisesti vertaillen matala pääomien verottaminen väistämättä johtavat tuloerojen kasvuun jatkossakin. Hyvinvoinnin perustana tulisi myös jatkossa olla työ.
Palkkatyöllä on tavallisten ihmisten pystyttävä elämään ja jopa vaurastumaan. Suuret tuloerot johtavat väistämättä palkkakilpailun kierteeseen ja ostovoiman tasainen kehitys eri palkansaajille jää toteutumatta.
Kun uutta vuosituhatta on eletty vasta puolisen vuotta, niin kaivattaisiin enemmän keskustelua työmarkkinajärjestöjen, maan hallituksen ja eri yhteiskuntavaikuttajien kesken siitä, miten työelämää kehitetään, miten kansantalouden kasvua jaetaan ja miten hyvinvointiyhteiskunnan keskeiset periaatteet säilyvät.
Suomi oli lakkoilun kärkimaita 70- ja 80-luvuilla. 90-luvulla lakkoilun määrä on merkittävästi vähentynyt.
Työmarkkinajärjestelmään ja kansalaisten perusoikeuksiin kuuluu se, että työtaistelutoimenpiteet ovat mahdollisia, jos sopimuksiin ei päästä. Palkansaajajärjestöt eivät tartu lakkoaseeseen tyhjän takia. Silti harkintaa tarvitaan aina.
Paikallinen sopiminen
Hyvä työyhteisö sijoittaa tiedonkulkuun, koulutukseen, työssä jaksamiseen, hyviin esimies-alais-suhteisiin, mutta myös muutosturvallisuuteen. Kyky ratkaista asioita paikallisesti on osa onnistunutta henkilöstöpolitiikkaa.
Paikallinen sopiminen tulee voida kokea myönteisenä mahdollisuutena eikä uhkana. Sopiminen ei voi tarkoittaa vain säästöjä ja leikkauksia.
Paikallinen sopiminen tulee voida toteuttaa työmarkkinoiden sopimusjärjestelmän osana. On järkevää antaa valtaa sinne, missä työtä tehdään, mutta on myös järkevää kehittää paikallista sopimista työ- ja virkaehtosopimusten puitteissa.
Suomalainen työmarkkinamalli on yhteistyötä kaikilla tasoilla keskusliitossa, liitoissa ja työpaikoilla. Yhteistyön politiikka on hyvä ohjenuora jatkossakin, jos Suomi halutaan pitää vakaan talouskasvun kestävällä tiellä.
MIKKO MÄENPÄÄ
16.6.2000
Kirjoittaja on Toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n puheenjohtaja.
