Arkadianmäen ääni
17.3.2000
Aktiivinen sosiaalipolitiikka ei ole pakkotyötä
Työvoimapolitiikka on kehittynyt viime vuosien aikana ripeästi. Uusia tukityöllistämisen muotoja, kuten yhdistelmätuki, on otettu käyttöön. Työttömyys on saatu laskusuuntaan, mutta edelleen on joukko ihmisiä, jotka eivät löydä omaa paikkaansa nykyisten työvoima- ja koulutuspalveluiden avulla.
Nämä henkilöt ovat yleensä samanaikaisesti sekä työvoimatoimiston että sosiaalitoimiston asiakkaita. Juuri mietintönsä jättänyt aktiivisen sosiaalipolitiikan -työryhmä on esittänyt lisävoimavaroja ja uusia toimenpiteitä tämän kaikkein vaikeimmin työllistettävän ryhmän syrjäytymisen ehkäisemiseksi.
Työryhmän keskeinen esitys koskee niitä henkilöitä, joilla on vaikeuksia työllistyä tai osallistua työhallinnon nykyisiin työhön menoa tukeviin toimenpiteisiin. Se olisi tarkoitettu nimenomaan pitkään työttömänä olleille ja olisi luonteeltaan vasta viimesijainen toimenpide silloin, kun mitkään muut keinot eivät auta.
Kyseessä ei siis ole perinteinen työllistämistoimenpide, ja siksi kuntouttava työtoiminta olisi oikeastaan parempi termi. Kuntouttavalla työtoiminnalla pyrittäisiin luomaan edellytyksiä elämänhallinnalle ja toimintakyvyn parantamiselle.
Tämä sisältää yhdessä tehtävän suunnitelman työnhakuvalmiuksien parantamisesta, jossa kartoitetaan työtä etsivän ammattitaito, osaaminen ja oma aktiivisuus sekä mietittäisiin, mitkä tekijät ovat estäneet työllistymisen. Tämän pohjalta suunnitellaan kuntouttavan työtoiminnan toimenpiteet.
Kuntouttavan työtoiminnan jakso voisi kestää pääsääntöisesti kuusi kuukautta niin, että toimintaa olisi 1-5 päivää viikossa. Säännöllisin väliajoin arvioitaisiin, voiko asiakas siirtyä esimerkiksi koulutukseen tai muiden tavanomaisten työvoimapoliittisten toimenpiteiden piiriin.
Yhtä ratkaisumallia ei ole, vaan jokainen on räätälöitävä yksittäisen henkilön kanssa yhteistyössä.
Kuntouttava työtoiminta edellyttää kunnilta ja työvoimahallinnolta saumatonta yhteistyötä, mikä on suuri haaste. Aktiivisen työvoima- ja sosiaalipolitiikan toteuttaminen edellyttää myös riittävää ja osaavaa henkilöstöä sekä työhallinnossa että sosiaalitoimessa. Työryhmä on arvioinut, että kunnissa tarvitaan 300 uutta sosiaalityön virkaa.
Kuntouttavaan työllistämiseen osallistuva saisi normaalietuuksien, työmarkkinatuen tai toimeentulotuen, lisäksi 30 markkaa päivältä ylläpitokorvausta tai kannustinlisää. Työryhmä esittää, etteivät nämä ylimääräiset etuudet vähentäisi asumistukea ja muuta sosiaaliturvaa.
Työryhmän peruslähtökohdasta ollaan yleisesti yhtä mieltä; syrjäytyminen olisi estettävä ja voimavaroja olisi suunnata juuri vaikeimmin työllistyville. Työryhmän esitykset ovat sen sijaan herättäneet paljon keskustelua.
Esitys on julkisuudessa tyrmätty väitteillä, jotka osoittavat, että esitykseen ei olla kunnolla perehdytty. Yksi keskeisin virhekäsitys on ollut väite uusista sanktioista ja pakkotyön käsite, joita työryhmän esitykseen ei kuitenkaan sisälly.
Voi vain ihmetellä tuoreen työministeri Tarja Filatovin ja monien muiden tahojen tyrmäävää suhtautumista aktiivisen sosiaalipolitiikan -työryhmän esityksiin. Onhan jo nyt käytössä sanktiot, niin toimeentulotuessa kuin työmarkkinatuessakin.
Yleisesti on hyväksyttyä, että esimerkiksi työmarkkinatuen varassa olevalla on velvollisuus ottaa työtä vastaan ja osallistua työvoimapoliittisiin toimenpiteisiin ja näin edistää omaa työllistymistään. Kyse on velvollisuudesta, ei pakosta.
Miksi pitäisi tehdä poikkeus nyt, kun ollaan luomassa yksilöllisesti räätälöitävä työtoimintamuoto niille pitkäaikaistyöttömille, jotka eivät ole löytäneet omaansa nykyisistä työvoimapoliittisista toimenpiteistä ja koulutuksesta?
Miksi juuri heidän kohdallaan, varsinkin kun kyseessä on useimmiten henkilöt, jotka tarvitsevat erityistä tukea ja kannustusta sekä myös velvoitetta saadakseen elämänhallintansa takaisin?
Kyse on siis tilanteista, joissa henkilö ei noudata yhdessä tehtyä ja itse hyväksymäänsä suunnitelmaa. Tällaiset tapaukset ovat kaiken järjen mukaan todella harvinaisia. Uskon, että on aivan poikkeuksellista, että pitkäaikaistyötön kieltäytyisi hänelle tarjotusta kuntouttavasta palvelukokonaisuudesta.
Populistiset näkökannat työryhmän esityksistä herättävät kysymään, mitä sitten pitäisi tehdä syrjäytymisuhan alaisille pitkäaikaistyöttömille. Pitäisikö heidät jättää oman onnensa nojaan? Syrjäytymisen estäminen on välittämistä.
Toinen pelko on koskenut rinnakkaisten palkattomien työmarkkinoiden syntyä. Tämä näkemys tuntuu osin liioitellulta. Kuntouttavaa työtä ei ole tarkoitus tehdä työ- tai virkasuhteessa, vaan kyseessä on kuntouttava palvelukokonaisuus, johon kuuluu työelämän perusvalmiuksien parantaminen pitkän työttömyyden jälkeen. Raja työssäoloevien ja työttömien välillä on nykyisin liian jyrkkä.
Pitkäaikaistyöttömien pääsy suoraan avoimille työmarkkinoille ilman työvoimahallinnon erityistoimia on vaikeaa. Sen takia juuri tarvitaan erilaisia monimuotoisia työvoimahallinnon toimenpiteitä.
Nykyistä työvoimahallinnon toimintaa on tehostettava. Ja sen lisäksi on otettava käyttöön vaikeasti työllistettävien syrjäytymistä ehkäisevä kuntouttava työtoiminta aivan kuten työryhmä on ehdottanut.
Nämä ihmiset tarvitsevat uudenlaista tukea ja siksi työryhmän esityksiä on syytä viedä eteenpäin yksityiskohtaiseen valmisteluun niin, että eduskunta saa esitykset käsiteltäväkseen jo kevätistuntokaudella.
Tämä edellyttää että kaikki osapuolet ovat valmiita avoimeen ja rakentavaan yhteistyöhön.
SARI SARKOMAA
Kirjoittaja on kansanedustaja ja Kokoomuksen varapuheenjohtaja.
