Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Päätös kahden viikon sisällä

Aho jätti anomuksen Harvard-vapaasta



Keskustan puheenjohtaja Esko Aho jätti tiistaina eduskunnan keskuskansliaan anomuksen, jossa hän pyytää vapautusta eduskuntatyöstä syysistuntokauden alusta marraskuun loppupuolelle.


Myöhemmin hän aikoo hakea vapautukselle jatkoa siten, että se päättyy kesäkuussa eduskunnan kesäloman alkaessa.

Aho kaavailee lähtevänsä Harvardin yliopistoon vierailevaksi luennoitsijaksi. Anomuksessaan Aho pyytää, ettei hänelle maksettaisi edustajapalkkiota eikä muita kansanedustajalle tulevia korvauksia poissaolon ajalta.

Poissaolopyyntö menee ensi viikolla puhemiesneuvoston käsittelyyn, joka päättää omasta suhtautumisestaan paperiin. Lopullisen päätöksen tekee täysistunto, jonne asia ehtinee ensi viikon tai seuraavan viikon tiistaina.

Eduskunta joutuu Ahon anomuksen vuoksi linjaamaan uudella tavalla suhtautumistaan pitkäaikaiseen poissaoloon henkilökohtaisista syistä. Tähän mennessä vapautuksien perusteena on ollut lähinnä sairaus tai vanhempainloma.


Pitkät vapautukset poikkeuksellisia

Keskuskansliassa laaditaan asian periaatteellisen puolen vuoksi puhemiesneuvostolle muistio, jossa käsitellään nykyistä käytäntöä ja sen muuttamismahdollisuuksia.

Apulaispääsihteeri Jouni Vainio arvioi, että pitkät vapautukset säilyvät edelleenkin tapauskohtaisesti harkittavina poikkeuksina.

Vainion näkemyksen mukaan esimerkiksi perusopintojen harjoittaminen ei olisi riittävä peruste. SDP:n kansanedustaja Säde Tahvanainen on ilmoittanut hakevansa lomaa tasavertaisuuden nimissä pro gradu -työnsä loppuunsaattamiseen.

Lomapyynnöt käsitellään normaalisti läpihuutojuttuna istunnon alussa. Niiden saatteena on aina puhemiesneuvoston kannanotto.

Ahon ainutlaatuinen tapaus on herättänyt sen verran hämmennystä ja arvosteluakin eduskunnassa, että vapautuksen myöntämisestä saatetaan joutua äänestämään.

Anomuksen liitteenä on kopio Harvardin yliopiston kirjeestä, jossa tehdään selkoa Aholle tarjotusta luento- ja opiskeluohjelmasta yliopiston osastossa, joka kantaa nimeä John F. Kennedy School of Government.

Asia oli esillä myös keskustan eduskuntaryhmässä, jossa ei kuulunut soraääniä. Ryhmänjohtaja Mauri Pekkarinen (kesk.) varmensi puollon allekirjoituksellaan.

Kansanedustaja ei ole eduskuntaan työ- eikä virkasuhteessa. Tehtävä on äänestäjiltä saatu luottamustoimi. Työstä ei sen vuoksi makseta myöskään palkkaa, vaan palkkio.


Edustajapalkkion voi maksaa takaisin

Palkkion maksun keskeyttäminen ei tähänastisen laintulkinnan mukaan ole mahdollista. Tästä saatiin esimakua jo 90-luvun alun lamavuosina, kun osa kansanedustajista halusi jättää lomakorvauksensa nostamatta.

Pääsihteeri Seppo Tiitisen mukaan edustaja voi kuitenkin niin halutessaan palauttaa saamansa rahat valtiolle. Vaikka summasta on silloin ehditty periä muun muassa ennakonpidätys, kyse on kuitenkin valtionveron osalta rahan siirtämisestä valtion taskusta toiseen.

Tiistaina henkilökohtaisesti anomuksensa jättäneen Ahon mielestä kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun vanhoja käytäntöjä muutetaan.

Hän muistutti, että aikoinaan pääministeri oli presidentin ulkomaanmatkan aikana tämän tehtäviä hoitaessaan toimintakyvytön. Vuonna 1991 käytännöstä luovuttiin, koska sen jatkamiselle ei enää ollut perusteita.

Kansanedustajan luottamustoimen luonnetta korostaville Aho huomautti, että hän kantaa itse vastuun vapautuksestaan seuraavissa eduskuntavaaleissa.

Aho kannattaa varamiesjärjestelmää, vaikka sen toteuttaminen ei ole tämän hetken asia. Varamies tulisi kansanedustajan tilalle pitkien sairauksien, äitiyslomien ja ulkomailla tapahtuvan työskentelyn ajaksi.

Oman näkemyksesi asiaan voit ilmaista täällä.

STT-IA
21.3.2000


Politiikka -sivulle