Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Jalonen lupaa tehokasta edunvalvontaa



Kunnallisvirkamiesliiton johtoon valittu Markku Jalonen (kok.) aikoo keskittyä työssään tiukasti jäsenistön etujen ajamiseen.


Jalonen korosti valintansa jälkeen, että liiton ns. perinteinen edunvalvonta tehostuu ja hän aikoo olla siinä itse mukana tiiviisti.

Viisi viime vuotta STTK:laisen Tehyn sopimusosastolla ja kunta-alan neuvottelijana työskennelleellä Jalosella on vankka kokemus myös KVL:n edunvalvonnasta. Hän on toiminut liiton yhteiskuntasihteerinä ja tutkimusvastaavana vuosina 1989-95.

Taustastaan johtuen Jalosella on selkeät näkemykset kuntasektorin ongelmista.
- Keskeisenä ongelmana ovat kuntien väliset suuret taloudelliset erot. Toivon, että mm. valtionosuusjärjestelmän verotulojen tasaus heikossa asemassa oleville kunnille saataisiin ajantasaistettua samalle vuodelle.

Nykyiset useamman vuoden viiveet ovat johtaneet henkilöstön irtisanomisiin.

Jalosen mukaan kuntasektorilla on myös varaa nostaa selvästi henkilöstöpolitiikkansa tasoa.
- Nyt täytyy panostaa palveluihin, ja silloin henkilöstöasioiden täytyy olla kunnossa ja palkkojen kilpailukykykyisiä.

Auki olevan tupon osalta Jalonen piti Akavan vaatimaa koulutuspalkkaerää sopimattomana STTK:n jäsenille, koska se jättää opistotason ja ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneet sen ulkopuolelle. Hän soveltaisi mielummin perinteistä tasa-arvo- tai naispalkkaerää myös akavalaisiin matalapalkkaisiin.

Kokoomuslainen Jalonen korosti, että KVL on puoluepoliittisesti sitoutumaton ja sen tehtävänä on jäsentensä edunvalvonta.

Jalonen on koulutukseltaan yhteiskuntatieteiden lisensiaatti. Valtio-opin pääaineopintojen lisäksi hän on perehtynyt erityisesti julkishallintoon ja -oikeuteen sekä kunnallispolitiikkaan. 1980-luvulla ennen KVL:n palvelukseen astumistaan hän toimi mm. tutkijana ja opettajana.

Seinäjoelta lähtöisin oleva ja kuntourheilua harrastava kahden lapsen isä aikoo vastakin viettää vapaa-aikansa perheen parissa.


KVL: Kunnista loppuvat työntekijät

STTK:lainen Kunnallisvirkamiesliitto vaatii pikaista korjausta kuntien rahoituspohjan ja henkilöstöpolitiikan parantamiseksi. Helsingissä alkuviikosta kokoontuva KVL:n liittovaltuusto perustelee vaatimusta sillä, että kunta-ala ei pysty enää kilpailemaan yksityisen sektorin kanssa pätevästä ja koulutetusta työvoimasta.

KVL muistuttaa kannanotossaan, että kuntasektorin 400 000 työntekijästä lähes 130 000 jää eläkkeelle seuraavien kymmenen vuoden kuluessa. Tilanne tulisi liiton mukaan korjata mm. valtion pitkäjänteisellä sitoutumisella valtionosuuksien kehitykseen.

Myös kasvavan yhteisöveron jako-osuuksia tulisi tarkentaa. KVL:ssä ei uskota kuntien palvelujen tulevan kuntoon vain yksityistämällä ja kilpailuttamalla.

Henkilöstöpolitiikkaa tulisi liiton mielestä kehittää myös siten, että yksityisellä sektorilla yleistyviä kannustavia palkkajärjestelmiä sovelletaan myös kuntasektorille.

STT-MH
17.11.2000


Politiikka -sivulle