Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Kauppakamarien suhdannekysely:

Yritysten suhdannenäkymät heikentyneet



Yritysten yleiset suhdannenäkymät ovat heikentyneet selvästi sekä teollisuudessa että palvelualoilla. Myös alueittaiset tiedot vahvistavat suhdannekuvan yleisen heikkenemisen koko maassa.


Vastausten saldoluku laski kuluvan vuoden +28:sta +5:een. Miltei neljännes yrityksistä odottaa suhdannetilanteen parantuvan vuonna 2001, mutta vajaat 20 prosenttia vastaajista arvioi suhdanteiden heikkenevän.

Tiedot käyvät ilmi kauppakamarien lokakuussa tekemästä suhdannekyselystä. Siihen vastasi 863 suomalaista teollisuuden ja palvelutoimialan yritystä.

Kuluvaan vuoteen kohdistuneet odotukset toteutumassa Yritysten näkökulmasta talous on kehittynyt vuoden 2000 aikana odotetun hyvin, jopa odotukset ylittävästi.

Teollisuudessa vuosi on ollut erityisen hyvä, palvelualoilla hieman odotettua huonompi. Suhdanteet kehittyivät vuonna 2000 odotettua myönteisemmin joka puolella Suomea.

Kuluvalle vuodelle suunnitellut investoinnit ovat toteutuneet keskimäärin odotetusti. Palvelualoilla investointien määrä jopa ylitti odotukset, kun teollisuusinvestoinnit puolestaan jäivät suunniteltua vähäisemmiksi.

Hyvä kehitys näkyi myös yritysten työvoiman määrän ennakoitua nopeampana kasvuna vuonna 2000.


Ensi vuoden näkymät kohtuulliset

Vaikka yleinen suhdanneoptimismi on lähes hiipunut, yritykset suhtautuvat vuoden 2001 talouskehitykseen edelleen verraten luottavaisesti.

Sekä liikevaihdon määrä, kotimaan myyntiä ja vientiä koskevien odotusmuuttajien vuoden 2001 saldoluvut ovat koko elinkeinoelämän osalta tosin vuoden 2000 lukuja pienemmät, mutta edelleen varsin suuret.

Teollisuuden ja palvelutoimialan yritysten välillä on merkittäviä eroja. Teollisuusyritykset odottavat viennin kasvun heikentyvän, mutta kotimaan myynnin kasvun edelleen nopeutuvan vuonna 2001. Palvelualan yrityksissä odotetaan viennin kasvun nopeutuvan, mutta kotimarkkinoiden imun heikentyvän.

Noin 37 prosenttia yrityksistä suunnittelee lisäävänsä työntekijämääräänsä ja 15 prosenttia yrityksistä puolestaan pelkää joutuvansa vähentämään väkeä vuonna 2001.

Työvoiman määrän kasvun odotetaan vuonna 2001 pysyvän teollisuudessa nykyisellään, mutta hidastuvan palvelualoilla.

Investointitoiminnan kasvun odotetaan teollisuudessa hidastuvan ensi vuonna kuluvaan vuoteen verrattuna, mutta palvelualojen yritysten investointitahdin odotetaan kiihtyvän.

Pohjoissuomalaisten yritysten yleinen suhdannetilanne on vuonna 2000 vertailtujen neljän alueen paras. Itä- ja länsisuomalaisten yritysten taloustilanne on keskiarvoa lievästi heikompi. Kaikilla alueilla toteutunut yleinen kehitys on vähintään odotetun kaltaista.

Uudellamaalla toimivat yritykset suhtautuvat ensi vuoden yleiseen suhdannekehitykseen luottavaisemmin kuin yritykset Länsi-Suomessa, Itä-Suomessa tai Pohjois-Suomessa.

IA
17.11.2000


Talous -sivulle