Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon
äänestys


Haku Verkkouutisista:




Ulkomaat


Puola siirtynyt käytännöllisyyden aikaan politiikassa

Puolan lokakuiset presidentinvaalit, jotka istuva presidentti Aleksander Kwasniewski voitti ylivoimaisesti, olivat merkki maan poliittisen kulttuurin muutoksesta. Voidaan sanoa, että puolalaiset ovat siirtyneet perinteisestä romanttisuudestaan käytännönläheiseen pragmatismiin.

Mafia tappaa syyttömät - ja syylliset

Italialaisia järkytti kuluneella viikolla 2-vuotiaan tytön kuolema Napolissa paikallisen mafian, camorran, luodeista. Pikkutyttö taisteli hengestään lähes viikon, mutta lopulta hän menehtyi päähän saamaansa luotiin.

Kenestä Arafatin seuraaja?

Palestiinalaisten presidentin Jasser Arafatin on jo vuosia kerrottu kärsivän useista sairauksista, ja moni ihmetteleekin, kuinka hauraan näköinen palestiinalaisjohtaja jaksaa matkustaa jatkuvasti ympäri maailmaa puhumassa palestiinalaisten asiasta.

Hiv leviää huimaa vauhtia Baltiassa

Hiv-tartuntojen määrä kasvaa jatkuvasti Baltiassa. Latviassa yllettäneen tänä vuonna jo noin tuhanteen viruksenkantajaan.

Suomesta tukea Narvan huumeongelmiin

Tämän vuoden syys-lokakuussa löytyi Itä-Virosta Narvan talousalueelta noin 200 uutta HIV-tartuntaa. Määrä on samaa suuruusluokkaa kuin viimeksi kuluneiden 12 vuoden aikana. Tilannetta yritetään nyt nopeasti korjata suomalaistuella.

Nuoret japanittaret turvautuvat plastiikkakirurgiin löytääkseen töitä

Japanittaret turvautuvat yhä useammin plastiikkakirurgiin menestyäkseen pitkällisen laskukauden kiristämillä työmarkkinoilla.

Valkoruplasta yhteinen valuutta?

Venäjä ja Valko-Venäjä siirtyvät yhteiseen valuuttaan vuoden 2005 alussa, päätettiin tiistaina Moskovassa kummankin maan yhteisen ministerineuvoston kokouksessa. Sopimuspaperit allekirjoitetaan kuitenkin vasta marraskuun lopussa maiden johtajien tapaamisessa.

Täysraittius tavoitteena Viron liikenteessä

Viro yrittää tiukennettujen tieliikennemääräysten avulla parantaa liikennekulttuuria. Maan parlamentti on hyväksymässä liikenteeseen täysraittiuden periaatteen.

Agent Orange kylvää edelleen tuhoa Vietnamissa

Yhdysvaltain armeijan Vietnamin sodassa käyttämän kasvimyrkyn - Agent Orangen - uskotaan olevan syypää jopa miljoonan vietnamilaisen terveyspulmiin.

Norjalaisille maksetaan hoito ulkomailla

Osa sairaalajonossa olevista noin 280 000 norjalaisesta pääsee piakkoin hoitoon ulkomaille.

Viron ympäristöhuolto paranee

Viron hallitus ottaa Euroopan investointipankilta (EIB) 12 miljoonan euron eli lähes 187 Viron kruunun (71 miljoonaa markkaa) suuruisen lainan taajamien vesi- ja viemäröintihankkeiden rahoittamiseksi.

EU-jäsenyys Jugoslavian tavoite

Jugoslavian liittotasavalta haluaa liittyä Euroopan unioniin. Presidentti Vojislav Kostunica sanoo, että EU-jäsenyys on maan ulkopolitiikan tärkein tavoite. Kostunican mukaan Jugoslavia haluaa lähentyä eurooppalaista perhettä mahdollisimman nopeasti.

Tapahtui näinä päivinä...

Sivun alkuun