Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon
äänestys


Haku Verkkouutisista:




Kotimaa


Häkämies: Huumerikollisuuden torjunta vaatii viranomaisyhteistyötä

Sisäministeri Kari Häkämies (kok.) osallistui keskiviikkona Turussa järjestettyyn avoimeen keskustelutilaisuuteen huumeista. Häkämies painotti viranomaisyhteistyötä huumerikollisuuden torjunnassa.

SPR:n avustustyön haaste lisätä paikallista toimintavalmiutta

Kansainvälisen Punaisen Ristin työtaakka vaikuttaa kasvavan jatkuvasti. Luonnonkatastrofit ovat entistä tuhoisampia, eikä sodille näy loppua. Suomen Punaisen Ristin katastrofivalmius on hyvä, mutta avustustyössä joudutaan entistä enemmän tekemään valintoja.

Tulevaisuusfoorumit käyntiin Lapista

Valtioneuvoston, eri ministeriöiden, eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan ja paikallisten toimijoiden järjestämien tulevaisuusfoorumien sarja käynnistyi Sodankylän Luostotunturilta. Lapin foorumissa keskeiseksi puheenaiheeksi nousi teknologinen osaaminen ja teknologian hyödyntäminen. Virkistävä näyttö osaamisesta saatiin Sodankylän avaruustutkimushankkeesta.

  • Teknologinen osaaminen myös matkailumyynnin haaste
  • Sodankylä tutkien menetelmäkehityksen kärjessä


  • Kuluva kesä on suosinut perhosia

    Kuluva kesä on ollut suotuisa perhosille, etenkin vaeltajille ja niille päiväperhosille, joilla riittää sopivia elinympäristöjä. Vaeltajista sinappiperhonen ja amiraali ovat esiintyneet runsaslukuisina.

    Kuntien elintarvikevalvonta puutteellista

    Eläinlääkintä- ja elintarvikelaitoksen ja Elintarvikeviraston tekemän arvioinnin mukaan liki 80 prosentilla Suomen 269 kunnasta ja kuntayhtymästä on vajausta elintarvikevalvonnassa.

    Hälytyspäivystäjän työ yhä useammin neuvontaa ja ohjausta

    Aluehälytyskeskuksen hälytyspäivystäjä saattaa työssään joutua vastaamaan yhtä hyvin puhelinkysymyksiin siitä, tarvitseeko lapsi Buranaa kuin hälyttämään palokuntaa palopaikalle, hälytyspäällikkö Maria Nousila-Wiik Helsingin juuri kymmenen vuotta täyttäneestä aluehälytyskeskuksesta kertoo.

    Suomenlahdella huolestuttavan paljon hapettomia alueita

    Ympäristöhallinnon tutkimusalus Muikun lähes kahden viikon tutkimusmatka Kymen ja Uudenmaan rannikkovesille sekä Saaristomerelle päättyy torstaina Helsinkiin. Alustavien tutkimustulosten mukaan merenpohjan tila Suomenlahdella on viimevuotista huonompi.

    Luonnonvarojen kulutus kasvaa Suomessa

    Ympäristöklusterin tutkimusohjelmaan kuuluva raportti Luonnonvarojen kokonaiskäyttö Suomessa on ilmestynyt. Raportissa kuvataan luonnonvarojen käytön kehittymistä Suomen taloudessa ja luonnonvarojen käytön riippuvuuksia talouden rakenteista.

    Suomen sukupuolitautien tilanne vakaa

    Sukupuolitautien tilanne on ollut Suomessa tänä vuonna vakaa. Heinäkuun loppuun mennessä ei ollut tapahtunut merkittäviä muutoksia edellisvuosiin verrattuna.

    Masennus painaa monen yliopisto-opiskelijan mieltä

    Masennus on yleisin yliopisto-opiskelijoiden mielenterveyttä horjuttava oire. Opiskeluaikana mielenterveydellisiä ongelmia aiheuttavat muun muassa itsenäistymiseen, oman identiteetin löytämiseen, ammattiuran selkiytymiseen ja parisuhteeseen liittyvät vaikeudet.

    Juutalaisvainoista uutta opetusaineistoa

    Opetushallituksessa valmistellaan natsi-Saksan juutalaisvainoista opetusaineistoa, jota näillä näkymin jaetaan kaikkiin kouluihin todennäköisesti vielä syksyn mittaan.

    Seurakunnat vastuussa ainutkertaisista esineistään

    Kirkkojen uskotaan kätkevän holveissaan suuria aarteita. Osalla esineistä on toki rahallinen arvonsa, mutta sitä merkittävämpi on niiden ainutkertaisuus.

    "Säännöllinen ruokailu suojaa lasta lihavuudelta"

    Vaikka äkkipäätä saattaisi olettaa asian olevan päinvastoin, säännöllinen ruokailu näyttää suojaavan lapsia lihavuudelta. Säännöllisten aterioiden merkitys lasten painonhallinnassa kävi ilmi ravitsemustieteilijä Seija Sihvolan väitöskirjassa.

    Sinilevämyrkkyjä vesilaitosten raakavesissä viime vuotta vähemmän

    Suomen ympäristökeskuksen tutkimuslaboratorio on tutkinut myös tänä kesänä sinilevämyrkkyjen esiintymistä vesilaitoksilla.

    Huumetietouskoulutus jatkuu yhteishankkeena Oulun läänissä

    Opettajien huumetiedon tarve on suuri. Tämä on havaittu vuoden kestäneen huumetietousprojektin aikana Oulun ja Raahen seudulla.

    Vakavia työaikarikkomuksia Uudenmaan työsuojelupiirin yrityksissä

    Kolmeneljäsosaa Uudenmaan työsuojelupiirin keväällä tarkastamasta 143 yrityksestä oli teettänyt työntekijöillään ylityötä.

    Uusi tekniikka auttaa saastuneen maaperän kunnostamista

    Helsingin kaupungin saastuneiden maaperien kunnostamiseen aiotaan saada apua uudesta menetelmästä.

    Maatalouden suojavyöhykkeiden suunnittelu etenee läntisellä Uudellamaalla

    Lohjan, Sammatin ja Nummi-Pusulan kunnissa sijaitsevilla Karjaanjoen vesistöalueilla aloitetaan peltojen suojavyöhykkeiden ja maisemanhoidon yleissuunnitelman laadinta.

    Hiljaisella tiedolla merkittävä asema sosiaalityössä

    Stakesin uusi tutkielma Sosiaalityön itsearviointi ja hiljainen tieto teos esittelee eri itsearviointimalleja ja tekniikoita ja antaa virikkeitä sosiaalityön kehittämiseen. Tutkielma kuvaa myös sosiaalityöntekijöiden haastatteluaineiston perusteella sitä, miten hiljainen tieto esiintyy sosiaalityöntekijöiden puheessa.

    Sivun alkuun