Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Kotitalouksien sähköstä jo viidesosa ostetaan kilpailutettuun hintaan



Kotitaloudet ostivat viime vuonna jo viidesosan sähköstään kilpailutettuun tai tarjoushintaan, ilmenee Energiamarkkinaviraston keräämistä tiedoista.


Vain pari prosenttia pienkäyttäjistä on varsinaisesti vaihtanut sähkön toimittajaa, mutta sähkökilpailun vapauduttua paikallisilta jakeluyhtiöiltä on irronnut sopimuksia ns. julkista listahintaa halvemmilla tarjoushinnoilla.

- Sähköä on saanut halvemmalla, jos asiakas sitoutuu tekemään toimittajan kanssa pitemmän, vaikka kahden vuoden sopimuksen, ylitarkastaja Antti Paananen Energiamarkkinavirastosta sanoo.

Kotitaloudet ovat voineet kilpailuttaa sähkönmyyjiä syksystä 1998. Muille käyttäjäryhmille sähkön kilpailutus tuli mahdolliseksi jo aikaisemmin, ja niille se alkaakin olla jo normaali käytäntö. Viime vuonna yritykset ja yhteisöt kilpailuttivat sähkösopimuksistaan jo yli kaksi kolmasosaa, selvästi enemmän jo vuotta aiemmin.

Paanasen mielestä nyt saavutettua kilpailun tasoa voi pitää jo melko hyvänä.
- Jos viidesosa kotitalouksien energiasta myydään tarjousten perusteella ja koko vähittäiskaupasta puolet, niin kyllä se pakottaa jo myyjät trimmaamaan toimintaansa, hän arvioi.

Sähkönmyyjien kilpailu pienkuluttajista näyttää ainakin ilmoitusten määrästä päätellen alkuinnostuksen jälkeen hieman laantuneen.

Paananen uskoo kilpailutuksen kuitenkin jatkossa vielä hiljalleen lisääntyvän, kun myyjän vaihtaminen ja hintojen vertailu saadaan mahdollisimman helpoksi ja markkinoille tulee lisää toimijoita. Sähkökaupasta on ollut kiinnostunut esimerkiksi Kesko.


Puolen miljardin säästöt

Yhteensä vähittäismarkkinoilla myydystä sähköstä kilpailutettiin viime vuonna noin 20 miljardia kilowattituntia eli noin puolet.

Asiakkaille koituneen säästön tarkkaa markkamäärää on vaikea tarkkaan arvioida. Paananen haarukoi summan asettuvan kuitenkin ainakin 500-600 miljoonan markan vaiheille, jos oletetaan, että jokaiselta kilpailutetulta kilowattitunnilta on saatu noin 3 pennin verran alennusta.

Sähköenergialiitto Senerin tilaston mukaan kotitaloussähkön verollinen hinta laski viime vuoden aikana lähes 2 prosenttia. Kilpailun lisäksi hinnan laskuun vaikutti myös sähköpörssin varsin edullinen hintataso ja sähkön runsas tarjonta.

Vuonna 1999 sähkön kokonaiskulutus oli Suomessa 77,9 miljardia kilowattituntia, josta jakeluverkkoihin liittyneet vähittäisasiakkaat käyttivät noin 40 miljardia kilowattituntia.

Loput sähköstä käytti kanta- ja alueverkkoihin liittynyt suurteollisuus, joka hankkii sähkönsä tukkusopimuksilla tai tuottaa sen itse.

STT-MH
18.8.2000


Talous -sivulle