Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Lakkosuma häämöttää maaliskuussa



Tuloneuvotteluilta odotettu lakkouhkien suma näyttää tulevan varmasti kuin kevät. Vaikka kierros alkoi jopa poikkeuksellisen sutjakasti, tilanne alkaa valtakunnansovittelijan toimistossa näyttää normaalin ruuhkaiselta.


Torstaihin mennessäö on annettu yhdeksän lakkovaroitusta. Niitä jatkamaan kevät voi tuoda mukanaan jo kaislikkohauiksi ristityt SAK:laiset teollisuusliitot, joiden odotetaan saalistavan muita parempia palkankorotuksia. Myös niiden neuvottelut uhkaavat päätyä lakkoiluun.


Merenkulun ulkomaanliikennettä ensi maanantaina uhannut lakonuhka siirtyy kahdella viikolla. Matkustaja- ja rahtilaivoja uhkaava lakko alkaa nyt 6. maaliskuuta, ellei työehdoista sitä ennen päästä sopuun.

Valtakunnansovittelija Juhani Saloniuksen sovittelema kiista uhkaa pitkittyä, sillä palkka- ja muihin työehtoihin liittyvien kysymysten ratkaisua vaikeuttavat laivojen ulosliputusta koskevat ongelma.

Varustamoilla on tarve siirtää laivojaan Suomen lipun alta muihin maihin, mikä vähentää suomalaismerimiesten työpaikkoja.

SAK:lainen Merimies-unioni vastustaa myös halvan ulkomaisen työvoiman pääsyä suomalaislaivoihin. Kiistan tekee vaikeaksi se, että asia ei kuulu sovittelussa ratkaistaviin asioihin, vaan lisärahaa merenkulun tukemiseen olisi saatava valtiolta.

Valtakunnansovittelija sovitteli kiistaa jälleen torstaina. Seuraava tapaaminen on perjantaina iltapäivällä.

Aamusta lähtien soviteltavana on myös joukko muita kiistoja. Jonossa ovat keinosiementäjien, veturimiesten ja Tampereen seudun linja-autonkuljettajien kiistat.


Yhdeksän lakkovaroitusta

Torstain työtaisteluvaroitukset nostivat soviteltaviksi tulevien lakonuhkien määrän jo yhdeksään. Maanantaina on sovitteluvuorossa jäänmurtajia 2. maaliskuuta uhkaava työnseisaus.

Samana päivänä on alkamassa Veturimiesten liiton lakko, Metsäteollisuuden puuhuoltoa vaarantava metsäkonealan lakko sekä kemian teollisuuden kaksi työtaistelua.

SAK:lainen Sähköliitto ilmoitti torstaina vauhdittavansa talotekniikan neuvotteluja ensi maanantaina annettavalla lakkovaroituksella, ellei työehdoista päästä sopuun. Lakko alkaisi 6. maaliskuuta.

Saloniuksen työlistan täyttyessä mm. teattereiden muusikoiden 1. maaliskuuta uhkaava lakko siirtyi jo piirisovittelija Esa Lonkan selvitettäväksi.

Yhdeksän lakkovaroituksen lisäksi soviteltavina on jo alkaneita työtaisteluita. Talven ensimmäistä, Valtion omistaman kiinteistönhoitoyhtiö Kapiteeli Oy:n lakkoa sovittelee Lonka.


Paikallisia työtaisteluita

Paikallisia työtaisteluja on jo useita. Perjantaina lakossa ovat yli 20 Stora-Enson tehtaan väen lisäksi noin 850 varsinaissuomalaista elintarviketeollisuuden työntekijää.

Elintarviketyöntekijät ovat parin päivän tempauksellaan vauhdittaneet toimintapäivillään elintarvikealan lukkiutunutta työehtosopimustilannetta useissa tehtaissa.

Aiemmin SAK:laisen Elintarviketyöläisten liiton SEL:n jäsenet ovat järjestäneet paikallisia mielenosoituslakkoja Helsingin ja Turun Valion meijereissä sekä varsinaissuomalaisissa leipomoissa.

Linja-autoliikenne uhkaa pysähtyä lähes kokonaan Tampereen seudulla, ellei seutuliikenteen korvausjärjestelmästä päästä sopimukseen auto- ja kuljetusalan työehtosopimusneuvotteluissa.

STT-IA
17.2.2000


Politiikka -sivulle