Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Muut lehdet torstaina 17.2.2000



Katsaus lehtien pääkirjoituksiin torstaina 17.2.2000


Kainuun Sanomien mielestä värisuoraan tuli mutka

Presidentinvaalien jälkeen käynnistynyt keskustelu porvarien voimien yhdistämisestä ei johtane kovin paljon puheita pitemmälle. Kokoomusta ja keskustaa ei kyetä yhdistämään ainakaan lähitulevaisuudessa.

Hanke voi kaatua jo niin raadolliseen asiaan kuin siihen, ettei kahden puolueen yhdistyessä ole tarjolla riittävästi johtajien paikkoja. Liian moni jäisi ilman omasta mielestään tärkeää pallia. Perinteinen tapa hoitaa ongelma on pistää pystyyn oma puolue samalla lailla syrjityksi itsensä tuntevien kanssa. Kannattajia riittäisi. Suomalainen on näet omimmillaan vastustaessaan muutoksiin tähtääviä herrojen hankkeita.

Jos kahden puolueen yhdistäminen olisi helppoa, vasemmalla se olisi jo tapahtunut. Sdp ja vasemmistoliitto eivät tavoitteiltaan juuri toisistaan eroa. Yhteistyökin sujuu. Silti puolueet ovat ja pysyvät erillisinä vielä pitkään. Perinteet velvoittavat.

Sitä paitsi kumpikin tietää, että yhdistyminen ei väistämättä lisää yhteistä voimaa, vaan saattaisi jopa supistaa sitä. Osa kannattajista voisi näet valua muualle, pieniin äärivasemmistolaisiin liikkeisiin, vihreisiin tai jopa porvarillisiin puolueisiin.

Etelän taajamissa ikänsä asuneen kokoomuslaisen ja syrjäkulmien navetoissa, pelloilla ja korvessa leipäänsä tienaavan keskustalaisen maailmat ovat kaukana toisistaan. Edellinen henkilö on suvaitseva, pitkälle koulutettu, kansainvälisesti ajatteleva, Euroopan unioniin myönteisesti suhtautuva. Jälkimmäinen saattaa olla kaikkea muuta, koska kokemus osoittaa, että muutokset tuovat hänelle lähinnä vaikeuksia.

Porvariaate yhdistää, mutta vain ohuesti. Vastassa ei ole edes kunnollista yhteistä ideologista vihollista niin kuin ennen. Sosialismi on kuollut ja kuopattu. Kumpikaan vasemmistopuolueista ei pyri sitä henkiin herättämään. Tämän päivän nuorehkolle suomalaiselle porvarin ja sosialistin välinen ero on yhtä mitätön kuin avo- ja avioliiton ero. Se nähtiin presidentinvaaleissa.

Vaikka yhteistä porvarillista aatepohjaa on, sen muokkaaminen käytännön teoiksi on toinen asia. Etelän jupin ja pohjoisen pienviljelijän etuja lienee useimmiten vaikea yhdistää. Viljelijäkin saattaa tuntea enemmän sympatiaa naapurin työtöntä demaria kuin pääkaupunkiseudun pörssipeluria kohtaan.

Isojen porvaripuolueiden yhteistyön mahdollisuuksia on silti hyvä kartoittaa. Politiikka on yhteisten asioiden ajamista ja mahdollisuuksien taitamista. Jos ja kun yhteisiä etuja havaitaan, niitä on yhdessä edistettävä. Muuten hyvin yhteen pelaava vasemmisto saa eduskunnan vähemmistöasemastaan huolimatta sanella liikaa poliittisen pelin sääntöjä.


Karjalainen pohdiskelee Hemilän jatkoa

Maa- ja metsätalousministeri Kalevi Hemilä (sit.) jatkaa sittenkin ministerinä hallituskauden loppuun. Asia varmistui, kun hallitusryhmien puheenjohtajat sopivat asiasta tiistaina. Siten myös kokoomuksen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Sauli Niinistö taipui Hemilän jatkamisen kannalle, vaikka Niinistö on aiemmin ilmoittanut - ja aivan perustellusti - vastustavansa pakastevirkoja.

Hemilä valittiin viime vuonna maa- ja metsätalousministeriön kansliapäälliköksi, ja tuolloin sovittiin, että Hemilä jatkaa ministerinä Suomen EU-puheenjohtajakauden yli. Hemilän sijaisena ministeriön kansliapäällikkyyttä hoitaa maanmittauslaitoksen johtaja Jarmo Ratia, jolla on varsinaisesta virastaan virkavapaata helmikuun loppuun saakka.

Kansliapäällikkyyden vastaanottamisen lykkääminen puheenjohtajakauden yli oli jossakin määrin perusteltua. Sen sijaan uusimmat perustelut Hemilän jatkolle eivät ole enää kestäviä, kun pääministeri Paavo Lipponen (sd.) toteaa EU:ssa olevan meneillään niin suuria maatalouteen liittyviä asioita, että Hemilän kokemukselle ja yhteyksille on käyttöä.

Euroopan talousyhteisön perustamisesta lähtien maatalouspolitiikka on ollut sen politiikan alueista yksi tärkeimmistä ja ehdottomasti kiistellyin. Nytkin ministerineuvoston muodollisista äänestyksistä reilusti yli puolet tapahtuu maatalouteen ja sisämarkkinoihin liittyvissä asioissa. Maatalous kuuluu EU:n menoluokista suurimpiin, ja sen merkitys vain kasvaa EU:n itälaajentumisen myötä. Lipposen esittämillä perusteilla Hemilää ei voitaisi vaihtaa koskaan.

Liioin ei ole perusteltua se, että näinkin merkityksellisessä tehtävässä oleva ministeri ei kanna tekemisistään samanlaista poliittista vastuuta kuin muut ministerit. Nykyisessä hallituspohjassa Hemilän paikan tulisi kuulua joko kokoomukselle tai RKP:lle.


Ilkan mielestä SKL laskee verkkonsa Kokoomuksen vesille

Vasemmalla laidalla on hykerrellen seurattu politiikan kentän porvarillisen puolen kuhinaa presidentinvaalien tuloksen selvittyä. Vasemmisto onnistui paitsi saamaan ehdokkaansa tasavallan presidentiksi myös porvarikentän sekaisin. Pahiten pallo on hukassa kokoomuksella. Nopeimmin vaaleista näyttäisi toipuneen Suomen kristillinen liitto, joka on näyttävästi laskenut verkkonsa kokoomuksen vesille.

"Keskustalla on suuria vaikeuksia tulla hyväksytyksi suurkaupungeissa. Kokoomus on menettänyt ideologiansa, joten nyt lienee kristillisdemokraattien aika tulla kokoavaksi voimaksi koko maahan", SKL:n puheenjohtaja Bjarne Kallis analysoi vaalien jälkeistä aikaa puolueensa viikkolehdessä Kristityn Vastuussa (6/2000).

SKL:n johto on kaksi kertaa turhaan yrittänyt puolueen nimen muuttamista kristillisdemokraateiksi. Seuraavan kerran asia on esillä runsaan vuoden kuluttua pidettävässä puoluekokouksessa. Kristillisdemokraattisella ideologialla on Kalliksen mukaan presidentinvaalien jälkeen entistä suuremmat mahdollisuudet: "Jotta pettyneet siirtyisivät meille, pitää olla tarjolla selkeä ja houkutteleva ideologia."

SKL toimintaa leimasi presidentinvaalien aikana tietty johdonmukaisuus, mikä antaa puolueelle ainakin jonkinlaisen moraalisen oikeutuksen puhua suulla suuremmalla.

Kallis puhui pitkään yhteisen porvarillisen ehdokkaan puolesta. Kun kokoomus ja keskusta eivät hankkeelle lämmenneet, SKL harkitsi vielä oman ehdokkaan asettamista, mutta luopui ajatuksesta. Ensimmäisen kierroksen jälkeen SKL:n johto ja kansanedustajat yksissä tuumin lähtivät julkisesti kampanjoimaan keskustan Esko Ahon puolesta.

SKL:n ideologinen toimeliaisuus on selvästi suunnattu kokoomuslaiseen väkeen. Mitään suurta repeämää SKL tuskin kokoomuksen kylkeen saa, vaikka pettymys puolueen kentällä julkisen keskustelun perusteella lienee ilmeisen suuri. Menihän presidentinvaalit kokoomukselta niin pieleen kuin ne yleensä saattoivat mennä.

Puolueen johdon sekoilu ehdokasasettelussa vei oman ehdokkaan mahdollisuudet jo alkuunsa. Virheiden suman kruununa oli puoluejohdon livistäminen porvaririntamasta toisella kierroksella, mikä sinetöi sosialistien vaalivoiton.

Lehtitietojen mukaan kokoomuksen puoluetoimistoon on tullut kentältä tietoja useista puolueesta eroamisista. Kuinka suuresta jäsenpaosta on kysymys, sitä ei puoluesihteeri Matti Kankare Ilta-Sanomien (16.2.) mukaan kykene vielä arvioimaan. Todellinen tilanne näkyy vasta kun selviää, kuinka moni kokoomuslainen jättää jäsenmaksunsa maksamatta. Maksulomakkeet on juuri postitettu.

Eräs mittari SKL:n ja kokoomuksen rajakahakassa ovat syksyn kunnallisvaalit. SKL:n kerrotaan liikkuvan ehdokasmetsällä todella ahkerasti. SKL on asettanut riman korkealle, sillä joissakin piireissä puolue tavoittelee kunnanvaltuutettujen määrän tuplaamista. Puolueessa on kannatuspotentiaali haarukoitu 10-15 prosenttiin. Tällä hetkellä SKL:n kannatus liikkuu 3-5 prosentin tietämissä.

Näinköhän Kallis aikoo haastaa kokoomuksen ihan tosissaan?


Kaleva kirjoittaa uudesta perustuslaista

Uusi perustuslaki on periaatteessa selkeä: valtioelinten suhteissa painopistettä on siirretty presidentiltä parlamentaarisille elimille, hallitukselle ja eduskunnalle. Pääministeristä tulee tavallaan Suomen toimitusjohtaja, vaikka presidentti johtaakin ulkopolitiikkaa. Yhteistoiminta- ja asioiden valmistelupakko kuitenkin sitoo valtion ykköshenkilön tiukasti valtioneuvostoon.

Perustuslaki ei kuitenkaan anna selkeää vastausta, miten vallanjako toteutetaan käytännössä. Suuret linjat ovat selkeitä, mutta piru piilee yksityiskohdissa. Ulkopolitiikkaan tarvitaan uudenlaisia käytäntöjä, sillä vanhat eivät vastaa perustuslain henkeä. Uusien menettelytapojen luominen ei ole helppoa. Kaiken kukkuraksi presidentti Martti Ahtisaari on vaikeuttanut asioista sopimista.

Nimittäessään Kimmo Sasin EU:n hallitusten välisen konferenssin vetäjäksi Ahtisaari saneli valtioneuvoston pöytäkirjaan lausuman, jonka mukaan hän aikoo istuttaa uuden ulkoministerin Erkki Tuomiojan sekä HVK:n että laajentumisneuvotteluihin. Pääministeri taas on ollut kiusaantunut alituisista puheista SDP:n ulkopoliittisesta värisuorasta ja halunnut jakaa EU-kokouksissa vastuuta myös kokoomukselle. Tämän on syytä toteutua.

Lisäksi presidentin kanslia on aiheuttanut hämminkiä vaatimalla, että eräiden merkittävien virkojen nimitysvalta tulisi sittenkin säilyttää presidentillä. Tällaisia olisivat mm. tietosuoja- ym. valtuutettujen nimittäminen. Outoa on, että vaatimus esitettiin eduskunnalle asiaa koskevan lakiesityksen käsittelyssä kirjeellä, joka oli allekirjoitettu vaalipäivänä 6. helmikuuta.

Vielä omituisemmaksi asian tekee se, että joulukuussa lakiesityksen presidentille esitteli ulkoministeri, tuleva presidentti Tarja Halonen oikeusministerin ollessa estyneenä. Onneksi eduskunta ei vaatimukselle korviaan lotkauttanut.

EU-kokouksen edustuskiistaan hallituksen on etsittävä kunniallinen ratkaisu. Ahtisaaren lausuma voidaan ohittaa, jos Tuomioja nimitetään toisen ja Sasi toisen valtuuskunnan johtoon vasta uuden presidentin esittelyssä. Jos ulkoministeriö oli Ahtisaaren lausuman takana, kuten on arveltu, sen on syytä ottaa lusikka kauniiseen käteen. EU-asiat eivät sille enää kuulu, vaan valtioneuvostolle, siirtyyhän EU-sihteeristökin pääministerin alaisuuteen valtioneuvoston kansliaan.

Tätäkin tärkeämpää on sopia presidentin, pääministerin ja ulkoministeriön työn- ja vastuunjaosta ulkopolitiikassa. Kipukohta kulminoituu siihen, kuka johtaa hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittista ministerivaliokuntaa.

Ahtisaaren vaatimuksesta hän on johtanut, mutta valtioneuvoston ohjesäännön mukaan pääministeri johtaa myös tämän valiokunnan työtä. Jos Halonen haluaa toimia kuten Ahtisaari, valtioelinten yhteentörmäys on lähellä. Sopu on saatava, sillä ei uusi presidentti voi aloittaa kauttaan toimivaltakriisillä. Se ei olisi sitä yhteistyötä, josta hän puhui vaalitaistelun aikana.

Koonnut: TK
17.2.2000


Muut lehdet -sivulle