Muut lehdet perjantaina 18.2.2000

Demarin mukaan värisuorapuheet ovat perusteettomia

Keskustaopposition toistuvat väitteet ulkopolitiikan sosialidemokraattisesta värisuorasta ovat joutuneet uuteen valoon pääministeri Paavo Lipposen (sd.) todettua uusimmassa Suomen Kuvalehdessä, että Kokoomus ei halunnut presidentinvaalin jälkeenkään ottaa pääministerin esittämää ulkoministerin paikkaa.

Kokoomuksen puheenjohtajalle, valtiovarainministeri Sauli Niinistölle sopii edelleen hallitusneuvotteluissa ratkaistu salkkujako.

Kun tasapainon vuoksi ei ole mahdollista, että yhdellä puolueella olisi sekä ulko- että valtiovarainministerin salkut, Kokoomus haluaa painottaa jälkimmäistä. Kanta on ymmärrettävä, sillä ulko- ja EU-asioiden ohella budjetti- ja talouspolitiikka on toinen todella merkittävä asiakokonaisuus hallituksen toiminnassa.

Puheet ulkopolitiikan värisuorasta ovat olleet alun alkaen omituisia ja väkinäisiä. Pääministerin ja ulkoministerin paikoista sovittiin eduskuntavaalien jälkeisissä hallitusneuvotteluissa. Presidenttinä puolestaan jatkaa yhä SDP-taustainen henkilö suoran kansanvaalin tuloksen perusteella. SDP ei ole kaapannut mitään, vaan paikat perustuvat vaaleihin ja parlamentaarisiin neuvotteluihin.

Ulkopoliittisen vastuutaakan jakaminen hallituksen sisällä, mihin pääministeri on toistuvasti viitannut, on sitten eri asia. Euroopan unionilla on mm. laajentumisen ja kriisinhallinnan tehostamisen vuoksi kehitysvaihe, josta aiheutuu poikkeuksellisen suuri työmäärä.

Ulkoministerille olisi ilmeisesti suorastaan fyysinen mahdottomuus kantaa koko kuormaa muiden velvollisuuksien lisäksi, ja siksi kannattaa tehtäviä jakaa myös Eurooppa-ministerille, koska sellainen on hallituksessa. Järkevät ratkaisut ovat varmasti tehtävissä, kunhan Tarja Halonen on aloittanut presidenttinä ja Erkki Tuomioja ulkoministerinä.

Maaliskuun alusta voimaan tulevan uuden perustuslain soveltamisesta käytäntöön ulko- ja EU-politiikassa tulee ilman muuta monenlaisia pohdintapaikkoja esimerkiksi presidentin ja pääministerin välillä, mutta hallituksen sisäisen työskentelyn järkeistäminen ei ole kohta, jossa olisi aihetta erityisiin vääntöihin.

Hemilän jatkoaika kiukuttaa Lallia

Lehtitietojen mukaan hallitusryhmät ovat päässeet sopuun siitä, että maatalousministeri Kalevi Hemilä jatkaa ministerinä koko hallituskauden. Hemilä ei näin ollen ota vielä kolmeen vuoteen vastaan ministeriönsä kansliapäällikköyttä. Virkaa, jota hän keväällä haki ja johon hänet nimitettiin.

Tällä ratkaisulla hallituspuolueet siunaavat sen, että maatalouteen ja maaseutuun liittyvät kysymykset pidetään edelleen normaalin politiikan ulkopuolella. Tilanne ei ole terve eikä se voi olla jättämättä kielteisiä jälkiä maatalouden ja maaseudun kehitykseen.

Kalevi Hemilä on monella tavalla pätevä ja asiansa osaava virkamies. Hänen hartiansa ovat kuitenkin liian kapeita kantamaan vastuuta koko elinkeinosta ja suomalaisesta maaseudusta. Ei lupaa hyvää maataloudesta elävien kannalta, ettei vieläkään yksikään hallituksessa istuva puolue halua ottaa tätä politiikan lohkoa vastuulleen.

Maatalousministeriön toiminnan osalta Hemilän jatkaminen ministerinä ei myöskään ole hyvä ratkaisu. Valta ministeriössä keskittyy pienten yksityiskohtienkin osalta liiaksi yksiin käsiin.

Kun maan hallitus haluaa pitää maatalouden ja maaseudun kohtalonkysymykset poliittisen keskustelun ulkopuolella, on opposition tehtävänä huolehtia entistäkin painavammin näiden asioiden esilläpidosta eduskunnassa.

Tässä onkin ilmeisesti yksi syy Hemilän ministeriyden suosioon nykyisissä hallituspuolueissa. Maaseudulla voidaan jättää rakennemuutoksen puristuksiin huoletta, sillä jos keskustaoppositio asiasta metelöi, se voidaan sitten kääntää keskustaa puoluetta vastaan. Nykyisillä hallituspuolueilla ei ole mitään sitä vastaan, että keskusta leimautuu vain viljelijöiden asioiden esillä pitäjäksi.

Tämä on alhaista poliittista peliä kovilla panoksilla. Ilman kannattavaa maataloutta Suomen maaseutu kuihtuu. Tarvittaisiin voimakasta kasallista yksimielisyyttä elävän maaseudun säilyttämisen puolesta. Hemilän jatkaminen ministerinä on sinetti sille, että maatalous ja maaseutu halutaankin pitää toisen luokan kysymyksenä, vain virkamiesasiana.

Suomenmaan mukaan keskusta esittää yhteistyöneuvotteluja

Keskustan puoluehallituksen työvaliokunta ilmoittaa suhtautuvansa myönteisesti yhteistyökeskustelujen aloittamiseen keskustan ja kokoomuksen välillä. Työvaliokunnan kannanoton mukaan yhteisiin pohdintoihin voisivat osallistua sekä ruotsalainen kansanpuolue että kristillinen liitto.

Kannanoton painoarvoa lisää, että kokouksessa oli paikalla vaalilomaltaan palannut mutta vielä puheenjohtajan tehtävästä vapaana oleva Esko Aho. Työvaliokunta velvoittikin Ahon ottamaan henkilökohtaisesti yhteyttä kokoomuksen puheenjohtajaan Sauli Niinistöön yhteistyöasiassa.

Vaatimus saada aikaan jotain porvarillisten puolueiden yhteistyön parantamiseksi on elänyt voimakkaana sekä keskustan että kokoomuksen kenttäväen piirissä viime viikkojen ajan. On hyvä, että keskusta haluaa nostaa asian nyt puolueiden ja vielä puolueiden johdonkin väliseksi.

Vain sillä tavalla se voi johtaa johonkin konkreettiseen valtakunnallisellakin tasolla. Kunta- ja maakuntatasollahan porvarillisten puolueiden yhteistyö ei ole ollut kummallisuus tähänkään asti.

Keskustan työvaliokunta listaa kannanotossaan muutamia tärkeitä kysymyksiä, joissa sen mielestä "tulisi etsiä kokoomuksen ja keskustan yhdessä hyväksymiä ratkaisuja". Muotoilu on niin hyvä, kuin se voi olla silloin, kun toinen osapuoli on hallituksessa ja toinen oppositiossa. Tämä tuleekin epäilemättä olemaan yhteistyökeskustelujen suurin mahdollinen kompastuskivi.

Nähtäväksi jää, miten päähallituspuolue SDP ja pääministeri Paavo Lipponen suhtautuvat yhteistyöajatukseen, jonka voi tulkita kovin monella tavalla. Toistaiseksi Lipponen on osoittanut armeliaisuutta.

Jos keskustelut saadaan käyntiin jollain tavalla, esimerkiksi seminaarien muodossa, on päästy jo alkuun. Liikaa ei pidä odottaa liian nopeasti. Toisaalta politiikka on myös taitolaji, jossa pienetkin kysymykset voivat nousta yllättäen vaikuttaviksi tekijöiksi.

Keskustan työvaliokunnan kannanotto on suoraa seurausta presidentinvaalitapahtumista. Tätä taustaa vasten se on hyvin konkreettinen ja ymmärrettävä. Samalla se on myös virkistävä uusi aloite Suomen muuten niin jähmeässä ja yksitoikkoisessa poliittisessa ilmapiirissä.

Toivottavasti kokoomus puolueena ja erityisesti sen puheenjohtaja Sauli Niinistö ovat valmiita muodossa tai toisessa sellaisiin pohdintoihin, jotka voivat joskus tulevaisuudessa johtaa uusiin poliittisiin avauksiin.

Ilkka tuomitsee pakastevirat

Takavuosina poliittisen elämän tervehdyttämistalkoiden eräs keskeinen alue oli niin sanottujen pakastevirkojen karsiminen. Pakastevirka tarkoittaa korkeaa virkaa, johon poliitikko on nimityttänyt itsensä, mutta ei hoida tehtävää. Virka on varattu laskeutumispaikaksi siltä varalta, että politiikassa alkaa meno tökkiä.

Pahimmilleen poliitikkojen virkojen saalistus ryöstäytyi Holkerin sinipunahallituksen aikana 1987-91, jolloin usealla johtavalla SDP:n ja kokoomuksen poliitikoilla ja ministerillä oli pakastevirka odottamassa. Oli Suomen Pankin johtokunnan jäsenyyttä, Kelan johtajan paikkaa, Veikkauksen toimitusjohtajuutta, Alkon pääjohtajuutta, oli maaherran virkaa, työnantajajärjestön päällikkyyttä ja suurlähettilään virkaa. Jollakin poliitikolla taisi olla jemmassa virka jopa eduskunnassa.

Virkasaalistuksesta pääsi osalliseksi myös Pekka Vennamon johtama SMP, jonka vaalimenestys oli osaltaan johtunut kiivaasta poliittisten virkanimitysten vastustamisesta. Vennamolaiset saivat jaossa muun muassa maaherran viran ja Yleisradion johtajan paikan. Puheenjohtaja Vennamo itse nimitettiin Postin johtoon.

Villiksi käynyt meno herätti kansalaisissa syvää paheksuntaa ja tärveli politiikan muutoinkin alamaissa ollutta mainetta. Hallitusherrojen ja -rouvien pakastevirat olivat yhtenä keskeisenä syynä hallitusrintaman romahdusmaiseen tappioon eduskuntavaaleissa 1991. Keskustan vaalivoitto ja sitä seurannut Ahon porvarihallitus 1991-95 tervehdyttivät virkanimityksiä, vaikka aivan kastumatta sekään hallitus ei nimityksistä selviytynyt.

Poliittisia nimityksiä on aina ollut eikä niissä sinällään ole mitään moitittavaa, jos virkaan nimitetty henkilö täyttää pätevyyskriteerit. Ammattitaito ja osaaminen nousivat Ahon hallituksen aikana puoluejäsenkirjaa tärkeämmäksi nimityksissä.

Räikeimmät poikkeukset linjasta tapahtuivat Martti Ahtisaaren tultua presidentiksi. Ahtisaari koki ilmeisesti olevansa kiitollisuuden velassa SDP:lle ja junaili muutamia tärkeitä virkoja sosialidemokraateille. Omituisin tapaus oli Kaarina Suonion (sd) nimitys Hämeen läänin maaherraksi, jossa tehtävässä hän ei viihtynyt kuin hetken. Myös Suomen EU-komissaarin viran Ahtisaari junaili demareille vastoin hallituksen kantaa.

Suurin muutos tapahtui pakastevirkojen kohdalla, niistä päästiin Ahon hallituksen aikana eroon. Jos poliitikko nimitettiin johonkin korkeaan virkaan, hän otti tehtävän vastaan välittömästi.

Muutaman vuoden hiljaiselon jälkeen vanha ja tympeä nimityskulttuuri on palannut. Kokoomuslaiselle sisäministerille Kari Häkämiehelle näyttää olevan erinomaisen vaikeaa päättää jatkaako politiikassa vai siirtyäkö Kuopion kaupunginjohtajan virkaan, jota hän ehtinyt hoitaa vasta muutaman kuukauden. Häkämiehen sanotaan kyttäävän sisäministeriön kansliapäällikkyyttä.

Vielä härskimpi on maa- ja metsätalousministeri Kalevi Hemilän tapaus. Hemilä saalisti viime vuonna itselleen ministeriönsä kansliapäällikön viran, jota ei ole vielä päivääkään hoitanut. Tuoreen päätöksen mukaan Hemilä jatkaa ministerinä hallituskauden loppuun. Pakastevirkaa hoidetaan tilapäisvoimin.

Moraalisen ongelman lisäksi Hemilän tapaukseen liittyy poliittisen vastuun pakoilu. Hemilä istuu kokoomuksen mandaatilla, mutta vailla mitään poliittista vastuuta. Onko todella niin, ettei kokoomuksesta löydy mitat täyttävää maa- ja metsätalousministeriä? Jos ei löydy, tehtävää voisi tarjota RKP:lle tai vihreille, joiden eduskuntaryhmässä on alan asiantuntemusta.

Koonnut: TK
18.2.2000

Muut lehdet -sivulle