Muut lehdet tiistaina 23.2.2000

Kansan Uutisten mukaan puolueet ovat ja pysyvät

Presidentinvaalit sysäsivät alulle vilkkaan keskustelun sekä porvaripuolueiden että vasemmistopuolueiden yhteistyöstä, jopa yhdistymisestä. Keskustelu laantunee pian johtamatta sen konkreettisempiin tuloksiin ideologisen vedenjakajan kummallakaan puolella.

Aika on ajanut monin tavoin ohi puoluerakenteemme, joka on yhä pääosin sama kuin viime vuosisadan alussa. Puoluerakenne muuttuu kuitenkin ällistyttävän hitaasti.

Väli-Suomen sanomalehtien Sunnuntaisuomalaisen teettämä mielipidetutkimus kannusti porvaripuolueita yhteistyöhön, mutta kaatoi kylmää vettä innokkaimpien puolueiden yhdistämistä puuhailevien niskaan.

Kahdeksankymmentä prosenttia keskustalaisista ja vajaat seitsemänkymmentä prosentti kokoomuslaisista kannattaa kahden suuren porvaripuolueen yhteistyön lisäämistä, mutta puolueiden yhdistäminen ei saa tukea kummassakaan puolueessa.

Vasemmiston kannattajien keskuudessa ei ole tehty vastaavaa tutkimusta, mutta arvatenkin tulokset olisivat hyvin samansuuntaisia. Todennäköisesti selvä enemmistö Sdp:n ja Vasemmistoliiton kannattajista tukee vasemmiston yhteistyötä, mutta vain harva kannattaa puolueiden yhdistämistä.

Keskustan ja kokoomuksen yhteistyökeskustelut ovat pelkkää taivaanrannan maalailua niin kauan kuin toinen niistä on hallituksessa ja toinen oppositiossa. Enintään keskustelut pohjustavat mahdollista porvarihallitusta seuraavien vaalien jälkeen. Silläkin olisi tietenkin suuri merkitys.

Vasemmisto on sen sijaan päässyt sanoista tekoihin. Yhteistyöstä on jo tullut niin luonnollinen olotila, että on vaikeaa kuvitella esimerkiksi sitä, että toinen vasemmistopuolue olisi hallituksessa ja toinen oppositiossa. Silti johtopäätökset, että puolueet olisivat piankin yhdistymässä ovat vailla pohjaa.

Ideologiset tekijät eivät enää perustele vasemmistopuolueiden erilliselämää. Lähes vuosisadan jatkunut jako on kuitenkin jättänyt niin vahvat erilliselämän perinteet, ettei niitä murreta muutamassa vuodessa. Puolueita ei edes pystyttäisi yhdistämään järjestöpäätöksellä; osa väestä jatkaisi joka tapauksessa erilliselämää.

Olisiko vasemmistopuolueiden yhdistämisestä enemmän hyötyä vai haittaa? Mitä sellaista sillä olisi saavutettavissa, jota ei nyt saavuteta yhteistyöllä? Hyvin vähän - ehkä vain synergia- ja rationalisointihyötyä, kun tarvittaisiin vain yksi puolueorganisaatio. Mutta todennäköisesti yhdellä haravalla saataisiin haravoiduksi vähemmän kannatusta niille asioille, jotka ovat koko vasemmistolle tärkeitä, kuin nyt saadaan kahdella haravalla.

Yhteistyössä on kehittämisen varaa. Seuraava konkreettinen kohde ovat lokakuun kunnallisvaalit. Vasemmiston tulisi niissä mahtua samaan vaaliliittoon mahdollisimman monessa kunnassa. Keskustan yksin hallitsemissa kunnissa kannattaa tavoitella jopa kaikkien muiden kuin keskustan yhteisiä vaaliliittoja.

Yhteistyö purkaa vähitellen menneisyyden painolasteja, ja keskustelu vasemmistopuolueiden yhdistymisestäkin tulee ehkä joskus ajankohtaiseksi. Mutta jos sitä yritetään ennen kuin ihmiset ovat siihen kypsiä, vanhat pelot vain vahvistuvat ja yhteistyön edellytykset heikkenevät.

Suomenmaa pelkää, että keskusta karsinoidaan Euroopan ulkomuseoksi

Max Jakobsonin kehittelemä puoluekentän uusjako eurosuomalaisiin ja vanhasuomalaisiin on sinänsä näppärä. Siihen on tartuttu hanakasti sinipunayhteistyön pyhittämiseksi. Keskusta ei kuulu eurovalaistuneiden joukkoon ja joutaa olla oppositiossa.

Tämäkin jako, kuten karkeat jaot yleensä, tekee väkivaltaa todellisuudelle. Se että keskusta olisi Eurooppa-kielteinen, on väärä todistus. Puolueen kannattajien enemmistö kyllä suhtautui kielteisesti tai epäillen Euroopan unionin jäsenyyteen, mutta Suomen Keskustan puoluekokouspäätöksellä jäsenyys asiallisesti ratkaistiin. Kaikkien puolueiden kannattajissa oli runsaasti EU-jäsenyyden vastustajia, ja koko kansa jakautui melko tasan kahtia. Nyt eletään EU-Suomessa ja pulinat pois.

Koko unionijäsenyys oli - hyvä tai paha - keskustalaisen pääministerin Esko Ahon henkilökohtainen projekti. Presidentinvaaleissa hän sai runsaasti ääniä alueilta, joita ei millään muoto voi luokitella Jakobsonin asteikolla vanhasuomalaisiksi.

Vanhasuomalaisuuskin on hyvästä, jos se tarkoittaa Suomen kansallisten etujen tiukkaa puolustamista yhdentyvässä Euroopassa. Eurosuomalaisuus on pahimmillaan nöyristelyä Brysselin ja suurten jäsenmaiden edessä.

Keskustalaisen liikkeen juuret ovat maaseudulla samaan tapaan kuin useimpien suomalaisten juuret. Maaseudun ja maakuntien asian ajamisessa ei ole tungosta. Ylipäänsä maan tasapainoinen kehittäminen on jäänyt lähinnä keskustan vastuulle.

Keskusta on silti koko maata edustava valtakunnallinen puolue, jolla on pitkä ja ansiokas perinne Suomen kansainvälisen aseman turvaajana niin suhteessa Neuvostoliittoon kuin Euroopan unioniinkin. Sen karsinoiminen Euro-Suomen ulkomuseoksi ei onnistu.

Hämeen Sanomat arvioi porvariyhteistyöpuheita

Keskustelu kokoomuksen ja keskustan porvariyhteistyön tiivistämisestä sai vauhtia presidentinvaaleista, joissa demari Tarja Halonen voitti keskustan Esko Ahon. Varsinkin keskustassa intetään edelleen, että Aho olisi valittu presidentiksi, jos kokoomuksen johto olisi selkeästi tukenut porvarillista ehdokasta. Väite on jossittelua.

Lisää vauhtia porvariyhteistyötä koskevat kaavailut saivat muun muassa Keskisuomalaisessa julkaistusta Sunnuntaisuomalaisen mielipidekyselystä. Tuloksen perusteella sekä kokoomuksen että keskustan kannattajat haluavat koota porvarien rivejä. Ajatus kokoomuksen ja keskustan yhdistämisestä saa kuitenkin tylyn tyrmäävän vastaanoton.

Keskustavetoinen Sunnuntaisuomalainen saa oikein asetetulla kysymyksellä mieleisensä vastauksen. Kukapa nyt periaatteellisella tasolla porvariyhteistyötä vastustaisi!

Tuskin suomalaisilla on keskimäärin mitään sitäkään vastaan, että monipuoluejärjestelmässä kaikki vastuulliset puolueet yrittävät hoitaa yhteistyössä, sovinnossa, maan asioita parhaalla mahdollisella tavalla.

Kansalta ei edes vertailun vuoksi kysytty, kuinka myönteisenä se näkee vaikkapa kokoomuksen ja SDP:n hallitusyhteistyön. Kokoomusjohtaja Sauli Niinistö sivuaa aihetta Nykypäivässä. Hallitusyhteistyö todistaa hyvin erilaisten tahojen voivan Suomessa sietää toisiaan, korostaa Niinistö.

Kokoomuksen ja keskustan yhteistyökaavailuissa on hieman keskustaväritteinen perusvire - keskusta tekee asialla myös politiikkaa, sillä kokoomuslaisia syyllistetään Ahon tappiosta. Kokoomuksen ja demareiden yhteistyö ei ole niin suuri kummajainen kuin keskusta antaa ymmärtää. Muun muassa Hämeenlinnassa puolueet ovat olleet yhteistyössä jo vuosikymmenet. Matkan varrella on ollut riitoja, mutta pääsääntöisesti yhteistyö on palvellut hämeenlinnalaisten etua.

On aivan totta, että vasemmistolla on liikaa valtaa vaalitulokseen nähden, mutta ei tämän tosiasian varaan voi rakentaa porvaripuolueiden yhteistyötä. Sille täytyisi löytää aatteellinen perusta. Jos kokoomus ja keskusta etsinnässään onnistuvat, on edessä vielä politiikan sisällöstä sopiminen.

Porvarillisen yhteistyön tiellä on kokoomuksen ja keskustan sisäinen hajanaisuus. Etelä-Suomen kaupungissa asuvan nuoren kokoomuslaisen on usein helpompaa sopia politiikan sisällöstä demarin kuin pohjoissuomalaisen keskustalaisen kanssa. SDP-kokoomus-akseli päivänpolitiikassa saattaa jopa vahvistua, jos demarit ottavat etäisyyttä ay-liikkeeseen. Kokoomuslaisia vasemmistolaisen ay-liikkeen ylisuuri valta poliittisessa päätöksenteossa kiistatta ärsyttää.

Ilkan mukaan uusi Venäjä juhli ensimmäistä voittoaan

Valloitettuaan Groznyn Venäjän sodanjohto saattoi julistaa Tshetshenian kapinan kukistetuksi. Saavutuksen kunniaksi kapinalliskansan raunioituneessa pääkaupungissa järjestettiin näyttävä monen aselajin voitonparaati, eikä kunniamerkkejä säästelty. Puolustusministeri Sergejev vastaanotti paraatin. Vt. presidentti Vladimir Putin, sotaretken varsinainen isä, kiitteli Kremlissä terroristien tuhoamista.

Tshetshenian kapina on pääosin kukistettu. Niin alas kuin Venäjä onkin sotilaallisesti vajonnut, runsaan miljoonan asukkaan kansalle se sentään pärjäsi. Suurin osa kapinallisten sotavoimasta on tuhottu ja loput ajettu Kaukasus-vuoristoon. Venäjä kontrolloi taas voittomaataan, joka ehti olla nelisen vuotta käytännössä itsenäinen.

Voiton - vielä keskeneräisen - hinta on ollut korkea. Sodan uhrien määrästä on vasta karkeita arvioita, mutta yksin kaatuneiden venäläissotilaiden määrä on tuhansia eli nykyaikaiseksi sodaksi huomattavan korkea.

Venäjän taloutta sota on rasittanut ankarasti. Erityisen raskaasti sota on koetellut Venäjän ulkosuhteita. Länsi on joutunut venyttämään kärsivällisyytensä äärimmilleen ja vaarantamaan omaa uskottavuuttaan, mutta ei ole kuitenkaan tohtinut sanallisia moitteita jyrkempiin painostustoimiin ryhtyä. Viimeinen kiusa lännen kannalta ovat venäläisten perustamat keskitysleirit, joissa tshetsheenejä kohdellaan hyvin raa´asti.

Kannattiko siis Putinin sotaretki Venäjälle?

Niin absurdilta kuin tuntuukin, vastaus on myönteinen. Kun Vladimir Putin sanoo, että sotaretken kuukaudet ovat olleet "ratkaiseva käännekohta maan asevoimille ja viranomaisille ylipäätään", hän puhuu monessa suhteessa totta. Groznyin paraatilla uusi Venäjä juhli ensimmäistä sotilaallista voittoaan. Rappiostaan huolimatta Venäjä on suurvalta. Suurvalta tarvitsee itsetietoisuutta. Sen on erittäin vaikea elää tappioiden muistoissa.

Venäjälle oli voitto myös se, että länsi pidättäytyi puuttumasta sen asioihin. Venäjä kutsui itse sotaa pelkäksi terrorismin vastaiseksi taisteluksi, ikään kuin sisäisen rikollisuuden kitkemiseksi. Sitä se ei tietysti ollut. Kyse oli pienen kaukasialaiskansan epäonnistuneesta yrityksestä itsenäistyä vieraasta herruudesta.

Länsi, jonka omaatuntoa painoi äskeinen kovin suorasukainen toiminta Serbiassa ja sen kapinaan nousseessa Kosovon maakunnassa, tunnusti alusta lähtien, että Tshetshenia on Venäjän sisäinen asia. Länsi kunnioittaa Venäjän suvereenisuutta rajojensa sisällä niin kauan kuin Venäjän omat voimat riittävät.

Venäjä protestoi Naton toimia vastaan Serbiassa ja välit viilenivät kovasti. Jo ennen kuin taistelu Tshetsheniassa kääntyi sen voitoksi, Nato liennytti suhteita Venäjään. Yhdysvallat tunnustaa Venäjän yhä maailman kakkoseksi - niin kuin on syytäkin. Ydinase on yhä käyttövalmiina.

Putininille henkilökohtaisesti menestyksekäs sota oli ratkaisevan tärkeä. Olisi suuri ihme, ellei hän voita ensi kuussa pidettäviä presidentinvaaleja. Se taas olisi mitä ilmeisimmin onneksi sekä Venäjälle että muulle maailmalle. Jeltsinin valta näkyy siirtyvän lujiin käsiin.

Venäjä tarvitsee demokratiaa, uudistuksia ja muutoksia, mutta ennen kaikkea kuria ja järjestystä. Se syntyy vain, jos kansa, jolla ei juuri vastuullisen demokratian perinteitä ole, tietää yläpuolellaan olevan voimaa, jota tarvittaessa käytetään.

Putin on ulkomailla etupäässä vihattu ja omassa maassaan paitsi suosittu myös pelätty. Lähtökohdat uuden Venäjän johtajaksi ovat siten aika hyvät.

Kainuun Sanomat kyselee miksi politiikka ei kiinnosta nuoria

Nuori kansalainen -selvitys osoitti, että nuoret eivät ole kiinnostuneita politiikasta. Sitä on siunailtu: eivätkö ne tiedä mitään. Mutta syitäkin kannattaa pohtia.

Kyselyn tuloksissa on ollut ensimmäinen ihmettelyn aihe nuorten tietämättömyys poliittisesta perusjaosta oikeistoon ja vasemmistoon. Viidennes vastaajista uskoi, että kokoomus on vasemmistopuolue.

Ihmettelyyn on tuskin aihetta, kun aikuisetkaan eivät ole enää politiikasta kiinnostuneita. Lähinnä henkilöt kiinnostavat, sillä samaistuminen on silloin helpompaa. Vikaa on kai puolueissakin, sillä viime vuosikymmenen kehitys on tehnyt entisistä kilpailijoista saman kaavan mukaisia toimijoita. Puolueet ja koko politiikka on mobilisoitu vastaamaan päälle kaatuviin ongelmiin samanlaisin keinoin.

Jos puolueiden välillä olisi ideologisia eroja samaan tapaan kuin 60- ja 70-luvuilla, peruskoululaisetkin osaisivat vastata kysymyksiin ja jopa kertoa mielipiteensä poliittisista kysymyksistä. Aatteellisten erojen osoittaminen on kuitenkin käynyt hankalaksi jopa politiikkaa ikänsä seuranneille aikuisille.

Kiinnostus peruskouluaan päättävien politiikantietoihin oli seurausta presidentinvaalin asetelmista. Niissäkään ideologiset vastakkaisuudet eivät purreet. Eroja ehdokkaiden ja heidän taustaryhmittymiensä välille syntyi lähinnä painotuksissa. Toisella kierroksella pääehdokkaat näyttivät kumpikin lähinnä hakevan maltillista vaihtoehtoa ääriliberaalille markkinataloudelle.

Ei ole ihme, jos 15-vuotias suomalainen ei näistä lähtökohdista jaksa kiinnostua eikä osaa asettaa sanojaan samalla tavalla kuin kyselyn tekijät olettavat.

Nuorten tiedot ja mielipiteet kannattaa ottaa kannustuksena koko poliittiselle järjestelmälle: Tuottakaa politiikkaa, josta saa selvän. Älkää välttäkö virheitä niin perusteellisesti, että loputkin puolueiden väliset erot jäävät piiloon pyöreän puheen taakse.

Nuorten kiinnostuksen puute on silti vakava varoitus niille, jotka jaksavat olla huolissaan demokratian toimivuudesta. Kansanvalta ei toimi, ellei politiikasta kiinnostuneita ja hyvin tiedoin varustettuja kriittisiä äänestäjiä riitä. Politiikan henkilöityminen ei korvaa aidon poliittisen osallistumisen puutetta.

Loppujen lopuksi ei ole tärkeää, minkä näköinen ja oloinen ehdokas on. Tärkeää on, mitä hän edustaa, sanoo ja tekee.

Erityisen huolestuttavaa yhdentyvässä maailmassa on se, että sama ilmiö näkyy kaikkialla demokraattisissa maissa. EU sanoo olevansa taloudellisen yhteenliittymän lisäksi eritoten demokraattisten kansojen yhteisö. Sen kannattaa keskittää voimiaan, että nuoret saavat sekä tietoa että ennen kaikkea kiinnostusta toimintaan yhteiskunnan jäseninä.

Hieman kärjistäen voi sanoa, että niin kauan kuin poliittisten johtajien ja heitä tukevien puolueiden työ on pelkää käytännöllistä eteen hyppäävien asioiden hoitelemista, niin kauan politiikka kiinnostaa liian harvoja. Sekä nuoret että vanhat tuntevat, etteivät voi vaikuttaa itseään koskeviin asioihin. Aukko täytetään ottamalla kantaa henkilöihin ja turvautumalla muihin keinoihin, esimerkiksi yhden asian liikkeisiin. Syöksyvauhtia muuttuvassa ja mutkistuvassa maailmassa tämä keino on helpoin.

Jos edellisten kunnallisvaalien merkit toistuvat, ongelma on pian puoluejärjestöjen edessä: valtuustoehdokkaista tulee pula. Homma ei kiinnosta.

Koonnut: TK
23.2.2000

Muut lehdet -sivulle