Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Espanjalaislehti: Pinochetilla aivovaurio



Chilen entinen diktaattori Augusto Pinochet kärsii aivovauriosta, minkä vuoksi hänellä olisi suuria vaikeuksia ymmärtää kysymyksiä ja vastata niihin oikeudenkäynnin aikana, kertoi espanjalainen ABC-sanomalehti keskiviikkona.


Lehti on saanut käsiinsä luottamuksellisen sairaskertomuksen, jonka brittiläiset lääkärit tekivät Pinochetin terveydentilasta.

- Laajasta aivovauriosta on kliinisiä todisteita, lehti kertoi. Kertomuksen mukaan Pinochetin aivojen etu- ja ohimolohkot ovat tuhoutuneet, mikä aiheuttaa muistinmenetyksen. Hän kärsii myös sokeritaudista ja aivoverenkierron ongelmista.

Sairaskertomuksessa Pinochetin terveysongelmat on jaettu henkisiin ja fyysisiin. Fyysisesti Pinochet olisi valmis oikeuteen, mutta pitkittynyt stressi heikentäisi todennäköisesti hänen henkistä tilaansa.

Suurin osa aivovauriosta syntyi viime vuoden syys- ja lokakuun välisenä aikana, eikä Pinochetin uskota toipuvan ennalleen, lehti lainasi sairaskertomusta.
- Hänen pitkänajan muistinsa on riittämätön. Hänen olisi vaikea saada itsensä ymmärretyksi ja kuulluksi, todetaan kertomuksessa.

Kolmen brittiläisen lääkärin allekirjoittama sairaskertomus lähetettiin luottamuksellisena espanjalaiselle tuomarille Baltasar Garzonille tiistaina sen jälkeen, kun brittiläinen oikeusistuin oli päättänyt, että kertomus voidaan julkistaa. Garzon on vaatinut Pinochetin luovuttamista Espanjaan tuomittavaksi.

Se lähetetään myös Belgiaan, Ranskaan ja Sveitsiin, jotka kaikki ovat vaatineet diktaattorin luovuttamista.

Näillä mailla on tämän jälkeen viikko aikaa tehdä omat esityksensä Britannian sisäministerille Jack Straw'lle, ennen kuin hän päättää, palautetaanko Pinochet Britanniasta takaisin Chileen.

Pinochetin asianajajat olivat keskiviikkona raivoissaan luottamuksellisen sairaskertomuksen vuotamisesta julkisuuteen.

- Tämä on meille hyvin vakava asia, sanoi asianajaja Michael Caplan. Hän kertoi kirjoittaneensa Britannian sisäministeriölle ja tiedustelleensa, mihin toimiin asian takia aiotaan ryhtyä.

STT-MH
18.2.2000


Ulkomaat -sivulle