Uutta tietoa vanhoista fossiileista
Evoluutioteorian isä Charles Darwin uskoi jo 1800-luvulla, että ihminen kehittyi Afrikassa. Myöhemmin tehdyt fossiililöydöt ja muut tutkimukset ovat vahvistaneet Darwinin käsityksiä.Äskettäin amerikkalaisessa tiedelehti Naturessa julkaistu tutkimus osoittaa, että esi-isämme saattoivat muistuttaa paljolti Afrikan simpansseja.
Ihminen eroaa anatomialtaan muista nisäkkäistä aivojensa, peukalonsa ja liikkumistyylinsä perusteella.Ihmisen aivot ovat nisäkäsmaailmassa epätavallisen painavat verrattuna ruumiinpainoon. Lähisukulaisiemme simpanssin ja gorillan aivot ovat myös suuret, mutta eivät läheskään vedä vertoja ihmiselle.
Ihmisen peukalo on ainutlaatuinen: yksikään toinen nisäkäs ei pysty asettamaan peukalon päätä muiden sormiensa päihin. Tämä ns. tarkkuusote puuttuu jopa kaikilta ihmisapinoilta.
Ihminen on myöskin ainoa apinoiden heimossa, joka jatkuvasti liikkuu kahden jalan varassa. Monet apinat kurottautuvat tarpeen tullen kahdelle jalalle ja ottavat jopa askelia, mutta suurimman osan ajasta ne kuitenkin liikkuvat neljällä raajalla ja se on niille helpoin liikkumismuoto.
Gorillan ja simpanssin liikkuminen neljällä raajalla on sekin eläinkunnan erikoisuuksia. Sitä kutsutaan rystykävelyksi. Liikkuessaan ne laittavat painon etujalkojensa rystypuolelle eivätkä kämmenille kuten nelijalkaiset yleensä. Niillä on pitkät sormet ja rystykävelyn lisäksi ne roikkuvat mielellään puiden oksilla.
Uusi tutkimus osoittaa, että rystykävely on ollut välimuoto ihmisenkin noustessa kahdelle jalalle. Amerikkalaiset tutkijat vertailivat Nature-lehdessä julkaisemassaan tutkimuksessa fossiilisten ihmisapinoiden ranteen rakennetta ihmisen, gorillan, simpanssin ja muiden apinoiden ranteeseen.
Australopithecus oli varhaisin esi-isämme
Ihmisen varhaisimmat esi-isät on tunnistettu jo 4,5 miljoonan vuoden takaa. Tämän ikäiset fossiilit edustavat australopithecusta eli "etelänapinaa". Etelänapinat laskeutuivat alas puusta, ja aiemmista ihmisapinoista poiketen alkoivat elää maan kamaralla.
Tutkijat huomasivat, että varhaisen etelänapinan ranteessa oli paljon samoja piirteitä kuin simpanssilla ja gorillalla. Etelänapinan ranne pysyi suorana, kun se laski painonsa rystyjensä päälle eikä taipunut alaspäin kuten meille käy, jos yritämme asettaa painoamme sorminivelien rystypuolelle.
Myöhemmät etelänapinat nousivat rystyiltänsä kokonaan kahden jalan varaan ja ilmeisesti 2,5 miljoonaa vuotta sitten eläneet esi-isämme kävelivät vakaasti kahdella jalalla ja elivät savanneilla.
Simpanssin esi-isät sen sijaan viihtyivät metsissä, missä rystykävely oli tehokas etenemismuoto. Samalla ne säilyttivät osan kiipeilijän kyvyistään, ja tarpeen tullen nousivat puuhun.
Viimeaikaiset molekyylitutkimukset ovat osoittaneet, että ihminen ja simpanssi ovat läheisempää sukua keskenään kuin gorilla ja simpanssi toisilleen. Varhaiset rystyillään kävelleet etelänapinat olivat ilmeisesti kolmen lajin yhteisiä esimuotoja.
Gorillan kehityslinja erosi kahdesta muusta jo varhain. Ihmisen ja simpanssin esi-isät erkanivat viimeistään silloin, kun esi-isämme alkoivat harjoittaa kahdella jalalla kävelyä.
Savannielämä vaati kekseliäisyyttä - ja käsiä
Uusi tutkimus tukee ajatusta, että ihmisen kahdelle jalalle nouseminen ei ollut seurausta pelkästään puista laskeutumisesta, vaan johtui muistakin tarpeista.
Elämä savanneilla oli vaarallista ja ravinnonhankinta vaati kekseliäisyyttä. Todennäköisesti esi-isillämme oli tarve vapauttaa kätensä liikkumisesta muun muassa työkalujen ja ehkä myös aseiden käyttöön.
Simpanssit pysyivät sademetsissä, joissa elämä oli helpompaa ja turvallisempaa. Niiden ei tarvinnut kehitellä aseita tai valjastaa tulta käyttöönsä. Ne jatkoivat elämäänsä käyttäen eturaajojaan taitavasti sekä puussa että maassa liikkumiseen.
Tarkkuusote kehittyi esi-isillemme ehkä näihin samoihin aikoihin: siten esineitä oli helpompi käsitellä. Ihmisen aivojen suhteellinen suureneminen voidaan ajoittaa myös tähän samaan kehitysvaiheeseen.
Kaikki ihmisen kolme erikoisominaisuutta kehittyivät afrikkalaisille esi-isillemme siis toisiinsa liittyen ja samoihin aikoihin. Niistä tuli kulttuurimme biologinen perusta.
SUVI VIRANTA-KOVANEN
19.5.2000
Kirjoittaja toimii anatomian opettajana Howardin yliopistossa Washington D.C:ssa ja paleontologian tutkijana Smithsonian Instituutissa.
