Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Amerikkalaisen U-2-tiedustelukoneen alasampumisesta kulunut 40 vuotta



Amerikkalaisen pilotin Francis G. Powersin lähestyessä vappuna 40 vuotta sitten Uralin sotilaspiirin alueella Sverdlovskia U-2 tiedustelukoneellaan hän koki elämänsä yllätyksen.


Yhtäkkiä kone hypähti. Samalla taivas leimahti oranssinväriseksi ja koneen takaa alapuolelta kuului räjähdyksen ääni.

Yli 20 kilometrin korkeudella lentäneen koneen toinen siipi irtosi ja itse kone lähti jyrkkään syöksyyn. Powersin onnistui suurin ponnistuksin irrottautua ja hypätä laskuvarjolla alas. Maassa paikalliset siviilit ottivat hänet kiinni ja luovuttivat poliisille.

Tämän ei pitänyt olla mahdollista, sillä U-2 oli varustettu takasektoriin suunnatulla tutkavaroittimella. Se ei kuitenkaan toiminut neuvostoliittolaisen S-75-ohjuspatterin taajuudella. Ohjusten maaliksi joutuminen tuli näin Powersille täytetenä yllätyksenä.

Amerikkalaiset oli nöyryytetty. Olihan kyseessä Yhdysvaltain tiedustelupalvelun CIA:n vakoilulento, joka tapahtui aivan venäläisten ohjusten kantaman äärirajoilla.

Entinen ilmatorjunnan tarkastaja, eversti (evp.) Ahti Lappi palaa U-2-koneen alasampumiseen ja sen heijastusvaikutuksiin Suomessa Sotilasaikakauslehden uusimmassa numerossa.


Reitti Suomenkin yli

Eversti Lappi on reitittänyt U-2-vakoilukoneen reitin amerikkalaisten lähteiden perusteella. Lento oli suunniteltu tapahtuvaksi Pakistanin Peshawarista Afganistanin yli Uralille ja lentämään sik-sak-reittiä venäläisten Sverdlovskissa ja Plesetskissä sijaitsevien ICBM-ohjuskoeasemien yli.

Sen jälkeen kone oli ohjattava Kirovin ja Arkangelin yli Murmanskiin sekä lopulta Suomen ja Ruotsin ilmatilan kautta Norjaan Bodön kentälle.

Suomen osalta Lappi toteaa, ettei silloisilla ilmavalvontatutkilla ollut edes mahdollista havaita U-2-lentoja, koska tutkien mittauskorkeus oli vain 12 kilometriä. Ja vaikka maalit olisi havaittukin, ei olisi ollut mitään keinoja torjua niitä.


Ilmatilan loukkauksia

Suomen ilmatilaa loukattiin vuosina 1945-1959 yli 340 kertaa. Loukkausten painopiste oli Lapissa, joka oli kirjoittajan mukaan silloin ilmapuolustuksellisesti täydellinen tyhjiö. Sama tilanne jatkui vielä 1960-luvulla.

Eversti Lappi pitää luultavana, että U-2-lentoja oli tehty Suomen ja Ruotsin ilmatilassa aiemminkin ennen Powersin alasampumista 1. 5. 1960.

Joka tapauksessa Neuvostoliiton alueen ylilentojen lisäksi tehtiin U-2:lla Suomen rajan tuntumassa myös elektronisen tiedustelun lentoja.

Niiden kohteina olivat Murmanskin ja Leningradin alueet.
- Tällöin on Suomen ilmatila ollut ainakin vaarassa tulla loukatuksi, toteaa Lappi.


Suomi ei saanut ohjuksia

Tätä taustaa vasten ymmärtää paremmin Neuvostoliiton huolen Suomen ilmatilassa vallinneesta tyhjiöstä. Varsovan liiton ilmavalvonta- ja ilmapuolustusvyöhyke oli juuri Suomen kohdalla syvyydeltään matalin, kirjoittaa Lappi.

Raskaiden ilmatorjuntaohjusten hankinta olisi hänen mukaansa ollut sotilasjohdon kannalta enemmän kuin perusteltua. Puolustusvoimien vuoden 1962 hankintasopimuksen listalla olikin kolmesta seitsemään yksikköä S-75-ohjuskalustoa. Ne olisivat parantaneet Suomen ilmapuolustuksen kykyä ja uskottavuutta oleellisesti.

Rauhansopimuksen ohjuskieltoartiklan muuttaminen viivästyi kuitenkin pahasti lähinnä Yhdysvaltojen vastustuksen takia.
- Todellisuudessa amerikkalaiset pitivät Suomen alueella suunniteltuja ohjuksia uhkana omien pommikoneidensa lennoille Neuvostoliiton kohteisiin, arvioi eversti Lappi.

Hankkeesta tehtiin sitten ulkopoliittinen kysymys. Presidentti Urho Kekkonen peruutti ohjushankinnan kesällä 1962 ulkopoliittisista syistä. Suomi sai sen jälkeen odottaa ohjuksia 17 vuotta.

STT-IA
19.5.2000


Ajassa -sivulle